Reportaasi: Susihavainnot veivät petojen jäljille – Vietimme yön susien reviirillä Köyliössä
Sudet ovat lähellä. Auton ajovaloissa hohtavalta, metsätien lumiselta pientareelta erottuu suuria suden jälkiä. Pilvien peittämältä taivaalta leijuu hiljalleen hiutaleita, mutta niitä ei ole vielä ehtinyt kerrostua jälkien pohjalle.
Jäljet ovat tuoreita ja kirkkaita.
Sudet ovat ylittäneet tien korkeintaan puoli tuntia aikaisemmin.
Luonnonvarakeskuksen tutkimusinsinööri Antti Härkälä harppoo pientareella edestakaisin ja kyyristyy sitten valaisemaan lampulla jälkeä. Lumi kimaltelee sen pohjalla, viisi anturaa erottuu jäljestä tummina painanteina ja neljä kynttä ovat painaneet terävät viivat jäljen ulkokehälle.
Härkälä arvioi, että tien on ylittänyt kuudesta seitsemään sutta.
Hän sammuttaa auton valot ja otsalamppunsa. Puhe hiljenee kuiskaukseksi. Lumi erottuu tienvarren kuusen oksilta vaaleina laikkuina. Syvemmällä metsässä, puiden siimeksessä, ohuen lumipeitteen yllä vallitsee pimeys.
Kuunnellaan, kuunnellaan kauan. Edes oksa ei narahda, mutta siellä, rikkomattoman hiljaisuuden takana ne ovat.
Köyliön lauma on liikkeellä.
Iltayöstä suden jälkiä seurataan myös metsätietä myöten. © Marjo Tynkkynen
Köyliön susilauman synty
Köyliön susireviiri sijaitsee Huittisten, Kokemäen ja nykyään Säkylän kuntaan kuuluvan Köyliön alueella. Pituutta reviirillä on noin 40 ja leveyttä noin 20 kilometriä.
Antti Härkälä kertoo, että Köyliön reviiri alkoi syntyä vuonna 2007, kun alueella liikkuneet naaras- ja koirassusi löysivät toisensa.
Siitä lähtien seudulla on ollut oma susilaumansa.
Reviirin susien lukumäärä vaihtelee vuosittain. Lauman alfanaaras synnyttää huhti-toukokuussa neljästä kuuteen pentua. Seuraavana kevättalvena, kesällä tai vasta syksyllä kasvaneet pennut lähtevät hakemaan itselleen omaa reviiriä ja kumppania.
”DNA-näytteiden perusteella on selvinnyt, että Köyliön laumaan syntyneitä susia on kulkeutunut Uudellemaalle, Pohjanmaalle ja jopa Pohjois-Savoon saakka”, Härkälä kertoo.
”Vasta keväällä voidaan talven havaintokertymän perusteella päätellä reviirillä elävien susien lukumäärä. Alustavasti laumassa on arvioitu elävän kuusi sutta.”
Susien jäljittäminen käynnistyy pellonlaidasta. Maiseman yllä leijunut usva on hälvennyt, mutta taivas ei kirkastu. Tähdet jäävät pilvien taakse ja taaempana loistavat Köyliön vankilan valot. Maahan leijuu hiljalleen lunta.
Ensimmäiset näkemämme jäljet hämmästyttävät, koska ne ovat niin isoja.
Niistä ei erehdy.
Sudet ovat jolkottaneet tien yli pellolle.
Aikuisen suden takajäljen halkaisija on kymmenkunta senttimetriä. Etukäpälät ovat sentin pari takakäpäliä suuremmat. © Marjo Tynkkynen
Takaa-ajoa ja saalistusta
Susien jäljet kulkevat pellon laidassa ensin samassa vanassa ja hajaantuvat sitten leveäksi viuhkaksi ennen kuin katoavat lamppujen valoista pimeään.
Antti Härkälä kertoo, että lauma on kulkenut ensin jonossa ja levittäytynyt sitten 20–30 metrin välein rintamaksi ja jatkanut eteenpäin.
”Sudet ovat mahdollisesti saaneet vainun saaliista”, Härkälä arvelee.
Köyliön lauma pyydystää ennen kaikkea seudulla runsastuneita valkohäntäpeuroja. Havaitessaan peuran sudet ajavat sitä takaa ja tappavat peuran puremalla sitä kaulaan.
”Marraskuussa kiimaiset peurapukit ovat varomattomia ja joutuvat helposti susien yllättämiksi”, Härkälä kertoo.
”Hirveä saalistaessaan sudet purevat hirveä ensin takajalkoihin. Hirven liikkuminen käy hankalaksi ja kivuliaaksi, ja takaa-ajon jälkeen se päätyy todennäköisesti lauman saaliiksi.”
Hiutaleita leijuu yhä pimeältä taivaalta ja jäljet hautautuvat vähitellen lumen alle.
Sudenjälkien vieressä kulkevat niitä tuoreemmat rusakon jäljet.
Pitkäkorva lienee välttynyt joutumasta parempiin suihin.
Suden askellus on ollut suoraa keskellä metsätietä. © Marjo Tynkkynen
Ilveksen nuoralla
Matka jatkuu. Kun avolavamaasturi kaartaa mutkaan, ajovalot pyyhkäisevät tienvarren kuusia. Tiheä metsä vaihtuu peltoaukioon, ja sen jälkeen pientareiden takana nousee taas sankka kuusikko.
Antti Härkälä pysäyttää auton pientareelle ja sytyttää autosta noustessaan otsalamppunsa. Puron varrella on seuraava sudenjälkien ”tärppipaikka.”
Pyöreistä jäljistä käy ilmi, että susien sijasta puron varrella on kulkenut ilves. Se on tepsutellut puron ylle kaatuneen puun runkoa myöten tieltä metsään päin.
Ilves on pitänyt yön pimeydessä yksityisen nuorallatanssinäytöksen.
Härkälän mukaan ilvekset ja sudet voivat elää samoissa metsissä, koska niiden välillä ei esiinny juurikaan kilpailua saaliista. Ilves pyydystää myös valkohäntäpeuroja, mutta enimmäkseen metsäkauriita, jäniksiä, supikoiria ja kanalintuja. Sudet taas saalistavat läntisessä Suomessa valkohäntäpeuroja ja kesäisin hirvenvasoja.
Joskus susien ja ilveksen reitit saattavat kohdata. Härkälä kertoo paikallisten metsästäjien olleen lähistöllä, kun ilves harhautui kahden suden päivämakuupaikalle.
”Paikalla ei kasvanut tarpeeksi korkeita puita, joihin ilves olisi päässyt pakenemaan. Metsästäjät kuulivat korvia raastavaa rääyntää, kun sudet tappoivat ilveksen ja söivät siitä sitten suuren osan.”
Susireviirillä elävä ilveskin on iltayöstä liikkeellä. © Marjo Tynkkynen
Susihavainnot ovat arkea
Suden kiima-aika ajoittuu helmi-maaliskuulle, mutta jo tammikuussa lauman alfanaaras alkaa tiputella metsään kiimavirtsatippoja. Lauman alfapari myös merkitsee reviiriään voimakkaasti haisevalla virtasalla ja ulosteella.
Merkinnöillään sudet viestittävät toisille susille, että reviiri on varattu.
”Kun rajoja pidetään yllä, niin säästytään laumojen välisiltä yhteentörmäyksiltä”, Antti Härkälä kertoo.
Reviirillä edestakaisin ajeltaessa havaitaan suden, ilveksen, valkohäntäpeuran ja rusakon jälkien lisäksi ainakin jäniksen ja hirven jälkiä. Pellonlaidan matalan lumipeitteen on myllertänyt peltopyyparvi.
Köyliön reviiri ei ole erämaata, vaan reviirin laidalla kulkee maantie, jonka lähellä pilkottaa sieltä täältä puiden lomasta asuinrakennusten valoja.
Susilauma on miltei ihmisten naapurissa.
Asutuksen lähellä liikkuvista susista tehdään alueen suurpetoyhdyshenkilölle ilmoituksia, mutta osa paikkakunnan väestöstä on myös jo niin tottunut susiin, että he eivät enää vähästä säikähdä.
”Toisaalta osa ihmisistä pelkää susien läsnäoloa ja niiden liikkumista omilla kotitienoillaan”, Härkälä kertoo.
”Susiviha taas on ikuisuusteema, koska susi mielletään vaaralliseksi. Susi on arvaamaton ja yllätyksellinen, ja sillä on fyysiset edellytykset vahingoittaa ihmistä. Kulttuurissamme on kulkenut myös sudella pelottelua sukupovelta toiselle.”
Köyliön laumaan on kohdistettu vuosien mittaan erityisluvilla sekä kannanhoidollista että vahinkoperusteista metsästystä.
”Luvat kannanhoidolliseen ja vahinkoperusteiseen metsästykseen myöntää Suomen riistakeskus. Poliisi taas tekee päätöksen susien turvallisuus- ja eläinsuojeluperusteisista lopettamisista”, Härkälä muistuttaa.
Köyliön lauman jättämästä, kapista kärsineestä sudesta annettiin aikanaan lopettamispäätös, mutta sutta ei ehditty koskaan metsästää.
”Kärsivä susi pakeni ankaria pakkasia latoon ja menehtyi sinne.”
Susilauman kulku reviirillä tallentuu puhelimen kartastoon. © Marjo Tynkkynen
Iltayöstä ”takajäljelle”
Taas kuunnellaan, kuunnellaan kauan, vielä kauemmin, mutta mitään ei kuulu.
Kevyt lumisade on tauonnut. Taivas ei selkene, mutta ilma on viilennyt nollakelistä pikku pakkaseen.
Köyliön susilauma pysyy vaiti.
Susien ulvonta on yhteydenpitoa susien kesken. Ulvomalla sudet ilmoittavat myös lajitovereilleen, että reviiri on varattu. Antti Härkälä kertoo, että sudet saattavat äännellä myös muilla tavoin, vikistä, vinkua ja murista.
”Sudet eivät suinkaan juokse joka yö kymmeniä kilometrejä. Jos lauma on saanut hyvän saaliin, sudet pysyttelevät sen lähistöllä. Sudet saattavat kuitenkin liikkua muulloinkin kuin saalistaessaan.”
Tuoreista jäljistä päätellen Köyliön sudet ovat tänä yönä liikkeellä. Metsäteiden halkomalla reviirillään sudet ovat tottuneet autojen hurinaan, mutta auton oven paukausten kaltaiset äkilliset äänet saavat sudet vetäytymään lähistöltä.
Pitkä hiljaisuus kuitenkin jatkuu.
Jälkien lisäksi susista ei ole muita havaintoja ja lauma saattaa olla jo kaukana reviirinsä toisella reunalla.
Jäljitys lopetetaan ennen aamuyön klo 03–05 suden hetkeä, mutta periksi ei anneta.
Aamulla palataan reviirille hakemaan havaintoja päinvastaisesta suunnasta eli ei seurata jälkiä, vaan kuljetaan niitä vastaan.
Susien öisiä rientoja lähdetään tarkastamaan ”takajäljestä.”
Luonnonvarakeskuksen tutkimusinsinööri Antti Härkälä näyttää, miten suuri susi on hangessa makaillut. © Marjo Tynkkynen
Sudenleikkiä suolla
Sudet ovat tehneet turvesuolla tekosiaan.
Suolta nostetun turpeen peitteisiin on kynsitty tai purtu repaleisia, suuria reikiä. Yöllä vaeltaneiden susien jälkiä löytyy pitkin suota. Sudet ovat kiertäneet ympyrää, loikkineet, käyneet makuulla ja juosseet turvevuoren laella ja takaisin alas.
Suolla on leikitty suden leikkiä.
Antti Härkälä kertoo, että päivisin makuulle asettuvat sudet hakevat makuupaikkansa usein avosuon tai rämeen reunasta, missä ne ovat samaan aikaan suojassa, mutta niillä on myös laaja ja esteetön näkymä aukiolle.
”Ravintotilanteesta riippuen sudet saattavat liikkua myös päivisin. Nälkä ajaa lauman saalistamaan.”
Suon laidan matalan koivikon takaa maata on kuovittu ja multaa, ruskeita koivunlehtiä ja sammaleita on varissut lumen päälle.
Keltainen juova on susien rajapyykki.
Yön aikana sudet ovat telmineet suolta nostettua turvevuorta pitkin ylös ja alas. © Marjo Tynkkynen
Alfanaaraiden sukupuu
Päivän edetessä ilma lämpenee. Nuoskalumesta nousevien talventörröttäjien varsissa helmeilee pisaroita. Lunta humahtelee kuusenoksilta maahan.
Syvemmällä metsässä on jolkotettu sudenravia. Jäljet kulkevat lumessa peräkkäin ja vierekkäin. Laumasta erkaantunut susi on kiertänyt matalassa kuusikossa kierroksen ja palannut sitten jonoon.
Taas maata on kuovittu. Antti Härkälä vetää kumikäsineet käsiinsä ja sujauttaa suden ulostusnäytteen kätevästi muovipussiin. Näyte lähetetään laboratorioon analysoitavaksi ja DNA-vertailun perusteella voidaan päätellä, onko kysymyksessä ennestään tuttu susi tai reviiriltä aikaisemmin havaitsematon yksilö.
”Kun useamman yksilön DNA-on määritelty, voidaan sukulaisuusanalyysin perusteella päätellä, onko kysymyksessä perhelauma”, Härkälä kertoo.
DNA-näytteiden perusteella on selvinnyt, että Köyliön reviiristä reilun 30 kilometrin päässä sijaitsevalle Pöytyän reviirille syntyneestä pennusta on tullut Kaivolan reviirin lisääntyvä naaras, jonka pentu puolestaan on Mynämäen reviirin lisääntyvä naaras.
”Mynämäen naaraan pentu taas on Vaskijoen reviirin lisääntyvä naaras. Näytteiden perusteella on siis tunnistettu neljän eri sukupolven ja reviirin alfanaaraat.”
Susi on saanut öisellä vaelluksellaan naarmun anturoihinsa. © Marjo Tynkkynen
Ikimuistettava kohtaaminen
Lyhyt talvipäivä alkaa hämärtyä. Matala hanki sinertää. Kuusten lomassa kiemurtelevat jäljet ovat yhä vanhempia.
Metsässä kuuluu vain vaimeana läheisen kivilouhimon kuljettimen humahtelu.
Antti Härkälä löytää vielä toisen ulostusnäytteen, mutta susia ei tänäänkään nähdä eikä kuulla.
Kun kävellään metsätietä pitkin autolle, Härkälä kertoo miltei vuosikymmenen takaisesta, kesäisestä kohtaamisestaan susipentueen kanssa.
”Tiheästä kuusikosta tuli vastaan seitsemän noin parin kuukauden ikäistä pentua. Ne pysähtyivät noin 10 metrin päähän minusta riviin ja tuijottivat hetken. Sitten pentujen joukosta kuului vaimea puhahdus ja ne vilistivät metsän siimekseen piiloon. Niitä pentuja en unohda koskaan.”
Suden ulosteesta otetusta DNA-näytteestä selviää, onko kysymyksessä tuttu susi vai reviirille tullut uusi yksilö. © Marjo Tynkkynen
