Reportaasi: Uudenmaan eristys muutti rajoilla asuvien arjen koronakeväänä 2020

Tavallisesti kiirastorstaina pakataan auto ja suunnataan kesämökille, Lapin keväthangille tai sukulaisiin. Koronapääsiäisenä 2020 mikään ei kuitenkaan ole tavallisesti – eikä ainakaan Uudellamaalla. Hallituksen määräämä Uudenmaan eristys muusta Suomesta on tehnyt näkyväksi rajan, joka ei liene pitkään aikaan määrittänyt kenenkään identiteettiä.

Kaksi viikkoa ennen pääsiäistä helsinkiläinenkin on ollut ennen kaikkea uusimaalainen, jolla ei ole asiaa muuhun Suomeen ilman pätevää syytä.

Itsensä muiluttamisesta ulos Uudeltamaalta voidaan jopa sakottaa.

Tilanne on historiallinen ja hämmentävä. Sosiaalisessa mediassa keski-ikäiset ovat kaivelleet muististaan koulussa opitun maakuntalaulun sanoja. Uusmaa Suomen kruunussa on helmi kirkkahin, siinä lauletaan, ja että ajan aallokossa seisoo uusmaalainen kansa, vapauden tunto sykkii lasten veressä.

Laulun sanoitti Kaarlo Terhi ja sävelsi itse Jean Sibelius.

Sibelius asui Tuusulassa, jonka kaikki osannevat sijoittaa Uudellemaalle. Mutta rajakuntien kanssa menee monilla jo sormi suuhun. Sulku-uutisen yhteydessä media onkin kertonut avuliaasti, mikä kunnat Uusimaahan kuuluvat.

Niistä itäisin on Loviisa, mikä on tullut yllätyksenä jopa joillekin kotkalaisille.

Koiraurheilukeskusta Loviisan Ruotsinpyhtäällä pitävän Hilkka Koskenrannan asiakkaista suuri osa tulee Kymenlaaksosta. Heidän lemmikkinsä jäivät eristyksen alettua vaille harjoitteluareenaa.

”Toisaalta aika moni Uudenmaan asiakkaista taas luuli, että olen Kymen puolella”, Koskenranta kertoo.

Ruotsinkylässä poliisin tiesulku oli viritetty tien­risteykseen kyläkaupan kylkeen.

Uudenmaan eristys vei asiakkaat

Valtatiellä numero 7 ajoneuvojen virta käy yhdeksältä kiirastorstain aamuna sitä harvemmaksi, mitä lähemmäksi tullaan Uudenmaan rajaa. Moottoritietä itäänpäin on matkalla lähinnä rekkoja.

Hilkka Koskenranta on ehtinyt jo käydä kaverinsa kanssa virtuaalisessa jumpassa. Tietokone on viritetty koiraurheilukeskuksen virkaa toimittavaan tehdashalliin Strömforsin ruukilla, ja ystävykset ovat voineet hikoilla turvallisen etäisyyden päässä toisistaan.

”Ihania tällaiset innovatiiviset ihmiset, jotka tekevät jotain tällaista, kun kaikki asiakkaat yhtäkkiä häviävät”, Koskenranta kiittelee liikuntayritystä, joka lähettää jumppaansa Facebookin kautta ilmaiseksi.

Koskenranta on pitänyt koiraurheilukeskuksensa avoimena, mutta ei ole sitä erityisesti mainostanut. Yrittäjien joukossa on käyty keskustelua siitä, voiko toimintaa poikkeusoloissa jatkaa.

”Yrittäjäryhmissä on jonkin verran sanailua siitä, onko oikein pitää auki, ja miten voit elää sen kanssa, jos sitten tartutat. Mutta jos on vaikka yksinhuoltajaäiti kampaamossa, ja mistään ei tule mitään rahaa ja tukien saaminen kestää ja vuokrat juoksee, niin on se aika hirveää syyllistää sellaista.”

Bordercolliet Vera ja Rene saivat Hilkka Koskenrannalta runsaasti huomiota, kun yritystoiminta oli eristyksen aikana jäissä.

Koulutuksia turvavälein

Koiraurheilukeskuksen tuhannen neliön hallissa saattoi pitää koulutuksia reiluja turvavälejä noudattaen, mutta viimeisetkin tunnit loppuivat, kun Uudenmaan eristys alkoi. Eristyksen aikana keskuksessa on käynyt yksi asiakas.

Sillä ei kuluja kateta, mutta Strömforsin Yrityspuisto Oy:n omistaja ilmoitti yrittäjille pian poikkeusolojen alettua, ettei huhti-toukokuulta tarvitse maksaa vuokraa. Se koskee myös ruukin kartanon hotellia, joka on alkuperäinen syy sille, että Koskenranta asuu Uudenmaan itärajalla.

Hän muutti Loviisaan neljä vuotta sitten silloisen miehensä kanssa; urheilualan yrityksen markkinointijohtaja teki elämänmuutoksen ja ryhtyi hotelliyrittäjäksi nollakokemuksella. Ruukin tehdashallit nähtyään hän sai idean koiraurheilukeskuksen perustamisesta ja opiskeli eläintenkouluttajaksi. Eron jälkeen siitä tuli hänen päätyönsä.

Koskenranta asuu Ruotsinpyhtään pohjoispuolella Ruotsinkylässä satavuotiaassa hirsitalossa. Töiden vähenemistä lukuun ottamatta korona ei ole juuri muuttanut arkea.

”Samanikäiset sinkkukaverit stadissa ovat ahdistuneita siitä, ettei voi mennä mihinkään. Senhän takia siellä asutaan. Olen sitä monesti miettinyt, kun olen istunut tässä pihalla. Elän täällä ihan eri lailla, tosi vähällä, ja olen tosi tyytyväinen.”

”Sinkkukaverit stadissa ovat ahdistuneita siitä, ettei voi mennä mihinkään. Senhän takia siellä asutaan.” –Hilkka Koskenranta

Veneellä rajan yli?

Uudellamaalla asuu melkein kolmasosa suomalaisista mutta maakunnan pinta-ala on vain kolme prosenttia Suomi-neidon vartalosta – suunnilleen jalkaterän verran. Poliisin valvontaurakka on siitä huolimatta valtava.

Maakunnan raja on yli neljäsataa kilometriä pitkä, ja se ulottuu Loviisan ja Kotkan erottavalta Ahvenkoskelta Raaseporin rajalle, merenlahteen ennen Salon Isoluotoa. Raja kulkee monin paikoin vesistöjä noudatellen.

Esimerkiksi Jarmo Uutelan mökkirannasta voisi soutaa Päijät-Hämeeseen, sillä raja kulkee Pyhäjärvessä vain puolen kilometrin päässä. Mutta Uutelan vene on kiirastorstaina vielä talviteloilla.

Lapinjärven Pyhäjärvi on yksi Suomen kolmestakymmenestäyhdeksästä Pyhäjärvestä. Tämän Pyhäjärven laskujoki on Storån, joka taas yhtyy Jaakkolanjokeen Mickelspiltomin kohdalla.

Jos et tiennyt tätä uusimaantieteellistä yksityiskohtaa, ei se mitään. Ei kukaan ikinä tiedä sitäkään, missä on Porlammi, kun Jarmo Uutela yrittää kertoa mökkinsä sijainnista. Mutta Uuttamaata se joka tapauksessa on, ja se taas on tänä pääsiäisenä kullanarvoinen asia.

”Kyllä moni on nyt kadehtinut”, Uutela naurahtaa ja siristelee silmiään keskipäivän auringossa laiturillaan.

Jarmo Uutela ja Sirkka Laakkonen olivat kiirastorstaina mökillään Lapinjärven Pyhäjärven rannalla.

Uutelalla on ollut sattumalta lomaa koko pääsiäisviikko, ja koska vaimo Sirkka Laakkonen tekee toimistotöitään korona-aikana pääasiassa etänä, pariskunta on päässyt mökille pyhien viettoon jo hyvissä ajoin.

Uutela on töissä Vantaan kaupungilla viherkunnossapidossa. Hänen arkeensa poikkeusolot ovat vaikuttaneet sikäli myönteisesti, että hän on saanut kevään siivous- ja raivaustöihin ylimääräisiä käsiä.

”Mulle tuli neljä ihmistä suljetusta päiväkodista töihin. Työvoimapankista kysyttiin, otatko vastaan. He tulivat jo sovittujen rekryjen lisäksi.”

Ennen kevätsiivouksen jatkumista kaupungissa Uutela aikoo kuitenkin pilkkoa puita mökillä ja laittaa venettä kesäkuntoon. Kun vaimo töiltään ehtii, käydään kävelyllä.

Rajanylityspaikkaan oli ilmestynyt kolme bajamajaa

Uutelan mökiltä on lyhyt matka lähimmälle rajanylityspaikalle. Jarmo ja Sirkka ovat ehtineet jo kävellä sielläpäin, ei tosin rajaloukkausmielessä vaan puhtaasta uteliaisuudesta.

”Sen verran kurkattiin, että nähtiin tiellä kolme bajamajaa. Siellä oli varmaan tarkastuspiste.”

Lapinjärven Porlammin länsipuolella kulkee ristiin rastiin pikkuteitä, Myrskylästä ja Pukkilasta rajan yli Orimattilaan. Pystyyköhän poliisi todella valvomaan niitä kaikkia?

Pikkuteiden verkosto on kuitenkin yllättävän hiljainen vielä kiirastorstain iltapäivän puolella. Samaan aikaan autoradiossa joku soittaa toimitukseen ja kertoo, että nelostiellä on poliisin sululle kolmen kilometrin mittainen jono.

Ei liene tarpeen mainita, mihin suuntaan.

Jossain pikkuteilläkin on silti liikennettä, sillä Helsingin poliisi kertoo Twitterissä kuulleensa, että Uudenmaan rajaa yritetään ylittää paikoista, joissa ei ole rajavalvontapistettä.

Valtiovallan ja poliisin vetoomuksista piittaamaton etsii nyt valtaväylien sijasta kartalta aivan uusia maakunnallisia ulottuvuuksia, jotka voisivat tarjota mökkiläisen mentävän aukon poliisin saartorenkaassa. Ruotsinkylän ja Porlammin lisäksi Uudenmaan rajaseudulta löytyy esimerkiksi sellaisia kyliä kuin Kantele, Sälinkää ja Loukku.

Jos kartassa lukee Loukku, niin onhan siellä käytävä.

Kärkelään vie hiljainen kylätie. Suurin osa Uusimaastakin on maaseutua.

Uudenmaan eristys aiheutti liikutusta Loukussa

Loukku ei ole oikeastaan kylä vaan pelkkä paikannimi juuri ennen Varsinais-Suomen rajaa valtatiellä numero 2 Helsingistä Poriin.

Mutta on siellä sentään lounasravintola. Sen nimi on Loukku, mikäs muu.

Ravintola laitettiin kiinni 29. maaliskuuta. Uudenmaan eristys oli alkanut edellisenä päivänä.

Lounasravintola Loukku laitettiin kiinni päivä sen jälkeen, kun Uusimaa oli eristetty.

Maria Jalli on pitänyt Loukkua Loukussa kolmetoista vuotta. Hän ei ole sinä aikana pitänyt lomaa, ei edes yhtä viikkoa kesällä.

Syitä on kaksi. Työntekijöitä on varaa palkata vain osaksi vuotta. Sen lisäksi Jalli rakastaa työtään.

Jalli pitää työstään itse asiassa niin paljon, että kun hän alkaa kertoa, millainen kiirastorstai olisi Loukussa tavallisesti, hän joutuu pitämään välillä liikuttuneen paussin.

”Tällä alueella on kolmetuhatta mökkiläistä. Nyt mulla jää se kokematta, kun mökkiläiset tulee tänne pääsiäiseksi. Aina ne tulee tänne… nyt multa tulee itku”, Jalli sanoo ja pyyhkii silmiään.

”Henkinen paine on hirveä, kun sä yöllä mietit, että millä mä sen ja sen laskun selvitän. Eihän nekään, joille sä oot velkaa, voi ikuisesti vartoo.” –Maria Jalli

Häntä kuunnellessa ei tule äkkiä mieleen enää yhtäkään loukku-aiheista sanaleikkiä.

”Ja ne sanoo, että ihanaa, sä olet täällä vielä, tänne on niin ihana tulla aina. Ne on niin läheisiksi tulleet.”

Mitä tapahtuu seuraavaan kevääseen mennessä?

Maria Jalli pelkää tosissaan, että vuoden päästä kiirastorstaina hän ei ehkä olekaan enää oman ravintolansa tiskin takana myymässä aamulla paistettuja munkkeja.

Jalli on hakenut Loukulle hallituksen lupaamaa ylimääräistä yritystukea ely-keskukselta, alinta mahdollista summaa. Sillä pääsisi pahimman yli, saisi maksettua akuutit laskut.

Kun yrityksellä ei ole tuloja, kierre syvenee nopeasti.

”Henkinen paine on hirveä, kun sä yöllä mietit, että millä mä sen ja sen laskun selvitän. Eihän nekään, joille sä oot velkaa, voi ikuisesti vartoo. Niillä on ihan sama tilanne.”

Maria Jalli ikävöi asiakkaitaan ja palaisi heti ravintolansa tiskin taakse, jos vain voisi. Vieroitusoireita hän on helpottanut haravoimalla ja kaappeja siivoamalla.

Jalli ei uskalla ajatella, miten käy, jos tukea ei tipu. Ravintolan rakentamiseen otetun lainan lyhennyksiä hän on lykännyt, mutta ne voivat myöhemmin käydä ylivoimaisiksi.

Hiljainen ravintolasali tuntuu hiljenevän entisestään.

Seinällä kello näyttää kahta iltapäivällä. Se on talviajassa.

Tiesulku on kakkostiellä vain muutaman sadan metrin päässä Jallin ravintolasta.

”Mihin olet menossa”, poliisi kysyy ja syynää toimittajan pressikortin ja liikkumislupapaperin tarkkaan.

Sulun pohjoispuolelle jää Kanta-Häme. Etelään päin maakuntien raja mutkittelee Uudenmaan ja Varsinais-Suomen välissä.

Tunnin ajelun päässä rajalla on eräs kylä, joka saa tänä kiirastorstaina turhaan odottaa mökkiläisiään.

Kokki koronaa paossa

Kärkelän kylänraitilla on aavemaista. Punaiset puutalovanhukset ovat idyllisiä ja lystikkäitä, mutta pihat ammottavat tyhjinä ja ikkunat mustina.

Jostain mäen päältä kuuluu koirien haukkuna. Kartanon pihalta löytyy mies, joka suostuu vaihtamaan pari sanaa, vaikka suomi ei olekaan hänen äidinkielensä.

Hän on Franz von Limburg Stirum, historiallisesti arvokkaan Kärkelän ruukkikylän omistaja ja sen harvoja ympärivuotisia asukkaita. Von Limburg Stirum vuokraa kylän taloja pitkäaikaisesti kesämökkikäyttöön.

Normaalisti punaiset tuvat olisivat kiirastorstaina täynnä asukkaita, mutta Kärkelään ei pääse ainakaan virallisia teitä muutoin kuin Varsinais-Suomen kautta. Itse asiassa maakunnan raja kulkee keskeltä kylää Kärkelänjokea pitkin jättäen entisen kuparinsulattamon alueen Uudenmaan ulkopuolelle.

Frantz von Limburg Stirum pysytteli pihallaan karanteenissa kiirastorstaina. Vastaantulijoista ei tosin ollut kylätiellä juuri pelkoa.

Poliisin sulut katkaisevat reitit kuitenkin kaukana kylästä. Eikä täällä kyllä mitään valvottavaa olisikaan. Paitsi Martta Huittinen, joka huristelee hämärtyvässä illassa pyörällään alas kylätietä kohti jokea – ja hups vaan Uudeltamaalta Varsinais-Suomeen.

Huittinen on pyöräillyt kylään pikkuteitä pitkin Salon Toijasta, eli hän on ylittänyt rajan jo kerran aiemmin tänään. Hän on Toijassa vanhempiensa luona koronaa paossa.

Huittinen asuu Turussa ja työskentelee kokkina Kakolanruusussa, mutta on nyt lomautettuna kesäkuun loppuun asti, ellei kutsua töihin tule jo aiemmin.

”Turun keskustassa ei tapahdu yhtään mitään. Täällä pääsee vähän ulkoilemaan ja touhuamaan”, Huittinen sanoo ja kääntää pyöränsä kiltisti kohti länttä.

Meidän on palattava takaisin Uudellemaalle. Tiesululla paperit tutkitaan jälleen tarkasti.

”Mihin olet menossa”, poliisi kysyy.

Se on hyvä kysymys.

Sitä miettii koko maailma.

Suomen hallitus tiedotti keskiviikkona 15. huhtikuuta 2020 Uudenmaan eristyksen päättymisestä vielä samana päivänä. Maaliskuun 28. päivänä alkanut eristys kesti historialliset yhdeksäntoista päivää.

Juttu on julkaistu Seurassa huhtikuussa 2020.

Lue myös: Reportaasi: Suomi hiljeni hetkessä – Näin koronatodellisuus iski arkeen