Kim Floor ja Eeva-vaimo palasivat Imatralle: ”En ymmärrä, miksi enää vanhana pitäisi asua ruuhka-Suomessa”
”Kun itätuuli alkaa puhaltaa, äiti ryhtyy puuhaamaan muuttoa”, Kim ja Eeva Floorin lapset tapaavat sanoa. Yli 15 muuttoa elämässään tehneen Floorin pariskunnan houkuttelivat Imatralle edullinen asuminen ja upea luonto.
Eeva ja Kim Floor muuttivat Imatralle, vaikka etäisyys lastenlapsiin kasvoi. Muutto oli ainakin viidestoista, jonka Floorit ovat tehneet.
Kim Floor, 75, istuu Imatran venesataman terassilla ja tempautuu yhtäkkiä 40 vuoden taa. Hän muistaa erään juhannusaaton, jolloin oli perheensä kanssa lähdössä veneellä juhannuksen viettoon.
”Olimme vihdoin saaneet tuotua purjeveneemme Imatralle, ja Saimaa kutsui. Tankkasin tankin täyteen, kunnes huomasin kauhukseni, että tankkiin oli mennyt väärää polttoainetta.”
Ei auttanut kuin imeä lapolla tankki tyhjäksi. Hankala operaatio vei pari tuntia. Kun he vihdoin pääsivät liikkeelle, lapset kitisivät. Kurssi otettiin kohti lähintä Saimaan saaressa sijaitsevaa retkisatamaa.
Monet paikat Imatralla palauttavat Floorien mieleen muistoja. Perhe asui täällä kaksitoista vuotta vuodesta 1976 vuoteen 1988. Lisäksi Eeva Floor, 77, oli viettänyt Imatralla lapsuutensa ja nuoruutensa.
Viime vuoden kesällä pariskunta muutti takaisin itärajalle. Miksi ihmeessä? kysyi moni.
”Eläkkeellä menot pitää säätää tulojen mukaan”
Vaikka Imatra olisi minkälainen kansallisihme, se on myös auringonlaskun paikkakunta. Väki vähenee ja vanhenee. On pulaa työpaikoista, jotka toisivat alueelle uusia asukkaita ja elinvoimaa.
Koska Imatralle ei ole varsinaista ryntäystä, ovat asuntojen hinnat hyvin edullisia. Tämä olikin yksi tärkeimmistä syistä, miksi Floorit päättivät muuttaa Lahdesta Imatralle – tai tarkemmin sanottuna Vuoksenniskalle, Imatralta koilliseen.
”Eläkkeellä tulot romahtavat ja menot pitää säätää tulojen mukaan. Ylipäätään en ymmärrä, miksi enää vanhana pitäisi asua ruuhka-Suomessa”, Kim toteaa.
Hänestä Lahden tavoin Imatrakin voisi mainostaa itseään Suomen Floridana, jossa eläkeläisten on hyvä asua. Asuminen on edullista ja palvelut kohdillaan.
Palveluja Eeva ja Kim eivät lakkaa ylistämästä. Yksistään Vuoksenniskalla – joka Eevan mukaan näyttää kuolleelta villin lännen kaupungilta sen läpi ajaessa – on terveysasema, apteekki, Alko, kolme ruokamarkettia, kirjasto, elokuvateatteri, kaksi kukkakauppaa ja vilkas tori. Kaikki tämä kävelymatkan päässä heidän kotoaan.
”Entä luonto! Se on täällä parasta. Marja- ja sienimetsät alkavat heti talomme takaa ja järvi on molemmin puolin. Ja sitten on tietysti Vuoksi ja sen rannat sekä Lammassaaren ja Ukonniemen alue”, Eeva jatkaa.
Elämä on ollut muuttoliikettä
Eeva ja Kim tutustuivat toisiinsa helsinkiläisessä yökerhossa kesällä 1972. Samana vuonna Kim oli osallistunut Päivi Paunun kanssa Euroviisuihin. Eevalla oli tuolloin vaateputiikki Helsingissä, ja yrittäjyys houkutteli Kimiäkin enemmän kuin taiteilijaelämä.
Vuonna 1976 Eeva ja Kim muuttivat Imatralle esikoistyttärensä kanssa. Perhe kasvoi vielä kolmella pojalla.
Imatralla Floorit pyörittivät sekä kone- että videovuokraamoa ja Eeva myös vaateliikettä siskonsa kanssa. Imatralta Lahteen muutettuaan perheellä oli huoneistohotelli, kunnes tuli 1990-luvun lama. Se oli taloudellinen katastrofi – mutta siitäkin selvittiin.
Lama-aikana perhe piti muun muassa realisointiliikettä. Viimeiset 25 vuotta Eeva ja Kim ovat toimineet yrittäjinä hyvinvointialalla verkostomarkkinoinnissa.
Muuttuvat työkuviot ja elämäntilanteet sekä ripaus vaihtelunhalua ovat saaneet Floorit muuttamaan Eevan laskujen mukaan 15–16 kertaa. Se on poikkeuksellista, sillä yleensä suomalaiset ovat hyvin paikkasidonnaisia.
”Lapset vitsailevat, että aina kun itätuuli alkaa puhaltaa, äiti ryhtyy puuhaamaan muuttoa”, sanoo Eeva.
Koti on siellä, minne pöytäliinan levittää
He ovat asuneet Helsingin, Lahden ja Imatran lisäksi myös Espoossa ja Kimin syntymäkaupungissa Porvoossa pariin otteeseen. Lahdessa he asuivat viidessä eri asunnossa. Espanjan Fuengirolassakin vierähti pari vuotta 2010-luvun alkupuolella.
”Onneksi olemme liikkuneet. Se on rikastuttanut elämää ja pitänyt myös mielen joustavana. Vaikka kyllä minä olisin joskus mielelläni jäänyt johonkin – kuten vaikka Espanjaan – vähän pidemmäksikin aikaa. Mutta kun tuollaisen sekundaevakon kanssa elää, niin lähdettävä on”, sanoo Kim.
Sekundaevakolla hän viittaa siihen, että Eeva on sotaevakoiden lapsi. Hänen vanhempansa ovat lähtöisin Antreasta, Karjalan kannakselta.
Eeva pohtii, että ehkä hänessä on evakoiden DNA:ta: jotain juurettomuutta ja samaan aikaan tunnetta siitä, että koti on siellä, minne pöytäliinan levittää.
”Joskus havahdun ajatukseen, että millaiseksihan elämämme olisi muotoutunut, jos olisimme asuneet samassa paikassa kaikki nämä vuodet.”
Kotikaupunki haltuun liikkumalla
Vuoksen rannalla Varpasaaressa joki lepää ilman voimakasta virtausta, joten se on mainio paikka uimareille kesät talvet. Eeva aloitti talviuinnin Imatralle muutettuaan ja nauttii Vuoksessa uimisesta kesälläkin.
”Uimisen lisäksi kävelen paljon: pitkin rakkaita Vuoksen rantoja, omia lapsuuden ja nuoruuden maisemiani. Toinen lempipaikkani on Lammassaari luontopolkuineen”, hän kertoo.
Kim on ottanut uutta kotikaupunkia haltuun pyöräilemällä. Hän hankki sähköpyörän ja on kolunnut sillä kaupungin joka nurkan.
Kävely on Kimille nykyään hieman haasteellista, sillä hänellä on jaloissa polyneuropatia ja hän käyttää kävellessä keppiä: tyylikästä hopeapäistä kävelykeppiä, joka on kuulunut hänen isoisälleen.
Pariskunta on muutenkin aktiivinen: Kim liittyi Vuoksen mieslaulajiin, jossa hän laulaa toista bassoa, sekä Seniorileijoniin, jotka tapaavat kerran kuussa Valtionhotellissa. Eeva käy paljon teatterissa ja konserteissa ystäviensä kanssa. Hänet kutsuttiin myös Saimaan yrittäjä- ja vaikuttajanaisten seniorijäseneksi.
”On mukava tavata energisiä naisia. Menisin mieluusti vielä töihinkin, jos joku huolisi tämänikäisen. Olen sanonut Kimille, että perusta cocktailbaari – voisin olla siellä töissä. Rakastan asiakaspalvelua.”
Lapset ja lapsenlapset jäivät kauas
Muutto Imatralle ei ollut mikään hetken mielijohde, vaan Floorit haeskelivat sopivaa asuntoa kymmenisen vuotta. Sitten löytyi Vuoksenniskalta peruskuntoinen neliö, jonka pohjaratkaisu miellytti. Ennen kuin Floorit kantoivat muuttokuormansa sisään, uudessa kodissa teetettiin täysremontti.
Muutto mullisti monen asian Floorien elämässä. Suurin ero entiseen on Eevan mukaan se, että kotiovi ei käy enää samaan tahtiin. Kaksi Floorien lapsista asuu perheineen Lahdessa ja loput pääkaupunkiseudulla. Floorien seitsemästä lastenlapsesta nuorin on kuusivuotias, vanhimmat jo parikymppisiä.
”Lahdessa asuessa lapsenlapset poikkesivat mummolaan tuon tuosta. Se oli sellaista luontevaa kanssakäymistä, ja nyt tuntuu hieman oudolta. Miksi leipoisin mustikkapiirakkaa, kun kukaan ei käy”, Eeva pohtii.
Kimille asuminen kauempana jälkikasvusta ei ole niin suuri surunaihe kuin Eevalle.
”Isovanhemmuus jatkuu tietenkin, mutta ei niin kiinteästi. Mielestäni ratkaisut on tehtävä lapsista ja lastenlapsista riippumatta. Isovanhemmilla on myös oma elämänsä elettävänä.”
Muutto mullisti elämän myös siinä mielessä, että kodin koko puolittui: Lahdessa Floorit asuivat 200-neliöisessä rivitaloasunnossa. Nyt heillä on 102 neliön kerrostaloasunto. Paljon tavaraa piti ajaa kierrätyskeskukseen ja jäteasemalle sekä myydä Tori.fi:ssä.
”Parikymmentä taulua odotti ripustamista aika pitkään, koska seinätila väheni”, Eeva kertoo.
Myös Floorien auto pieneni. Uuden kodin parkkipaikat on piirretty 70-luvun mittojen mukaan, eikä Floorien iso Jaguaari mahtunut kunnolla parkkiruutuun. Niinpä Floorit ostivat näppärän Suzukin.
Juurtua voi moneen paikkaan
Matkalla Imatrankosken varrella sijaitsevaan lettukahvilaan Kim kumartuu noukkimaan maahan heitettyjä roskia ja vie ne roskakoriin.
”Mikä ihme saa ihmiset roskaamaan?” hän jupisee.
Roskista huolimatta koskenparras on upea.
Floorit sanovat, että he haluaisivat osaltaan parantaa Imatran mainetta ja houkutella sinne uusia asukkaita.
”Enkä tarkoita vain eläkeläisiä. Näin etätyöaikana Imatra voisi olla mitä mainioin asuinpaikka myös työikäisille”, Kim huomauttaa.
Kun on sopeutuvainen ja avoin, juurtua voi moneen paikkaan. Kim oli aina vannonut, ettei ikinä asuisi kerrostalossa. Oma piha, edes pieni, pitää olla. Mutta niin vain hänestä tuli kerrostaloasuja.
Sitä Floorit eivät osaa sanoa, onko tämä heidän loppusijoituspaikkansa.
”En oikein tykkää termistä, vaikka sitä humoristisesti käytetäänkin. Se viittaa minusta liikaa elämän loppumiseen. Eihän koskaan tiedä, mitä tapahtuu ja miten tuulet kääntyvät”, Eeva sanoo.
”On oltava avoin, aina ovi auki”, vahvistaa Kim.
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 9/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti