Rytmi kateissa

Juuri kun olin ehtinyt kertoilla liki sotilaallisen tarkasta päivärytmistämme, niljahti koko orkesteri flunssaviikon kourissa epätahtiin. Olemme syöneet ja nukkuneet miten sattuu, ja nyt kadonnut säännöllisyys pitäisi löytää pikimmiten uudestaan.

Pahoin pelkään, että tästä ei ilman itkuja selvitä. Loppumaton kärsivällisyyteni voi olla taas tarpeen, kun huusholliin iskostetaan jälleen ymmärrys siitä, että isi ei kannakaan herkkuja aina, kun vähän päätä kääntää. Ja nukkumaankin pitäisi mennä nukkuma-aikoihin.

Sekä lapset että aikuiset hyötyvät, kun asiat tapahtuvat ajallaan, eikä jokaisesta liikahduksesta tarvitse erikseen keskustella. Itseltäni ainakin kuluu suunnattomasti energiaa jatkuvaan neuvottelemiseen, maanitteluun, käskemiseen, uhkailuun ja lahjontaan. Voisin kuvitella, että lapsille se on vielä raskaampaa.

Pohdiskelin tuossa, että filosofiani vastaa aika lailla samaa, mitä sovellan musiikkiin. Kaikilla saa olla minun puolestani tilaa sooloilla, mutta kun aika on, palataan teemaan. Minä tiedän, milloin se aika on.

Bändissä rumpalin soisi pitävän huolen rytmistä. Kun rytmi on vakaa, on muilla vapaus keskittyä omiin hommiinsa. On hyvin raskasta, jos esimerkiksi minä kitaristina ja laulajana joudun repimään rytmiä perässäni. Se syö keskittymistä ja vie vapauden hakea luovia ratkaisuja muihin asioihin.

Yhtä lailla on raskasta, jos joutuu puoliväkisin pakottamaan nukkuma- ja ruokailuhetkiä kaiken muun keskelle. Senkin ajan ja energian voisi käyttää johonkin rakentavampaan. Kun päivärytmi on vakaa, on se kuin olisi jämäkkä rumpali takomassa komppia elämää tahdittamaan.

Ensi viikolla pitäisi taas pystyä toimittamaan esikoinen kerhoon puoli yhdeksäksi ja hakeakin täytyy ajallaan. Soolot on nyt soitettu. Rupean rummuttamaan.

Lue myös:
Aivan tavallinen arkipäivä
Juna hyytyi asemalle – seikkailu peruttu
Miesflunssa ja koti-isyys on huono yhdistelmä