Kuusten huono kunto uhkaa useita lajeja – Oravilla ja osalla linnuista on edessä ankea talvi

Ne jotka toivoivat joulukuuseen kauniita käpyjä, ovat tänä vuonna joutuneet Luonnonvarakeskuksen tutkija Pekka Heleniuksen mukaan pettymään. Kuusten kunto on kehno.

”Niissä on tänä vuonna erityisen paljon hyönteis- ja sienituhoja. Auenneet, varisseet ja osittain syödyt kävyt eivät ole esteettisesti kauniita.”

Syyllinen löytyy säästä. ­Sateinen alkukesä helli sieni-itiöitä.

Tuhohyönteisten paljouden pontimena piilee vastaavasti kesän 2019 erinomainen kuusen kukinta.

”Kuusi kukkii hyvin keskimäärin kaksi kertaa kymmenessä vuodessa.”

Nyt edellisestä kerrasta oli Heleniuksen mukaan kuitenkin vain kaksi vuotta.

”Niinpä käpy- ja siemen­tuhohyönteisiä oli luonnossa jo valmiiksi runsain mitoin.”

Pihkapuolustus pitää

Vaikka kuusi on joulun juhlapuu, luonnossa se ei ole liiemmin eläinten suosiossa. Edes kuusipeura ja kuusitiainen eivät näreeseen kajoa, vaikka nimien perusteella niin voisi luulla.

Pääpuistamme kuusi­ val­loitti­ Suomen viimeisenä. Idästä saapunut havupuu saavutti­ Ilomantsin noin 6 000 vuotta­ sitten, mutta Ahvenanmaalla­ korven symboli on kasvanut vasta ajanlaskumme alusta.

Kuusen puuaineksen koskemattomuus perustuu pihkapuolustukseen. Jopa sen neulaset sisältävät niin runsaasti torjunta-aineita, ettei se maistu linnuille ja nisäkkäille.

Joskus tosin hirvieläimet, erityisesti metsäkauris ja valkohäntäpeura, saattavat viimeisenä vaihtoehtona kajota kuuseen.

Sen sijaan kuusen jälsikerroksessa puun puolustus alkaa repeillä. Useat kovakuoriaislajit voivat iskeytyä jo elävienkin puiden kuoreen, vaikka yleensä hyönteiset vikuuttavat sairaita tai jo kuolleita puita. Pahinta tuhoa aiheuttavat kaarnakuoriaiset, joihin mittavia metsätuhoja aiheuttava kirjanpainajakin kuuluu.

Taloudellisesti merkittävimmät kuusituholaiset ovat sieniä.

Tikat tykkää

Pohjantikka on käpytikan jälkeen Suomen runsaslukuisin tikka, joskin sekin on monen muun vanhan metsän lajin tapaan vähentynyt viime vuosikymmeninä.

Pohjantikka on melko yleinen pesimälaji Kainuusta Metsä-Lappiin, mutta varsin harvalukuinen muualla Suomessa.

Hiljainen ja piilotteleva ­pohjantikka viihtyy siellä missä korpikuusikotkin. Terveiden puiden lomasta se löytää taiturimaisesti kuolevat puut, joiden kuoren alta se tonkii pääosan talvisesta hyönteisravinnostaan.

Pohjantikkaa kutsutaankin kansan keskuudessa kuusenkuorijaksi, sillä hyönteisiä takoessaan kaarna pöllyää vauhdilla puun tyvelle. Jäljelle jää kuivuneen kuusen paljas runko, jota kaarnakuoriaisten syömäkuviot koristavat.

Toinen kuuseen viehtynyt tikka on palokärki. Kun kuuseen iskee sienen aiheuttama tyvilaho, saapuvat aikanaan myös hevosmuurahaiset. Lopulta on paikalla muurahaisia metsästävä palokärkikin.

Kuusen kuorta on jälttänyt hirvi. © Jere Malinen

Monille elinehto

Suomen luonnosta löytyy muutama eläinlaji, jotka voi ristiä kuusen suurkuluttajiksi: orava ja pikkukäpylintu. Pikkukäpylintu on pohjantikkaakin erikoistuneempi kuusen käyttäjä.

Hyvinä siemenvuosina pikkukäpylintujen metallista ”kip kip” -ääntelyä kuulee kaikkialta kuusimetsistämme.

Koska kuusen siemensato kypsyy melko aikaisin keväällä, pikkukäpylintuemot aloittavat pesinnän jo helmikuussa pakkasten paukkuessa ympärillä.

Huonoina siemenvuosina pikkukäpylinnun pesintä sakkaa pahasti.

Sellaista on nyt luvassa.

”Siemensatoennuste on tuhojen takia melko huono. Tilanne on sama koko maassa”, Pekka Helenius sanoo.

Hän epäilee, että myös ­oravilla on edessä ankea talvi.

”Jos terveitä kuusenkäpyjä ei löydy riittävästi, ne siirtyvät syömään kukkasilmuja.”

Korvikkeesta huolimatta oravakanta saattaa supistua katotalvena jopa 50–90 prosenttia syksyisestä.

Toisaalta hyvän käpyvuoden jäljiltä oravakanta vastaavasti runsastuu samaa tahtia.

Kuusen ja oravan välinen vuorovaikutussuhde onkin oiva esimerkki kasvien menestymisen merkityksestä kasvinsyöjille.