Krapulaisen laiskanpulskea sunnuntai
Korhosen huushollissa herättiin sunnuntaiaamuun kahdeksan maissa. Perheen naisväki nousi aamiaiselle, mutta minä jäin loikoilemaan.
Päätä jomotti, eikä väsymys meinannut väistyä. Puolittain nukkuvat aivoni päättelivät ajankohdasta ja olotilasta ilmeisen: minulla on krapula.
Aikani heräiltyäni muistin, että en ole aikoihin nauttinut alkoholia – en edes sitä yhtä olutta, josta vielä perjantaina haaveilin.
Pakottauduin ylös. Herääminen vaati neljä kupillista kahvia, mutta oikein terävää valvetilaa ei vain kuulunut. Tytöt lähtivät äitinsä kanssa ulkoilemaan. Minä jäin siivoamaan ja laittamaan ruokaa. Hyvin hitaasti.
Esikoinen ei ole enää aikoihin ottanut normaalioloissa torkkuja, mutta heti sisään päästyään hän vetäytyi oma-aloitteisesti sohvalle nukkumaan. Iltapäivällä tyttö uinahti vielä uudelleen. Itse rötkötin toisella sohvalla, ja olisin varmaankin nukkunut, ellen olisi piristänyt aiemmin itseäni vielä kahdella kupillisella kahvia.
Tämä nuutuneisuus rupeaa olemaan kohtuutonta. On kulunut pian viikko siitä, kun kärvistelin miesflunssassa. Ehdin jo julkisesti ilmoittaa, että nyt tässä taloudessa palataan normaaliin päiväjärjestykseen, mutta eipä se vain näytä onnistuvan. Vielä täytyy levähdellä.
En edes muista, koska olisin viimeksi itse ollut näin kipeä. Ennen lapsia sairastin yleensä noin kerran kahdessa vuodessa, mutta nykyään tapaan saada kaikki tyttöjen flunssat. Yleensä ne kuitenkin ovat ohi kahdessa tai korkeintaan kolmessa päivässä, eivätkä ne tähän malliin lamauta.
Peruutan aikaisemman julistukseni: antaa niiden rumpujen vielä olla. Ei sovi paukutus kohmeloiseen olotilaan. Jospa sitä söisi vähän jäätelöä.
Lue myös:
Olispa kiva juoda olutta
Rytmi kateissa
Miesflunssa ja koti-isyys on huono yhdistelmä