Virvatulia, sähköilmiöitä vai aaveita: Mistä johtuvat aavavalot järven yllä?

Jaa artikkeliTilaa Seura
© iStock
Ympäri Saimaata, kuuluisimpana Savonrannan Paasselällä, näkyy järven yllä kummallisia valoilmiöitä. Ovatko ne virvatulia, sähköilmiöitä vai kenties piruja tai aaveita?

Loppukesän perjantai on kääntynyt syyskesän kuuttomaksi yöksi. Jostain kuuluu kuikkien ja kurkien aavemaisia huutoja.

Seison Hiekkaketvel-nimisellä kapealla kannaksella entisessä Savonrannan pitäjässä, nykyisen Savonlinnan kaupungin alueella. Edessäni aukeaa Paasselkä, Suur-Saimaaseen kuuluva lähes pyöreä järvi, joka on syntynyt meteoriitin kraaterista vuosimiljoonia sitten.

Parhaiten se kuitenkin tunnetaan niin kutsutusta Paasveden pirusta. Kansantarinoissa ja silminnäkijäkertomuksissa toistuvat samankaltaiset kuvaukset salaperäisestä valosta, joka loistaa järvenselän yllä juuri tällaisina pimeinä syysöinä.

Valo on pallon tai heinäseipään muotoinen kirkas liekki, joka keinuu hiljaa veden yllä tai liikkuu hämmästyttävän kovaa vauhtia paikasta toiseen. Talvisin se saattaa liikkua aukimurrettua syväväylää pitkin.

Tähyilen järvelle, mutta en näe mitään. Vielä.

Valo näytti rajan

Paasveden piru tunnetaan satojen vuosien takaa. Tarinan mukaan 1700-luvulla Savonrannassa asunut savolaismies lähti kalastamaan Paasveden vastarannalle karjalaisten vesille.

Kun vihastuneet karjalaiset ajoivat miestä takaa, kirkas valopallo nousi järvestä näiden väliin ja johdatti savolaisen turvaan.

Valon kulkureittiä on siitä lähtien pidetty Savon ja Karjalan rajana – tänäkin päivänä se kulkee virallisesti keskeltä Paasselkää.

Rajaa on suomalaisessa kansanperinteessä pidetty pyhänä paikkana, jota on hyvä varoa.

Sana pyhä onkin alun perin merkinnyt rajaa, ei-kenenkään-maata. Kansantarinoissa kerrotaan rajahaltioista ja ihmisistä, jotka ovat laittomasti siirtäneet rajoja ja kuoltuaan joutuneet kummittelemaan oikealla rajalla.

Paasveen pirusta on myös silminnäkijäkertomuksia. Sulo Strömberg on kerännyt näitä teokseensa Kerimäen ja Savonrannan kyliä kiertämässä. Kirja osoittaa, että valoja on näkynyt säännöllisesti kautta 1900-luvun.

Soitan kirjassa haastatellulle Tero Turtiaiselle, joka vahvistaa kiikaroineensa ”piruntulta” ikkunastaan lukuisia kertoja.

”Kerran soudettiin Paasselän poikki ja nähtiin heinäsuovan muotoinen valo. Päästiin sadan metrin päähän, sitten se hävisi.”

Myös hänen setänsä kertoi tarinoita pirusta jo 1930-luvulla.

Aavetuulastaja

Paasvesi ei ole Suur-Saimaan ainoaa seutua, jossa on havaittu selittämättömiä valoilmiöitä. Oulunjärven ja Inarinjärven rannoilta tunnetaan kalavalkeat, joiden sanotaan ennustavan joko hyvää tai huonoa kalaonnea. Punkaharjun suunnalla taas nähtiin Strömbergin mukaan toistuvasti tällainen valo 1930-luvulla juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä.

Siitäkin puhuttiin aarrettaan vahtivana piruna.

Geologi Aimo Kejonen puolestaan on kohdannut Pyhäselällä niin sanotun aavetuulastajan. Kyseessä on nopeasti rantoja myöten liikkuva valo tai hitaammin selkävesillä liikkuva valaiseva sumupilvi. Kansanuskomusten mukaan rannoilta, joilla aavetuulastaja on liikkunut, ei sinä yönä saada kalaa.

Hän on kuullut kahdelta paikalliselta kalamieheltä, miten nämä olivat kerran lähteneet ajamaan aavetuulastajaa takaa moottoriveneellään.

Juuri kun miehet olivat saavuttamassa valon, veneen moottori pysähtyi yhtäkkiä eikä sitä lukuisista yrityksistä huolimatta saatu enää käyntiin.

Paasveden pirun valokuvaaminen on myös osoittautunut mahdottomaksi. Strömbergin kirjassa kerrotaan tapaus, jossa pirun oli nähnyt kerralla kaksi kameran kanssa liikkunutta ihmistä.

Toisen kamerasta oli vähän aiemmin loppunut akku, toinen oli muuten vain jähmettynyt. Ensin mainittu oli ammattikuvaaja, joka oli juuri sinä iltana unohtanut vara-akun lehden toimitukseen.

Vastaavanlaiset eriskummalliset sattumukset ovat tuttuja Kejoselle, joka on tutkijana kiertänyt ympäri Suomea.

”Silloin tällöin tapahtuu tällaista, että ei tiedä, onko näkymätöntä maailmaa olemassa.”

Metaania ja kvartsia

Mikä konkreettinen asia Paasvedellä voisi aiheuttaa tällaisen ilmiön?

Ennen Savonrantaan lähtöä kysyn asiaa geologi Kejoselta. Hänkin kertoo nähneensä Paasveden pirun omin silmin.

”Meteorikraatterissa saattaa olla kaikenlaista… Syvistä rei’istä purkautuu kaasua. Se voi syttyä tuleen ja palaa useita minuutteja.”

Valopallot olisivat siis jonkinlaisia virvatulia eli aarnivalkeita, joiksi niitä myös on kutsuttu. Joissakin kansantarinoissa niiden sanotaan palavan Paasveteen upotetun aarteen tai uponneen laivan yllä.

Tarkemman tieteellisen selityksen mukaan Paasveden pohjasta 75 metrin syvyydestä purkautuisi metaania ja fosforiyhdistettä, jonka kemiallinen reaktio hapen kanssa sytyttäisi metaanin tuleen.

Tämä teoria ei silti Kejosen mukaan selittäisi valon liikkumista.

Toinen mahdollinen selitys Paasveden pirulle olisi pietsosähköinen ilmiö. Maaperässä olevat kvartsikiteet hankautuvat toisiaan vasten mannerlaattojen liikkuessa ja synnyttävät pallosalamoiden kaltaisia valoilmiöitä. Maankuoren aktiivisuutta ei ole kuitenkaan mitattu Paasvedellä.

Kejonen harmittelee, että Paasveden pirun kaltaisia ilmiöitä on ylipäätään vaikea tutkia.

”Ensin olisi saatava ilmiö kiinni, mikä on vaikeaa, koska se ilmestyy sattumalta.”

Muukalaisia Saimaalla?

Tekniikan pettäminen kriittisellä hetkellä on yleistä outojen valoilmiöiden yhteydessä. Tämän vahvistaa ufotutkija Heikki Kulju.

Hänen mukaansa vierailijat saattavat kyetä manipuloimaan teknologiallaan ihmisten laitteita joko tarkoituksella tai sitten heidän oma tekniikkansa aiheuttaa niihin häiriöitä.

”Ne vaikuttavat gravitaatioon tai mahdollisesti taittavat aika-avaruutta, niin että ne pystyvät liikkumaan valtavia etäisyyksiä hetkessä.”

Hätkähdyttävän nopea liikkuminen toistuukin kertomuksissa Paasveden pirusta.

Samanlaisia pallon, heinäsuovan tai jopa kolmion muotoisia liikkuvia valoja on havaittu myös vain hieman Paasvedestä pohjoiseen, Rääkkylän Orivedellä.

Siellä nähtiin 1990-luvulla suoranainen ufoaalto, ja näidenkin ilmiöiden kuvaajat kohtasivat vaikeuksia.

Kyseiset valot näkyivät kuitenkin talvella jään tai jopa metsän yllä. Toisaalta myös Punkaharjulla sodan alla havaittu valoilmiö näkyi maalla, pellon laidassa.

Uskoi vieraisiin sivilisaatioihin tai ei, kysymyksiä kaikki tämä ainakin herättää enemmän kuin vastauksia.

Sammuu ja syttyy

Paasselän rannalla vietetyn yön jälkeen menen aamukahville Savonrannan venesataman kahvilaan ja kysäisen pirusta.

”Kymmenet ihmiset ovat sen nähneet, kyllä siellä jotain on”, pohtivat savonrantalaiset Sirkka Erämaa ja Matti-Pekka Parkkinen.

Kumpikaan ei itse ole pirua nähnyt, vaikka on asunut seudulla vuosikymmeniä, mutta kumpikin tuntee ihmisiä, jotka ovat törmänneet Paasvedellä valoilmiöihin tai muuhun selittämättömään.

”Ootkos nähnyt Paasveen pirruu?” huikkaa Parkkinen kahvilan toiselle puolelle, missä istuu vanhempi mieshenkilö.

Urho Käyhkö on asunut Savonrannassa koko ikänsä, ja hän kertoo nähneensä valoilmiön kymmeniä kertoja, viimeisimmän kerran syksyllä 2016. Myös hänen naapurinsa näki edelliskeväänä valoja Oriveden puolella.

”Kirkas valo loimottaa, välillä kirkastuu, välillä sammuu. Vaihtaa paikkaa ykskaks, helkkarin nopeasti. Kun se lähtee liikkeelle, perään jää jonkinlainen harso tai vana… ”, Käyhkö kuvailee.

”Valo häviää näkyvistä ja syttyy hetken päästä jossain muualla. Ei mitään käsitystä, mikä se saattaisi olla.”

Urho Käyhkö väittää Paasveden pirun näyttäytyvän nykyisin harvemmin kuin ennen. Viime vuotta edeltävä havainto ajoittui monen vuoden taakse, mutta 30 vuotta sitten valoja näkyi usein. Käyhkö hymähtää yritykselleni nähdä piru yhden yövahtimisen aikana.

”Todellinen tuuri, jos sen sattuu näkemään. Kun mie asun siinä rannassa, niin näenhän mie. Mutta toivotonta, jos rupeaa etsimään.”

Näkyy yhä harvemmin

Havaintoyönä vaellan noin puoli neljältä aamuyöstä pitkin hiekkaista rantaa. Kun yritän kaivaa esille kynän muistiinpanojen tekoa varten, huomaan sen rikkoutuneen.

Tuijottelen Paasselän lähes tyyntä pintaa, Savon ja Karjalan rajaa. Mitään ei näy. Käännyn ja väläytän puhelimeni näyttöä merkiksi joidenkin kymmenien metrien päässä odottavalle matkatoverilleni, ja saan vastaukseksi samanlaisen himmeän väläyksen. Jossain taaempana näen kirkkaamman valon, joka katoa hetken päästä.

Kiirehdin ystäväni luo ja kysyn, näkikö hän mitään, autoa tai ihmistä.

”Ei tästä läheltä mitään kulkenut, olisin minä huomannut”, kuuluu vastaus.

Näinkö omiani? Vai pitikö Paasveden piru minua pilkkanaan?

Lue myös:

Tillikkajärven kansallispuiston ja Metsäkartanon välillä kulkee myyttisten virvatulien polku

X