Aamu valmistui unelma-ammattiinsa – Teinivuodet lastenkodissa loivat elämälle vakaamman pohjan ponnistaa: ”Pääsin paikkaan, jossa minusta huolehditaan ja tarpeeni huomioidaan”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Aamu Hautaniemi valmistui unelma-ammattiin eläintenhoitajaksi.
Aamu ja ensimmäinen oma lemmikki, australianpaimenkoira Urpo heinäkuussa 2019. © Aino Vakkilainen
Aamu Hautaniemi otettiin huostaan lastenkotiin 12-vuotiaana. Vasta valmistuneena eläintenhoitajana hän uskoo vankasti, että elämässä asioilla on tapana järjestyä. Tukea Aamu on saanut arkeensa myös etsivän nuorisotyön parista.

Maaliskuussa 2020 Aamu Hautaniemi, 19, valmistui unelma-ammattiinsa eläintenhoitajaksi Keski-Pohjanmaan ammattiopiston kennellinjalta.

Alan töitä hän löysi lähipaikkakunnan eläintarvikeliikkeestä. Vaikka koronaepidemian vuoksi liikkeen aukioloaikoja jouduttiin supistamaan ja työtunnit vähenivät, näyttää kesän kynnyksellä työtilanne valoisammalta.

”Tein kovasti töitä tutkinnon eteen. Kun todistus tuli postilaatikkoon, se oli helpotus, mutta koronakeväänä ei valmistumista ole juhlittu.”

Eläintenhoitajan tutkinto vei Kannukseen

Syksyllä 2017 Aamu Hautaniemi oli 16-vuotias, kun hän pakkasi muuttokuormansa ja lähti eläinhoitajan tutkintoon valmistavien opintojen perässä Heinolasta Keski-Pohjanmaalle Kannukseen.

”Kaikenlaiset eläimet, erityisesti koirat, ovat kulkeneet elämässäni lapsuudesta saakka. Halusin harrastuksesta työn.”

Alakouluikäisenä Aamu oli jo huolehtinut kotitöiden ja maatilan eläimien lisäksi vanhemmistaan ja arjen tavallisista asioista – syömisestä ja nukkumisesta.

Lopulta tunnollisen tytön koulunkäynti alkoi kärsiä. Aamu oli 12-vuotias, kun hänet otettiin huostaan lastenkotiin. Ensin Aamusta tuntui, että hän halusi vain takaisin kotiin. Sinne kun olivat jääneet rakkaat eläimetkin.

”Kotona minua oli peloteltu lastenkodilla eikä lapsi voi tietää muutenkaan, minkälainen paikka se on. Eikä lapsi voi tietää, että asiat voisivat olla tulevaisuudessa nykyhetkeä paremmin.”

Jonkin aikaa lastenkodissa asuttuaan Aamu huomasi, että valtava stressi vanhemmista ja arjen pyörittämisestä alkoi hellittää. Koulunkäynti helpottui ja mahdollisuudet aukenivat myös harrastuksiin.

Aamu tiesi jo yläasteella, että hänestä tulee eläintenhoitaja ja rakkaasta harrastuksesta työ. Maaliskuussa hän valmistui 19-vuotiaana unelma-ammattiinsa. 

Aamu tiesi jo yläasteella, että hänestä tulee eläintenhoitaja ja rakkaasta harrastuksesta työ. Maaliskuussa hän valmistui 19-vuotiaana unelma-ammattiinsa. © Aino Vakkilainen

Tieto avun saamisesta helpotti

Aamu muutti Keski-Pohjanmaalle suoraan lastenkodista, jossa hän oli asunut jo itsenäistyvän nuoren asunnossa. Kannuksessa Aamu asettui vuodeksi ammattiopiston opiskelija-asuntolaan.

Sitten vahvistui halu muuttaa omilleen.

”Opiskelija-asunnossa asuminen ei ollut minun juttuni ja koin kiusatuksi tulemista. Halusin muuttaa omaan vuokra-asuntoon, mutta en tiennyt, kuinka asunnon vuokraus käytännössä hoidetaan.”

Vanhempien puoleen Aamu ei voinut kääntyä. Hän tiesi kokemuksesta, että äidistä tai isästä ei olisi auttajaksi.

Apua tilanteeseen Aamu löysi etsivän nuorisotyön parista. Nuorisotyöntekijöitä vieraili säännöllisesti opistolla. Aamu meni heidän juttusille ja hänelle sovittiin oma aika nuorisotyöntekijän tapaamiselle.

Aamu sai myös lupauksen siitä, että asuntoasiaa lähdettäisiin selvittämään yhdessä. Tieto avun saamisesta tuntui helpottavalta.

”Koin itselleni todella tärkeäksi sen, että minua autettiin. Aluksi puhuimme asunnonvuokraamiseen liittyvistä käytännön asioista. Matkan varrella olen jutellut työntekijän kanssa myös henkilökohtaisemmista omaan elämään liittyvistä asioista.”

Aamun suurimmat huolenaiheet ovat liittyneet oman talouden järjestämiseen.

”En tiennyt, kuinka hakea tukea tai mistä saisin tai voisin hakea töitä. Näistä asioista olemme jutelleet työntekijän kanssa eniten.”

Kun Aamu aloitti opiskelut Kannuksessa, hänen huostaanottonsa purettiin. Nyt Aamu kuuluu sosiaalityön jälkihuollon piiriin.

”Saan sosiaalihuollosta rahallista tukea, mutta muuten asiat ovat hoituneet etsivän nuorisotyön kautta.”

”Lastenkodissa sain olla oma itseni”

Itsenäisen elämän Aamu kertoo sujuneen aina hyvin. Ennen huostaanottoa hän kantoi jo vastuuta itsestään ja läheisistään – liikaakin, ja liian varhain, kun vanhemmat eivät kyenneet sitä tekemään.

”Olen aina ollut tarkka asioista, ollut aina ajoissa enkä ole myöhästynyt ikinä mistään. Olen myöhemmin joutunut opettelemaan sen, että kaikkien murheita ja huolia ei voi ottaa omille niskoilleen. Itsestäänkin täytyy pitää huolta.”

Aamu on halunnut aina olla avoin omasta historiastaan ja tuoda esille sen, että lastenkodissa asumisessa voi olla paljon hyvääkin.

”Koin, että lastenkodissa sain olla oma itseni. Kun tuli ikää, aloin ymmärtää, miksi olin sinne päässyt – en joutunut. Oli myös helpottavaa ymmärtää, että en ollut itse syypää huostaanottoon, syyt löytyvät ympäristöstä ja perheestä. Koen, että yksi nuoruuden tärkeimmistä asioista oli se, että pääsin paikkaan, jossa minusta huolehditaan ja missä tarpeeni huomioidaan.”

Samankaltaista huolenpitoa Aamu on kokenut etsivän nuorisotyön taholta.

”Työntekijät ovat ottaneet minut vastaan ihmisenä eikä vain asiakkaana – se on tuntunut ihanalta. Vaikka kysyisin samaakin asiaa monta kertaa, en koe olevani heille riesaksi. Minua on aina autettu enkä ole koskaan joutunut pelkäämään sitä, että jäisin ilman tukea.”

”Asioilla on tapana järjestyä”

”Etsivällä nuorisotyöllä on ollut tärkeä rooli elämässäni. Ilman sitä olisi ollut hankalaa kaivaa tietoa elämän taitekohdissa, kuten muutoissa. Lisäksi tuki on hälventänyt epävarmuuden tunnetta siitä, toiminko oikein ja haenko tietoa oikeasta paikasta.”

Asiakkuus etsivään nuorisotyöhön jatkuu ja yhteyttä pidetään kuukausittain, tarvittaessa myös tiheämmin. Se, että kysytään ’Mitä kuuluu’, tuntuu Aamusta edelleen hyvältä.

Vaikka Aamun oma elämäntilanne on muuttunut parempaan viimeisen vuoden aikana. Hän valmistui unelma-ammattiinsa ja takana on muutama kuukausi yhdessä asumista kihlatun kanssa, hän osaa samaistua niihin nuoriin, joita koronakevät ahdistaa.

”Minua itseäni on helpottanut ajatus siitä, että olemme kaikki samassa junassa, korona koskettaa kaikkia. Tärkeintä on, että kukaan ei jäisi yksin. Jos lähellä ei ole ketään, kenen kanssa puhua, kannattaa ottaa puhelin käteen ja soittaa kaverille tai ottaa yhteyttä auttavaan tahoon.”

Aamu toivoo, että nuoret jaksaisivat tsempata ja katsoa tulevaisuuteen, vaikka sen ei kokisi juuri nyt olevan kovin valoisan.

”Haluaisin rohkaista muita samalla lauseella, jota minulle sanottiin teininä yhä uudestaan, kyllästymiseen saakka: ’Asioilla on tapana järjestyä’. En itse tuota aikoinaan uskonut, kun elämä tuntui synkältä ja pelottavalta, mutta niin vain asiat järjestyivät.”

Lue myös: ”Moni nuori elää yksin poikkeuksellista korona-aikaa” – Tuen tarve on nyt suuri etsivän nuorisotyön ja työpajoissa opiskelevien nuorten parissa

Lue myös: Syrjäytymisvaaran välttänyt Noora: ”Tärkeintä oli, että joku kuunteli ja välitti”

X