Evi Salmelin ei ole menettänyt uskoa rakkauteen, vaikka elämä koetteli – Karaoken parista löytyi elämäntapa ja tarkoitus: ”Teen työtäni sydämestä”
Jyväskyläläinen karaoke-emäntä Evi Salmelin on kiertänyt Suomea 26 vuotta. Kun asiakkaat laulavat mollivoittoisissa hiteissä kurjasta lapsuudesta, petollisuudesta ja nyrkiniskuista, Evistä tuntuu, että he laulavat hänestä.
Evi Salmelin tietää, miksi on selvinnyt rankoista kokemuksista. ”Vahvuuteni on ollut, että kuitenkin rakastan ihmisiä. Se on ollut kantava voima.” © Anna-Katri Hänninen
Salissa on jo kymmenkunta odottajaa, kun Eeva-Riitta ”Evi” Salmelin, 62, rientää varkautelaisen Next Step -ravintolan karaokelaitteiden luokse.
”Jääkö alkuhalit tänään pois”, huikkaa Evin perään Eija Knutars.
Evi lupaa palata pikimmiten rutistamaan Eijaa ja tämän pöytäseuruetta. Onhan halaus on hänen tavaramerkkinsä.
Evi on Suomen kenties kokenein karaokejuontaja, joka laulujen lisäksi kuuntelee ravintoloiden asiakkaiden ilot ja surut.
”Evi on ihana ihminen. Hänessä on jotain, jonka takia tänne tullaan”, sanoo Eija Knutars.
Jos elämä olisi suonut mahdollisuuden, Evi olisi opiskellut terapeutiksi. Niin ei käynyt, mutta hän löysi toisenlaisen keinon auttaa.
”Musiikilla pystyy purkamaan kaikki tunteet.”
Niin Evikin tekee.
”Tykkään esiintyä, en olla esillä. Koska olen kova höpöttämään, sukulaisten mukaan lempinimeni tulee sanoista ’ei vaikene ikinä’”, Evi sanoo. © Anna-Katri Hänninen
Evi valitsee Eija Knutarsin laulettavaksi Jätkän humpan. Se oli aikanaan Eijan ensimmäinen karaokeveto. © Anna-Katri Hänninen
Jokaisen laulun jälkeen Evi desinfioi mikrofonin, mutta pandemia on hiljentänyt myös karaokesaleja. Iäkkäimmät eivät vielä uskalla mukaan. © Anna-Katri Hänninen
Varkauden erikoisuus: Toini Immonen, Evi ja Hannu Kvintus tanssivat kolmestaan valssin. ©
”On paikka kuulu kurjuuden…”
Ensimmäinen kappale, jonka Evi lauloi karaokessa lähes 30 vuotta sitten, oli Nousevan auringon talo. Se alkaa sanoilla ”On paikka kuulu kurjuuden”.
Sellainen oli myös Evin lapsuudenkoti.
Lapsena Evi näki ja koki hirveitä asioita. Perheessä oli neljä lasta, kaksi siskoista Eviä vanhempia, yksi häntä nuorempi. Vanhemmat olivat alkoholisteja, vaikka isä jollain tavalla yrittikin pitää huolta perheestään.
Äidistä muistot eivät ole hyviä. Pienessä Piilopohjan kylässä Laukaassa hänet tunnettiin muustakin kuin juomatavoistaan.
”Kun isä oli työmatkoilla, äidin luokse riensi miehinen ryyppyporukka.”
Evi rakasti piirtämistä ja oli siinä taitava. Ensimmäisellä luokalla hänet palkittiin värikynillä koulujen välisessä piirustuskilpailussa. Piirtäminen jäi, kun hän kuuli vahingossa koulussa käydyn keskustelun.
”Kuulin opettajan sanovan, että ’Salmelinin tyttöä ei kannata kehua, ettei huoran pentu suotta ylpisty’. Äidin maine tahrasi meidät lapsetkin.”
Kun Evi oli yhdeksän, isä sanoi lähtevänsä pitkälle matkalle, jolle hän ei voisi ottaa lapsiaan mukaan.
”Tämän matkan jokainen tekee yksin”, Evi kertoo isän sanoneen.
Seuraavana päivänä isä ajoi junan alle.
Aikuisena Evi on ymmärtänyt isän ratkaisun.
”Sosiaaliviranomaiset olivat uhanneet ottaa meidät huostaan, ellei isä eroa äidistä. Isä oli 60-vuotias, sairaalloinen eikä uskonut selviävänsä neljän tyttären yksinhuoltajana. Ylpeys ei sallinut hänen katsoa joutumistamme lastenkotiin.”
Karaokeilta alkaa jo kello 16. Vajaa tunti myöhemmin alkaa vipinää olla myös tanssilattialla. © Anna-Katri Hänninen
Evi kesti kaltoinkohtelun pikkusiskon vuoksi
Suosikkilauluja on monia, mutta yksi on ylitse muiden: Fredin laulama Yksin oon tietenkin. Sitä Evi lauloi usein puolitoista vuotta nuoremman siskonsa kanssa.
Kun muistojeni valtaan jään
Minä taas koko lapsuuden nään
Sen kuinka mä pelkäsin öisin
Ja peittojen alle mä painoin pään
Pikkusisko oli Evin elämän tärkein ihminen. Hyviin muistoihin kuuluvat ne kerrat, kun he käsi kädessä juoksivat välitunneilla ympäri koulua ja lauloivat Hullujussin Friduna skikunaa.
Isän itsemurhan jälkeen Evi asui vajaan vuoden lastenkodissa. Sieltä hänet otettiin kasvattilapseksi, vaikka Evin mukaan oikea nimitys olisi ollut kotiapulainen.
”Minun piti tehdä kaikki kotityöt. Jos emäntä oli pahalla päällä, piti lankkulattian raot puhdistaa tikulla. Ja kun kerroin isännän ahdisteluista, syy oli kuulemma minun ja sain rangaistuksen.”
Evi kesti kaltoinkohtelun pikkusiskon vuoksi. Tämä oli sijoitettu lähellä asuvaan perheeseen kasvattilapseksi.
”Halusin olla hänen tukenaan.”
Pahaan oloon Evi haki helpotusta karkureissuilla.
Pisin pakomatka kesti viisi viikkoa, ja sen päätteeksi hänet vietiin rauhoittumaan lastenkotiin. Kun kasvattivanhemmat tulivat hakemaan, hän lukittautui kylpyhuoneeseen ja uhkasi hukuttautua ammeeseen, jos joutuisi palaamaan heidän huomaansa.
”Sain jäädä lastenkotiin. Se oli pelastukseni.”
Evi oli tuolloin 14-vuotias ja tavannut tulevan puolisonsa.
Valkoista ja punaista
Mies oli 13 vuotta Evia vanhempi ja raitistunut alkoholisti. Kun Evi täytti 16 vuotta, metsäteknikoksi valmistunut mies sai työpaikan Pellosta. He muuttivat sinne.
Elämä oli onnellista kolme vuotta, esikoistyttären syntymään saakka.
”Hän oli mustasukkainen ajasta, jonka annoin lapselle. Hän alkoi ryypätä.”
Miehestä tuli myös väkivaltainen.
”Saatoin saada turpaani, kun Ruotsi voitti Suomen jääkiekossa, enkä hänen mielestään ollut tarpeeksi surullinen. Tai jos Suomi voitti, eikä hän kokenut minun olevan riittävän iloinen. Tai sitten muuten vaan.”
Välillä mies kuristi niin, että Evi menetti tajuntansa.
Kun Evi uhkasi erolla, mies vakuutti tappavansa itsensä. Syyllisyyttä toisen kuolemasta Evi ei olisi kestänyt. 24-vuotiaana hän näki ainoana vaihtoehtonaan itsemurhan. Nieltyään purkillisen lääkkeitä hän lukittautui vessaan. Mies murtautui sisään ja löysi hänet lakkaamasta varpaankynsiään kirkkaanpunaisiksi.
”Kun laitatte arkkuun, jättäkää varpaat näkyviin. Valkoinen ja punainen on hyvä yhdistelmä”, Evi muistaa sanoneensa.
Seuraavat muistikuvat ovat sairaalasta, jossa keskustelut psykiatrin kanssa kannustivat Evin laittamaan avioeron vireille. Hän muutti tyttärensä kanssa ensin tilapäisasuntoon, sieltä Tornioon ja edelleen Jyväskylään.
Siellä Evi löysi elämäntehtävänsä.
Sydämen asialla
Laulun lahja Evillä on ollut syntymästä saakka. Kun karaoke yleistyi Suomessa 90-luvun alkuvuosina, hän innostui, vaikka ei halunnut itse laulaa.
”Kiertelin karaokebaareissa kuuntelemassa muita.”
Hän tutustui karaokeiltoja juontavaan naiseen ja tarjoutui tälle kuskiksi. Eräänä iltana Evi yllättäen kuulutettiin lavalle ja soimaan laitettiin Nousevan auringon talo. Sävellaji oli Evin alttoäänelle liian korkea, eikä tuohon aikaan ollut mahdollisuutta sitä muokata.
”Vinguin ja kuulostin varmaan samalta kuin sika teurastettaessa.”
Jokin kuitenkin kolahti, ja Evi innostui laulamisesta. Ei kulunut kauan, kun esiintymistä kaihtamaton ja puhelias nainen pestattiin karaoke-emännäksi.
Nyt takana on 26 vuotta karaokea. Kiivaimpina vuosina Evillä oli viisi kuusi keikkaa viikossa ympäri Suomen. Edelleen ajokilometrejä kertyy vuodessa 50 000–60 000. Esimerkiksi Varkaudessa Evi laulattaa joka sunnuntai.
Mikä on Evin suosion salaisuus?
”En ole tähän päivään mennessä ollut hetkeäkään leipäpappina, vaan teen työtäni sydämestä. Tämä on elämäntapa ja tarkoitus.”
Evin mielestä karaoke on parasta, mitä Suomessa on tapahtunut.
”Karaokessa laulaminen tekee hyvää ujojen suomalaisten itsetunnolle. Kymmenet ovat sanoneet minulle, että karaoke on pelastanut heidän elämänsä. Yksinäisyydestä kärsivinä he olisivat tehneet itsemurhan, mutta karaoken kautta löysivätkin itselleen yhteisön.”
Evi on vetänyt karaokea Varkaudessa sunnuntaisin yli 20 vuotta. Laulajista, kuten Eino ”Eikka” Knutarsista, on tullut jo ystäviä. © Anna-Katri Hänninen
Sisarukset Leila Honkonen (oik.) ja Eija Knutars jakavat salaisuutensa Evin kanssa. © Anna-Katri Hänninen
Puhdistava Finlandia
Kun Evi miettii voimalaulujaan, mieleen nousee Jipun Väärinpäin lentävät linnut.
Olen matkalla eksyneiden taivaaseen
Olen matkalla hullujen huoneeseen
Minä syöksyn vastatuuleen niin kuin väärinpäin lentävät linnut
Niin kuin väärinpäin lentävät linnut
”Sitä kuuntelen usein, kun tulee paha olo. Rajuudessaan se repii tuskan pois.”
Toisinaan autossa soi täysillä Jean Sibeliuksen Finlandia.
”Se jotenkin puhdistaa minut.”
Kumpaakin kappaletta on tarvittu viime aikoina.
Evi on kohdannut taloudellisia takaiskuja, joihin ei ole ollut itse syypää. Tuottamastaan tuskasta huolimatta ne eivät lannista.
”Minulla on kaikki se, mitä elämältä haluan: kolme lasta, neljä lastenlasta ja avopuoliso sekä ihana työ. Talousvaikeudet eivät minua kaada. En usko, että minua kaataa enää mikään.”
Evin vahvuus kumpuaa periksiantamattomuudesta.
”Jos olisin antanut periksi ja luovuttanut, minusta olisi ehkä tullut äitini kaltainen, enkä enää olisi hengissä.”
Katkeruuteenkaan hän ei taivu.
”Uskoni rakkauteen on säilynyt. Sen salaisuus on anteeksiantaminen. En ole katkera edes äidille. Jos jollekin olisin, niin elämälle siitä, että äiti sairastui. Kateus, katkeruus ja ylpeys pilaavat ihmisen.”
Kannatellut on myös työ karaoke-emäntänä. Evin tekee onnelliseksi ihmisten luottamus.
”Olen tuntematon, jolle ihmiset voivat kertoa asioita, joita eivät uskalla sanoa kenellekään toiselle. Olen kokenut niin paljon, ettei mikään enää yllätä. Edessäni ei tarvitse hävetä.”
Talon promillemittari
Evin hautajaisissa pitää soittaa Yö-yhtyeen Parrasvalot.
Vaan mulle kertokaa, kun parrasvalot sammuu.
Silloin ajallaan myös esirippu laskeutuu.
Ja antaa niiden odottaa, jotka tahtoo lisää vaan.
Sillä heille kerran kaikkeni jo annoin.
”Siinä kerrotaan, että on helppo lähteä, kun kuulee rakkaan äänen.”
Kappalevalinta kertoo myös Evin huumorintajusta.
”Olen kauhea kälkättäjä ja ehkä minulle aikanaan pitää sanoa, että hei, sä olet nyt kuollut.”
Huumorilla Evi selviää monesta karaokekeikoillakin.
Miehet lähestyvät usein Eviä erilaisin ehdotuksin. Se ei imartele, varsinkaan jos ehdottelija on kumonnut liian monta tuopillista. Kun humalainen jaksaa jankuttaa, kuinka hyvännäköinen Evi hänestä on, vastaus on napakka:
”Joo, ja sitä paitsi olen tämän talon promillemittari. Siinä vaiheessa, kun minä rupean näyttämään hyvännäköiseltä, lopetetaan anniskelu armotta.”
”Miesten pitäisi opetella luomaan ihmissuhteita selvinpäin”, Evi toivoo. © Anna-Katri Hänninen
Karaokemikkiin tarttuminen on monelle terapeuttista. Moni on sanonut Eville elämänsä pelastuneen. © Anna-Katri Hänninen
Evi on yksi Karaokeparatiisi-elokuvan tähdistä. Einari Paakkasen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva tuli ensi-iltaan 12.8.
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 8/2022.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti