Isä, oletko läsnä kun elämäntapasi määritellään?

Helevetti kun haluaisin päästä harrastamaan useammin omia juttuja, mutta puoliso kieltää! Ärsyttää niin paljon, että alan vältellä vastuuta, ja etsiä elämästä rakosia, joista voisin pujahtaa omiin maailmoihin pakoon perhe-elämän vastuita. Tiedän kyllä minkälaisia seurauksia tällä on, mutta pakenen silti. 

Tämä ei ole seurausta siitä, että olisin huono ihminen. Tämä on seurausta siitä millaiset reunaehdot arjellemme on määritelty.  Onko ne reunaehdot määritelty tietoisesti vai ovatko ne seurausta erilaisista sattumista, tai päätöksistä, joihin minä en ole osallistunut? 

Metatyö, eli arjen vaatimien työtehtävien suunnittelu alkaa olla jo käsitteenä monelle tuttu. Konaisuus, joka kaikesta metatyöstä muodostuu on kuitenkin merkitykseltään paljon suurempi kuin pelkästään vaiva, joka sen tekemiseen liittyy. Koko arjen suunnittelu, tai kuosittelu, pohjimmiltaan määrittää sen mitä arjessa voi ja ei voi tehdä.

Missä perhe asuu? Minkälaisessa asunnossa? Kuinka paljon siellä on säilytystilaa ja miten sitä käytetään? Mihin päiväkotiin lapset laitetaan? Keiden kanssa lapset viettävät aikaa? Entä aikuiset? Miten perheemme syö ja mistä ruoka hankitaan? Missä käymme töissä? Miten maksamme laskut? 

Onko nämä päätökset tehty perheessämme tietoisesti ja jos onkin, olinko aktiivisesti paikalla kun niitä tehtiin? 

Kaikkein merkittävin kuosittelupäätös perhe-elämän kannalta on asuinpaikka. Se asettaa kaikkein suurimmat rajoitteet sille mitä kotona ja kodin ulkopuolella on mahdollista tehdä ja ketä siellä tavata. Usein tämä päätös on jossain määrin pakon sanelema, mutta paljon useammin ei. Usein kyse on siitä, että nykyiseen asuinpaikkaan on totuttu ja lyhyellä tähtäimellä siinä pysyminen on kaikkein helpointa, vaikka muuttaminen mahdollistaisikin monesti paljon uusia tilaisuuksia ja helpottaisi elämää energiaa kuluttavan muutosvaiheen jälkeen merkittävästi. 

Mutta muitakin arkielämän kannalta merkittäviä päätöksiä täytyy tehdä ja on äärimmäisen tärkeää, että ne päätökset tehdään tietoisesti ja kaikkien tarpeet tunnistaen. Jos ei tehdä, arjesta saattaa muodostua tuskallisen rajoittava. ”Et sinä nyt voi lähteä metsälle, eikä meille sitä paitsi mahdu enää yhtään uutta asetta tai varustetta.” Väite voi olla olla totta, mutta se ei ole useinkaan seurausta pahantahtoisuudesta. Se on seurausta kuosittelusta. 

Kuinka palauttaa kontrolli omaan elämään? 

Perhe-elämään liittyvä ongelmanratkaisu alkaa usein jostain aivan muualta kuin kodista tai perhe-elämän tehtävistä itsestään. 

Ensimmäinen askel tietoiseen kuositteluun kulkee omien tarpeiden kuuntelun kautta. Mitä minä haluaisin kaikkein eniten tehdä? Mistä tarpeesta tämä halu kumpuaa? Mikä estää tämän tarpeen toteutumista? 

Huomaan omassa arjessani olevan kaikkein pahimmin jumissa silloin kun joudun vahtimaan lapsia vastentahtoisesti. Tämä on kiinnostava langan pää. Mistä vastustukseni syntyy? Sille on kaksi lähdettä: joko se on seurausta liian pitkään jatkuneesta kuormituksesta, josta haluaisin vapaata, tai mielessä pyörii halu tehdä töitä jonkin minulle tärkeän tavoitteen eteen tai päästä harrastamaan. Jos seuraisin suoraan tästä syntyvää impulssia, jättäisin tehtäväni hoitamatta ja siitä kärsisivät sekä lapset että parisuhde. Paljon kiinnostavampaa onkin tutkia, että mistä tämä paineen tuntu aiheutuu ja miten sen voisi poistaa niin, että myös tavoitteeni olla läsnä lasten kanssa toteutuisi. 

Tarvitsen siis kalenteriin aikaa pelkästään itselleni ja harrastuksilleni. Tai ainakin tarvitsen kokemusta siitä, että tavoitteeni täyttyvät muulla ajalla kuin silloin kun minun olisi syytä olla lasten kanssa. Tämä ohjaa katseen ensimmäisenä työhön.

Miksi tarpeeni tai tavoitteeni eivät täyty työssä? Johtuuko se siitä, että työpaikkani ei yksinkertaisesti mahdollista urasuuntaa, joka olisi minulle tyydyttävä, vai voisiko työtehtäviäni muuttaa? Olenko aktiivisesti vaikuttanut siihen, että nämä tarpeeni täyttyisivät nykyisessä työpaikassani?

Entä mihin vapaa-aikani kuluu? Täyttääkö se niitä tarpeita, joita tunnistan lasten kanssa ollessani paineena? Jos ei, onko kyse siitä, että minulla ei ole tarpeeksi vapaa-aikaa vai siitä, että käytän vapaa-aikani siten, että se ei todellisuudessa täytä tarpeitani? 

Kun näitä kysymyksiä alkaa tunnistaa, aletaan päästä kontrollin äärelle. Jos työ kerran on ongelma, minun on muutettava sitä. Jos jostain syystä työtä ei yksinkertaisesti ole mahdollista muuttaa, olisiko jonkun toisen kysymyksen käsittely ja muuttaminen helpompaa? Näitä kysymyksiä läpi käymällä alkaa löytyä kohtia, joiden muuttaminen ei välttämättä ole helppoa, mutta se on kuitenkin mahdollista ja ennen kaikkea arvokasta. 

Tuska on arvokasta, koska se on langan pää, joka mahdollistaa omien tarpeiden tunnistamisen ja lopulta kuosittelun, jossa tarpeet täyttyvät nykyistä paremmin

Seuraavassa postauksessa lisää siitä miten elämän kahleita voi murtaa.