Kulttuurit kohtaavat kirjastoissa - Luksusaktivisti Sunniva Drake nauttii elämänarvojaan vastaavasta työstään
Sunniva Drake on tottunut toimimaan – ja nopeasti. Hän osaa perustaa väliaikaisen suurlähetystön ja neuvoa ihmisiä ihmisoikeusasioissa tai passin haussa. Ja tämän kaiken hän tekee työpaikallaan, kirjastossa.
Jos tilanne vaatii, Drake lähtee edelleen barrikadeille. ”Tehokkaimmin varmaan vaikutan kuitenkin työni kautta.”
Sunniva Drake kaivaa suurta kassiaan ja nostaa sieltä nipun papereita, esitutkintaraportteja. Isänmaanpetturi, kansankiihottaja ovat nimityksiä, joita papereista löytyy.
”Ja minä teen töitä kirjastossa, voitko kuvitella!” Drake hymähtää.
Mikään papereista ei ole johtanut syyteharkintaan, joten ei hätää, Drake jatkaa edelleen työtään kirjastossa. Tosin Draken työ ei ole ollut viime vuosina ihan kirjastolaitoksen perinteisimmästä päästä.
Työ myös muuttui voimakkaasti vuoden 2015 syksyllä. Hän oli siihenkin asti ollut työssään kirjastonjohtajana herkästi uusista asioista innostuva ja kokeileva. Mutta tuolloin, lähes viisi vuotta sitten, tapahtui sellaista, joka muutti hänen työnkuvansa täysin: Suomeen alkoi tulla pakolaisia.
”Silloin me kirjastossa päätimme, että meidän pitää olla kaiken muun työn lisäksi mukana auttamassa. Onneksi se on kirjattu uuteen kirjastolakiinkin. Kirjaston tehtävähän on puolustaa tasa-arvoa, demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kulttuureja, ja niin me lähdimme vastaanottokeskuksiin esittäytymään”, Sunniva Drake kertoo.
”Helkutin rasistit”
Vuosien varrella espoolaiskirjastot ovat auttaneet satoja pakolaisia. Nyt Draken suunnittelulistalla on Afganistanin Tukholman-edustuston saapuminen Espoon kirjastoon. Siis, että kirjastosta tulee hetkeksi suurlähetystö, jossa Suomessa asuvat afganistanilaiset voivat hoitaa muun muassa passiasioitaan.
”Me olemme tehneet näin aiemminkin, se on aika iso pyöritys, mutta auttaa todella montaa ihmistä”, Drake toteaa.
Suurlähetystön perustaminen kirjastoon ei tunnu ihan päivittäiseltä palautus-lainaus-toiminnalta. Sunniva Drake myöntää, että diplomatian syöverit ovat olleet syvät ja yllätykselliset, mutta eivät hankalin osuus.
”Mutta helkutin rasistit, ne kyllä häiritsevät ihan kaikkea, tätäkin tilaisuutta”, Drake puuskahtaa.
Auttamista monin tavoin
Sunniva Drake istuu helsinkiläiskahvilassa ja puhuu. Hän puhuu nopeasti, nauraa paljon. Välillä sormi nousee pystyyn ja hän huudahtaa: ”Absolut!” tai ”Precis!”
Suomenruotsalaisen Draken puhevauhtia ei hidasta edes sanat, jotka eivät löydy suomeksi, sillä ne löytyvät ruotsiksi – tai elehtimällä.
Karjalanpiirakka Draken edessä ei ehdi lainkaan pienentyä. Teekin lopettaa jossain välissä höyryämisen.
”Olen aika lailla sellainen, että toimin ja alan sitten edetessäni miettiä, miten tämä juridisesti menee. Mutta olen huomannut, että jos emme olisi toimineet niin, pohtisimme vieläkin lain koukeroiden kanssa.”
Niin Sunniva Drake toimi silloinkin, kun Suomeen alkoi tulla pakolaisia. Hän oli silloin kirjastonjohtaja Espoossa. Kirjastoautoilla kurvattiin ihan ensimmäiseksi läheisiin vastaanottokeskuksiin.
”No joo, mentiin me Kirkkonummenkin puolelle. Siinäkin sitten lakikoukerot kuntaylityksen mahdollistamiseen etsittiin jälkikäteen”, Drake nauraa.
Ihmisiä palvellaan useilla kielillä
Vastaanottokeskusvierailuiden tarkoituksena oli tutustuttaa pakolaiset suomalaisiin kirjastopalveluihin, mutta jo ensi visiiteillä selvisi, että pakolaiset tarvitsevat paljon kaikenlaista muutakin kuin kirjoja lainaan.
”Olot olivat keskuksissa ankeat, ihmiset vain odottivat ja odottivat. Siitä toivottomuudesta ja odottelusta lähti sitten ajatus, että meidän pitää auttaa näitä ihmisiä paljon monipuolisemmin.”
Nyt, 2020, Espoossa Ison Omenan kirjastossa käy kuukausittain noin 300–400 maahanmuuttajaa.
”Neljänä päivänä viikossa – tai oikeasti viitenä, mutta virallisesti neljänä – me autamme ihmisiä suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, dariksi, somaliaksi ja arabiaksi kaikissa mahdollisissa asioissa ja ongelmissa.”
Kirjaston pöydillä on täytetty yhdessä oleskelulupia, setvitty perheenyhdistämisasioita, oltu yhteydessä Migriin, tehty lisäselvityksiä Kelaan ja käännetty ihmisille heidän saamiaan päätöksiä.
”Ne nappaamme väliinputoajat. Autamme ihmisiä, vaikka emme pysty vaikuttamaan mihinkään. Olemme siinä virkamiehinä kansalaisen ja byrokraattien välissä, eräänlaisina kätilöinä.”
Drakelle viimeiset työvuodet ovat olleet sekä kiinnostavimpia että raskaimpia. ”Esimieskokemuksesta on ollut paljon apua ikävien asioiden käsittelyssä. En päästä kaikkia asioita enää ihan iholle.” Vessi Hämäläinen
Kaikki alkoi feminismistä
Pakolaisasiat eivät ole ensimmäinen etappi Sunniva Draken aktivismissa.
”Tajusin jo aika pienenä, että hei, tämä maailma on helkutin epätasa-arvoinen. Kun19 70-luvulla aloin odottaa esikoistani, havahduin, että jumaliste, tällaiseenkö muottiin minua ollaan tunkemassa! Äidin rooli oli ahdas ja se herätti minut feministiksi.”
Sunniva Drakesta tuli tasa-arvon vankkumaton puolestapuhuja. Hän alkoi pitää naisten itsepuolustuskursseja ja osallistui tasa-arvokeskusteluun niin yksityishenkilönä kuin työnsä puolesta.
”Olen luksusaktivisti!” Drake nauraa.
Luksusaktivistina hän saa tehdä työtä, joka vastaa omia elämänarvoja, ja jossa niitä voi edistää. Sen lisäksi hän oppii mielestään työn kautta koko ajan uutta ihmisoikeuksista, yhteiskunnasta ja pystyy vaikuttamaan ja kehittämään uudenlaisia tapoja toimia. Niin kuin vaikka tavan perustaa suurlähetystön kirjastoon.
”Olen saanut pomona ideoida kaikenlaista uutta ja sen edellytyksenä on ollut niin pomot, jotka ovat mahdollistaneet sen, kuin alaiset ja tiimi, joiden kanssa olemme voineet toteuttaa kaiken. Se jos mikä, on luksusta!”
No, ei kaikki sentään Draken työssä ole luksusta.
Suomalainen asenneilmasto on kuin isku palleaan
”Nämä viimeiset vuodet ovat olleet todella jännittäviä, sivistäviä, avartavia mutta myös raskaita. On ollut järkyttävää törmätä tähän suomalaiseen asenneilmastoon. Se on kuin isku palleaan.”
Sunniva Drake myöntää, että on hänen kaltaisen toimen ihmisen on ollut vaikea katsoa vierestä, kuinka suomalainen koneisto on käsitellyt pakolaisasioita. Hän ei anna toiminnalle kovin korkeita pisteitä.
”Henkilökohtaisesti koin edellisen hallituksen lakimuutokset raskaina, ihan sikaraskaina, niin kuin suomenkieliset sanovat. Törkeää on myös se, ettei Suomessa puhuta siitä, miten paljon nämä lakimuutokset aiheuttivat kustannuksia. Vastaanottokeskusmenot, hallinto-oikeusmenot, huonosti tehty työ, jolloin valituksia satelee korkeimpaan hallinto-oikeuteen – nämä kaikki siitä, että lakimuutokset mahdollistavat viivyttelyn. Eikä julkisuudessa myöskään puhuta siitä, kuinka paljon pakkopalautukset maksavat”, Drake listaa.
Mutta on kuluneessa viidessä vuodessa tapahtunut Sunniva Draken mielestä jotain hyvääkin.
”2015 pakolaisasioista keskustelu vaimeni nopeasti. Tuntui, ettei kukaan uskaltanut sanoa mitään, eikä vuoropuhelua syntynyt. Oli vain ihmisiä, jotka vastustivat pakolaisten saapumista ja niitä, jotka hiljaa hyväksyivät. Nyt sentään jo keskustellaan, riidelläänkin.”
Draken aktivismi ei jää vain työhön. Hän lähtee myös barrikadeille ja toimii järjestöissä.
Mutta eniten hän kokee vaikuttaneensa pakolaisten asioihin työnsä kautta.
”Suomi on ihan tutkitusti onnistunut huonosti intergroinnissa. Siksi tarvitaan tällaisia paikkoja kuin kirjastot, jossa eri kulttuureista olevat ihmiset voivat kohdata ja auttaa toisiaan. Olen saanut olla rakentamassa tällaiselle puitteita, mutta varsinaisen työn tekevät sitten kirjaston työntekijät, oppisopimuskoulutuksella opiskelevat, harjoittelija ja vapaaehtoiset. Eikä tämä meidän tarjoama palvelu ja apu ole lainkaan tyypillistä suomalaista, mehän teemme ryhmätyötä”, Drake nauraa.
Poliittista päätöksentekoa
Ääripää. Sellaiseksi Sunniva Drake on kuullut itseään nimitettävän.
”Ensin ajattelin itsekin niin, että ookoo, olen sitten se toinen ääripää, jos ihmisoikeustaistelijat ovat sellaisia. Mutta sitten aloin miettiä, että se toinen ääripää, se maalittaa ja uhkailee. Minä en sellaista tee. Kuulun oikeastaan tolkun ihmisiin, sellaisiin, jotka haluavat, että yhteiskunnassa on selkeys ja oikeudenmukaisuus”, Drake pohtii.
Hän myöntää, että viimeiset vuodet ovat opettaneet hänelle suomalaisesta yhteiskunnasta enemmän kuin hän olisi voinut uskoa. Enimmäkseen negatiivisia asioita.
”Suomalainen byrokratia on politisoitunutta. Jopa Kelan päätökset ovat poliittisia, ja monissa vaikuttaa virkamiehen henkilökohtainen mielipide. Tästä me emme vieläkään uskalla julkisesti keskustella.”
Mutta Drake uskaltaa. Hän oppi jo lapsena, että ihminen saa kertoa perustellun mielipiteensä. Ja että erimielisiä on aina. Niin työelämässäkin.
”Totta kai myös kirjastossa on ihmisiä, jotka eivät ole haltioissaan tästä pakolaisten tulon aikaansaamasta muutoksesta meidän maailmassa.”
Kirjastonhoitajasta tuli verkostomuotoilija
Pari vuotta sitten Drake jäi pois kirjastonjohtajan virastaan. Hän halusi. Eläkeikä kolkuttaa ovella, ja hän halusi tehdä töitä erityisesti näissä monikulttuurisissa projekteissa. Hänelle kehitettiin titteli, joka ei edes heti muistu Draken mieleen.
”Odotas, se on verkostomuotoilija. Vedän ryhmää, jossa autamme pakolaisia. Olen selkeästi se surkein työntekijä, mutta pidän ohjat käsissäni ja pompin auttamassa vähän siellä täällä.”
Kesän jälkeen Drake jää eläkkeelle, mutta jatkaa varmasti vielä projekteissa.
”Nyt on siitä mahtava hetki, että olemme päässeet kansallisuushakemusten täyttövaiheeseen. Töitä riittää.”
Niin tänäänkin. Drake nappaa naulakosta nahkatakin päälleen ja voihkaisee. Hän ei ole tullut ajatelleeksi, että tänään otetaan myös kuvat.
”Onko tämä mun nahkatakki vähän liian fiini, eihän se näytä kuvissa turkikselta? Ja nämä hanskat, nämä näyttää tosi hienostelevilta”, Drake huolestuu.
Hetken, ehkä sekunnin, pohdittuaan hän nauraa.
”No sillä tavallahan nämä nyt ei ole kovin fiinejä, että takki on anopin vanha, yli viidenkymmenen vuoden takaa. Ja nämä hanskat löysin kadulta Roomasta. Kuljin niiden ohi monta kertaa, ennen kuin uskalsin napata!”
Lue myös: Kaikki alkoi kirjakaapista – Suomalaisella kirjastolla on pitkät ja vankat juuret
Lue myös: Reportaasi: Näin löyly yhdistää saunojakansaa – Lue kolme tarinaa saunomisesta