Romanovien hallitsijasuvun kadonneiden jalokivien arvoitus
Vuonna 1917 Venäjän vallankumouksen pyörteissä katosi valtava määrä Romanovien hallitsijasuvulle kuuluneita jalokiviä ja muita arvoesineitä. Suurta osaa tsaarien aarteista ei koskaan löydetty.
Venäjän viimeinen tsaariperhe kuvattuna noin vuonna 1913. Anastasia (vas.), Olga ja Tatjana. Keskellä keisarinna Alexandra ja tsaari Nikolai. Edessä Aleksei ja Maria.
Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai II:n ja hänen perheensä elämä päättyi bolsevikkien luoteihin Jekaterinburgissa heinäkuun 16. ja 17. päivän välisenä yönä vuonna 1918. Romanovien tarunhohtoisesta valtakaudesta jäi jäljelle kasa verisiä ruumiita – sekä uhrien vaatteista pudonneita helmiä ja timantteja.
Kolme tsaariperheen neljästä tyttärestä ei kuollut heti, sillä suuriruhtinattarien korsetteihinsa sullomat timantit muodostivat suojelevan panssarin, josta luodit kimposivat.
Voisiko tämä olla selitys sille, että yksi suuriruhtinattarista selvisi verilöylystä hengissä? Oliko hän ehkä sama valtavaa kohua herättänyt nainen, joka väitti nimensä olevan Anastasia?
Tsaarinhovin loistoa
Romanovien mahtisuvun vuodesta 1613 vuoteen 1917 kestänyt valtakausi oli Venäjällä loiston ja eleganssin aikaa. Hovin juhlissa, häissä ja tanssiaisissa timantit säihkyivät ja helmet hohtivat ylhäisten naisten yllä.
Romanovien suvun hallussa ollut korukokoelma kuuluu eurooppalaisten monarkioiden upeimpiin.
Tsaarien vuosisatojen kuluessa keräämät ja valtion omistamat arvokkaimmat korut oli säilötty Pietarin Talvipalatsissa sijainneeseen keisarilliseen koruvarastoon, niin kutsuttuun Timanttihuoneeseen. Pietari Suuri perusti sen 1600-luvulla.
Monet koruista olivat alkuperältään venäläisiä, mutta kuninkaalliset saivat koruja ja muita arvoesineitä myös ulkomaisilta lähettiläiltä.
Kokoelman loistokkaimmat jalokivet ovat peräisin 1700-luvulta, jolloin tarunhohtoinen Katariina Suuri hallitsi Venäjää.
1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa Pietarissa toimineista kulta- ja jalokivisepistä kuuluisin oli ranskalaista syntyperää ollut Peter Carl Fabergé, joka tunnetaan erityisesti satumaisen kauniista pääsiäismunistaan.
Fabergén valmistamaa kulta-emalista rasiaa koristaa Romanov-suvun vaakuna. ©MVPHOTOS
Kun ensimmäinen maailmansota syttyi vuonna 1914, Nikolai II antoi siirtää Timanttihuoneen koko sisällön Moskovaan.
Jalokivet piiloon kellariin
Yksi Romanovien aarteista oli rubiinein, smaragdein, safiirein ja helmin koris- tettu riipus. ©MVPHOTOS
Kun Nikolain ja hänen perheensä surmaajat olivat saaneet työnsä päätökseen, teloitusta johtanut bolsevikki Jakov Jurovski piilotti lähes yhdeksän kiloa painavan jalokiviä sisältäneen säkin Alapajevskin naapurikylässä sijainneen talon kellariin.
Alapajevskissa surmattiin muita Romanov-suvun jäseniä samaan aikaan, kun tsaariperhe surmattiin Jekaterinburgissa.
Bolsevikkien silmissä Romanovien jalokivet olivat yksinvaltiuden, riiston ja kerskakulutuksen symboleita. Uudet vallanpitäjät näkivät tsaarien koruissa vain rahallisen arvon, niiden historiallisesta tai taiteellisesta merkityksestä he eivät piitanneet.
Kellariin piilotettu säkki kaivettiin esiin kaksi vuotta myöhemmin ja toimitettiin Moskovaan.
Huhujen mukaan bolsevikit olivat ryövänneet myös Timanttihuoneen. Kruununjalokivet katosivat mystisesti, mutta ne löydettiin sattumalta neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1921, moskovalaisesta varastosta.
Neuvosto-Venäjän viranomaiset perustivat vuonna 1922 tutkimuskomission, joka inventoi, luokitteli ja valokuvasi Romanovien kruununjalokivet sekä teetti niistä mustavalkoisilla valokuvilla varustetun katalogin. Kokoelma arvioitiin 500 miljoonan dollarin arvoiseksi.
Kokoelman arvokkaimpia jalokiviä oli tsaarien kuunajaisvaltikkaa koristanut Orlovin timantti. Romanttisen tarinan mukaan se oli toiminut alun- perin intialaisen Hindu-jumalaa esittävän patsaan silmänä.
Kun Romanovien kruununjalokivet inventoitiin uudelleen muutamaa vuotta myöhemmin, paljastui, että neljä arvokkaimpiin kuulunutta korua oli kadonnut.
Näistä vain yhden, safiiririntaneulan, kohtalo on selvinnyt. Se myytiin monien muiden Romanoveille kuuluneiden korujen mukana Christien huutokaupassa Lontoossa vuonna 1927.
Arvokoruja pilkkahintaan
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen jalokivien kysyntä vilkastui. Katariina Suurelle kuuluneet timantit ja smaragdit saattoivat nyt päätyä huutokaupoissa amerikkalaisen öljypohatan vaimon tai Barbara Huttonin kaltaisten miljoonaperijättärien korurasiaan.
Monia historiallisesti arvokkaita koruja myös hajotettiin ja niiden sisältämät jalokivet ja helmet myytiin yksitellen. Romanovien kadonneiden koruaarteiden etsintä onkin salapoliisityötä, ja niitä voi putkahtaa esiin mitä odottamattomimmista paikoista.
Pienimmänkin Romanovien omistaman esineen löytyminen on silti harvinainen tapaus. Äskettäin suomalaisen suvun hallusta löytynyt tsaari Paavali I:n lapsenlapsenlapselle, vuonna 1900 kuolleelle suuriruhtinatar Aleksandra Petrovnalle kuulunut sormus on herättänyt mielenkiintoa ulkomaita myöten.
Romanovien aarteita on lisäksi päätynyt huutokaupoissa pilkkahinnalla henkilöille, jotka eivät ole ymmärtäneet niiden todellista arvoa.
Markkinoille ilmestyi tietysti myös huijareita, jotka kaupittelevat halpoja jäljennöksiä muka aitoina Romanovien jalokivinä.
Häikäilemätöntä hävitystä
Vuoden 1917 vallankumouksen aikana bolsevikit takavarikoivat yläluokan henkilökohtaisen omaisuuden, mistä johtuen arvoesineet eivät olleet turvassa edes pankkiholveissa.
Toisaalta korut olivat lähes ainoa irtain omaisuus, jonka kuninkaalliset ja aristokraatit saattoivat ottaa mukaansa maanpakoon. Niiden myyminen oli köyhtyneille aristokraateille usein ainoa keino hankkia elanto.
Nikolai II:n serkku, suuriruhtinatar Maria Pavlovna, lukitsi jalokivensä maalauksen takana olevaan kassakaappiin ennen kuin pakeni palatsistaan Mustanmeren rannalle odottamaan bolsevikkien vallan kukistumista.
Maria Pavlona, viimeisen tsaarin serkku, sai takaisin vallankumouksellisilta piilottamansa korut. Niilä hänen lapsensa rahoittivat elämänsä maanpaossa. @LEHTIKUVA
Kun paluu kotimaahan pitkittyi, Maria Pavlovna palkkasi Albert Stopford -nimisen englantilaisen diplomaatin noutamaan kätketyt korut.
Työmieheksi naamioitunut britti teki vaarallisen matkan pitkin Pietarin viemäreitä ja pääsi livahtamaan Vladimirin palatsiin. Siellä hän sulloi kassakaapin sisällön kahteen matkalaukkuun.
Stopfordin uroteon ansiosta Maria Pavlovna sai korunsa takaisin ja hänen lapsensa saattoivat rahoittaa elämänsä maanpaossa.
Kuningatar Elisabet käytti kruunajaisissaan pisarahelmin koristettua tiaraa, joka kuului alunperin venäläiselle suuriruhtinatar Maria Pavlovnalle. ©LEHTIKUVA
Suuriruhtinattaren omistama pisarahelmin koristeltu timanttitiara päätyi lopulta Englannin nykyiselle kuningattarelle Elisabet II:lle, joka kantaa sitä usein virallisissa tilaisuuksissa.
Nikolai II:n sukulaistytön Irinan kanssa avioitunut, Venäjän suurimman yksityisomaisuuden perinyt ruhtinas Feliks Jusupov pakeni vallankumousta Pariisiin kahden Rembrandtin maalauksen ja jalokivikokoelman kanssa.
Ennen lähtöään hän kätki osan koruista sukunsa palatsin valeseinän sisään. Kun talonmies ihmetteli seinässä ollutta halkeamaa, viranomaiset löysivät kätkön, hajottivat kokoelman, myivät irtokivet sekä sulattivat kullan ja hopean.
Aarre autiomaassa
Sadan vuoden aikana Romanovien mystisesti kadonneista aarteista on levitetty yhä fantastisempia juoruja ja tarinoita.
Amerikkalainen journalisti ja seurapiiriperhonen Patte Barham kertoi muutama vuosi sitten saaneensa vuonna 1960 isäpuoleltaan George Meskhi-Gleboffilta sinetöidyn kirjekuoren, joka oli sisältänyt tiedon aarteen kätköpaikasta.
Venäläistä syntyperää ollut Meskhi-Gleboff kertoi tunteneensa tsaariperheen hyvin. Keskellä poliittista myrskyä, helmikuussa 1917, keisarinna oli pyytänyt Meskhi-Gleboffia kuljettamaan Romanovien arvoesineet turvaan Kiinan pankkiin Pekingiin.
Matka jäi kuitenkin kesken rosvojen hyökättyä karavaanin kimppuun Gobin autiomaassa, ja Romanovien aarre päätettiin kätkeä aavikon hiekkaan keskelle Mongoliaa.
Patte Barham kadotti isäpuoleltaan saamansa kartan, mutta uskoi epäuskottavalta tuntuvaan tarinaan ja haaveili löytävänsä Romanovien aarteen aina marraskuussa 2016 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.
Timanttiliivien arvoitus
Pääosa kesällä 1918 murhatun tsaariperheen jäännöksistä kaivettiin ylös Jekaterinburgin metsästä vuonna 1991, mutta kruununperijä Aleksein ja hänen siskonsa Marian jäännökset löydettiin vasta vuonna 2007.
DNA-tutkimukset osoittivat lopulta, että kaikki tsaariperheen jäsenet olivat löytyneet, eikä kukaan heistä jäänyt eloon kauhujen yöstä.
Timanttiliivit eivät pelastaneet heitä – sen enempää kuin uhrien kauloista löydetyt Rasputinin kuvalla varustetut medaljongitkaan.
Kirjallisuus: Stefano Papi: Romanovien koruaarteet (2010), suom. Ilkka ja Päivi Rekiaho; Edvard Radzinski: Viimeinen tsaari. Nikolai II:n elämä ja kuolema (1992), suom. Kari Klemelä; Simon Seibag Montefiore: Romanovit 1613-1918 (2017), suom. Seppo Raudaskoski; Helen Rappaport: Jekaterinburg. Romanovien viimeiset päivät (2011), suom. Ruth Jakobson.
Lue myös:
Mitä tsaari Nikolai II teki Suomessa sata vuotta sitten?