Veli-Matti lähti Ukrainaan sydämen pakosta – Kaikki alkoi 17 vuotta sitten kohtaamisesta Viipurin torilla
Veli-Matti Meriko on auttanut ukrainalaisia, mutta hän ei kiellä, että matkat ovat myös pelottaneet. Auttamisen tarve on kuitenkin suurempi kuin itsesuojeluvaisto.
Veli-Matti Meriko kohtasi Viipurin torilla ukrainalaisperheen vuonna 2005. Siitä alkoi ystävyys, joka vei hänet sodasta kärsivään Ukrainaan.
Ensimmäinen vastaantulija Puolan Krakovetsin raja-asemalla oli ukrainalainen vanha mies, jonka käsivarressa oli kolme vuotavaa ampumahaavaa. Se järkytti, sillä mies oli ikänsä vuoksi selvästi siviili.
”Moni tuttavista painosti kääntymään välittömästi takaisin. Yksi saamistani viesteistä päättyi lauseeseen ’tämä ei ole mikään kesäretki’”, kertoo Veli-Matti ”Weltsu” Meriko.
Hän koki valtavaa kuolemanpelkoa. Oli 8. maaliskuuta ja hän oli matkalla Lvivin kaupunkiin Ukrainaan, jossa 12 päivää aikaisemmin oli alkanut sota.
Kääntyminen ei ollut vaihtoehto.
”Auttamisen tarve oli pakottava. En olisi pystynyt antamaan itselleni anteeksi, jos en olisi noudattanut sitä.”
Tunne lieneekin useimman vapaaehtoistoimijan suurin motivaattori. Se saattaa olla myös merkittävin haitta. Weltsun mukaan vapaaehtoistoiminnan merkitystä ei kuitenkaan voi kiistää.
Tärkeä kohtaaminen vei vuosia myöhemmin Ukrainaan
Vuonna 2005 Weltsu oli 23-vuotias, työtön ja lähtenyt tutun avustustyöntekijän mukaan viemään ruokaa ja vaatteita seitsenlapsiselle ukrainalaisperheelle Viipurin torille.
Perhe oli siellä tienaamassa elantoaan töillä ja kerjäämällä. He kutsuivat avustustyöntekijän vierailulle kotikyläänsä Beregovoon Länsi-Ukrainaan. Weltsu lähti mukaan.
”Sitä ennen en edes tiennyt Ukrainan olevan olemassa.”
Muutaman päivän vierailun aikana syntyi ystävyys, joka jatkuu yhä.
”Halusin myös auttaa heitä. Suomessa kukaan ei näe nälkää. Köyhälläkin on älypuhelin, mikroaaltouuni ja taulutelevisio. Ukrainassa tilanne on toinen.
Beregovossakin moni asuu hökkelissä, jossa ei ole talvella lämmitystä. Kyyneleet vuosivat, kun katsoin alasti kurassa leikkiviä lapsia. Miten huonosti asiat voivatkaan jossain olla!”
Nuorella työttömällä ei ollut rahaa annettavaksi, mutta jo lähes viisitoista vuotta Weltsu on pystynyt palkkatulojensa turvin tukemaan ukrainalaisperhettä taloudellisesti.
”Raha mahdollistaa paljon asioita omassa elämässä. Silti parasta, mitä sillä voin tehdä, on auttaa muita.”
Malli yhteisöllisyyteen annettiin jo lapsuudessa. Kotona ei eletty leveästi.
Weltsu oli kahdeksasta sisaruksesta vanhin, äiti hoiti lapsia kotona eikä varastomiesisän palkka ollut suuri. Tiukimmilla hetkillä apua saatiin lestadiolaisyhteisön muilta jäseniltä.
Kuolemanpelko hälveni paikan päällä
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan torstaina 24. helmikuuta, Weltsu oivalsi heti, että pakolaisvirta tulisi ulottumaan Suomeen. Hän tiesi myös, että sotaa pakenevat tarvitsivat kuljetusapua.
Weltsu tarjoutui useille avustusjärjestöille linja-autonkuljettajaksi, mutta vastauksia viesteihinsä hän ei ole saanut vieläkään.
”Seuraavaksi laitoin Facebookiin ilmoituksen, jossa kerroin olevani valmis lähtemään pakolaisten avuksi. Sitä kautta löysin kaksi samanhenkistä kaveria.”
Kolmikko lähti matkaan sunnuntaina, sodan neljäntenä päivänä. Tallinnasta vuokrattiin linja-auto ja Ukrainan vastaiselle rajalle, Hrebennen kylään he saapuivat keskiviikkona.
Lähes viikon ajan Weltsu kavereineen kuljetti Ukrainasta rajan yli Puolaan tulleita pakolaisia Baltiaan, josta osa jatkoi matkaansa Suomeen.
Kotiin tehdyn pikavisiitin jälkeen Weltsun tiimi palasi Puolaan ja ylitti rajan Ukrainaan. He saapuivat Lviviin toisena suomalaisena vapaaehtoisjoukkona tietämättä, mikä heitä odotti.
”Mielessä pyörivät kuvat, joissa epätoivoiset ihmiset yrittivät paeta ja roikkuivat lähtevien lentokoneiden pyörissä Talebanin vallattua Kabulin Afganistanissa. Aamun valjettua elämä Lvivissä näytti kuitenkin samalta kuin arkipäivä Helsingissä.”
Se hälvensi uhkakuvia, vaikka mahdolliset ohjusiskut nousivat yhä mieleen.
”Ukrainalaisten pelastaminen tuntui silti tärkeämmältä kuin oman hengen varjeleminen.”
Kolmen päivän aikana Veli-Matti kumppaneineen kuljetti Lvivin kaupungista yli 300 pakolaista Puolan rajalle.
Vaikuttamisen keinoja on useita
Alusta saakka Veli-Matin tavoite oli myös luoda toimintamalleja muille vapaaehtoisille autokunnille. Hän kuvaa lähteneensä matkaan ”epäselvin eväin”, eikä halunnut, että kaikkien on tehtävä samoin.
”Keräsimme ja kirjasimme talteen esimerkiksi tarvittaessa puhelimen välityksellä toimivien tulkkien ja sairaanhoitajien, Suomessa ja Baltiassa majoitusta tarjoavien sekä pakolaisia vapaaehtoisten kyyteihin organisoivien henkilöiden yhteystietoja.”
Erinomaisena tietojen välityskanavana toimi Whatsup-sovellukseen perustettu vapaaehtoisten ryhmäkeskustelu.
Weltsu hyödynsi myös Instagram-tiliään, jossa aiemmin oli jakanut pääasiassa lomakuvia. Hän jakoi videotarinoissa tietoa ja tunnelmia useita kertoja päivässä.
”Halusin tuoda esille sitä, että sodassa tapahtuu myös hyviä asioita, ihmiset auttavat toinen toisiaan. Vetosin suomalaisiin: sodan keskeltä pakenee ihmisiä, avatkaa lompakkonne, ovenne, eläkää mukana. Viesti oli, että täällä tarvitaan apua ja auttaminen on mahdollista kaikille.”
Se oli Weltsun keino vaikuttaa. Tallenteet keräsivät runsaasti seuraajia, tavoittivat myös median ja häntä haastateltiin useisiin tiedotusvälineisiin.
”Vapaaehtoistyöllä voidaan kääntää ihmismieliä heikomman puolelle.”
Ja heidän puolellaan Weltsu haluaa olla.
”Haluan olla ihminen, johon voi luottaa, ja jolta voi saada apua ilman vastapalveluksia. Yleishyödyllisten yhdistysten tavoin haluan olla yleishyödyllinen ihminen.”
Lue myös: Sota erotti rakastavaiset – ”Jäähyväisten hetkellä ei ollut sanoja”
Suoraa toimintaa ukrainalaisten hyväksi
Sodan ensimmäisinä kuukausina vaikutti, että vapaaehtoiset yhdistivät voimansa ja kykynsä yksimielisinä yhteisen asian puolesta.
Sitten alkoi kuulua soraääniä. Syntyi kiistaa siitä, kenen auttamistapa on toimivin ja kuka auttaa eniten. Weltsu omaksui sovittelijan roolin.
”Vaarana oli, että porukka hajoaa ja ukrainalaiset kärsivät siitä. Yritin ymmärtää erilaisia näkökulmia ja yhdistellä niitä. Toisen ajattelutavassahan voi olla jotain, joka kannattaisi omaksua.”
Aina se ei auttanut.
”Jotkut näkevät asiat vain itsestään käsin.”
Vapaaehtoiset myös epäilivät toistensa auttamisen motiiveja. Weltsu sanoo, että valvomattomassa toiminnassa on riskinsä. Ukrainan sota kosketti laajasti ja lahjoituksia annettiin avokätisesti varsinkin sen alussa.
”Vaarana on, että tällaisessa ilman viranomaisvalvontaa tapahtuvassa toiminnassa jotkut lähtevät hakemaan omaa taloudellista hyötyä auttamisen sijaan.”
Vapaaehtoisilla ei ole välttämättä keinoja puuttua havaitsemiinsa väärinkäytöksiin.
”Kaikilla ei ole pelisilmää havaita edes esimerkiksi ihmis- tai huumekauppaa, vaan saatetaan naivisti luottaa vääriin ihmisiin.”
Halu auttaa voi myös voittaa realiteetit.
”Pakolaisten avuksi riennettiin parin sadan euron budjetilla ilman minkäänlaista riskikartoitusta. Ilman rahaa auttajista tulee helposti autettavia, sillä matkalla voi sattua mitä tahansa.”
Kaikesta huolimatta Weltsu pitää vapaaehtoistyötä ensiarvoisen tärkeänä.
”Se on suoraa toimintaa ilman byrokratiaa.”
Vapaaehtoisissa Veli-Matti näkee myös toistaiseksi hyödyntämättömän potentiaalin.
”Meitä kuuntelemalla ja lisäkoulutusta tarjoamalla pystyisimme seuraavan kriisin aikana toimimaan esimerkiksi järjestäytyneiden avustustiimien vetäjinä.”
Avustusjärjestöön liittymisellekään hän ei sano ehdotonta eitä.
”Voin harkita, jos kyseessä on kevyillä kulurakenteilla organisoitu toiminta. Todennäköisesti kysyisin ensimmäiseksi, kuinka paljon järjestön toimitusjohtaja tienaa.”
Monta syytä auttaa
Venäjän raakalaismainen hyökkäys Ukrainaan sai suomalaiset vapaaehtoiset rientämään ukrainalaisten avuksi. Toissijaisena syynä saattoi olla muitakin tekijöitä.
”Moni pakeni omaa arkeaan, ehkä konkurssia tai parisuhdeongelmia, tai etsi sisältöä elämäänsä.”
Weltsun lähdön mahdollisti se, että hän oli luopumassa koronapandemian hiljentämien yritystensä toiminnasta.
Suomeen paluun jälkeen hän on jatkanut vapaaehtoistyötä paikallisesti, majoittanut kotiinsa sotaa paenneita ukrainalaisia, organisoinut majoituksia sekä järjestänyt pakolaisille tarvittavaa apua viranomaisten kanssa asiointiin.
Beregovossa, Ukrainassa asuvan ystäväperheen luona Weltsu vieraili kesäkuun lopulla.
”Jos minulla ei olisi perhettä, olisin tälläkin hetkellä Ukrainassa vapaaehtoisapuna. Suomalaisia ovat auttaneet menneisyydessä monet muiden maiden kansalaiset. Koen, että olemme siitä jotain velkaa.”
Veli-Matti Merikolla on hyvät unenlahjat. Uni tuli myös ensimmäisenä yönä aikidosalin lattialla Lvivissä. ”Aamulla Oura-sormus kuitenkin näytti, ettei sykkeeni ollut laskenut. Kroppa oli hälytystilassa.”