Oho, tissit!

Näin tissit. Miehen elämässä se on tiettävästi aina merkittävä hetki. Minutkin se pysäytti.

Kirjahyllyn reunalle aseteltu Barbie-nukke ei ollut järin hehkeä näky. Se toi mieleeni CSI-sarjan: Kuva liikkuu juhlatilan lattialla retkottavasta tyttösestä sarjan päähenkilöön, jonka nimeä en muista. Mies lausahtaa jotakin latteaa ja laskee aurinkolasit silmilleen. The Who soi Won’t Get Fooled Again.

Mieleni rupesi rakentamaan tarinaa yläosattoman tytön ympärille.

Selvästi amerikkalainen – vain uudelta mantereelta voi tulla noin luonnottoman näköinen tapaus. Vaatteista päätellen kyseessä on seurapiireissä viihtyvä neitokainen. Amerikkalaisissa seurapiirijuhlissa käytetään kokaiinia. Ainakin sellaisissa juhlissa, joihin tuon näköisiä tyttöjä kutsutaan. Telkkarissa kerrotaan niin.

Tähän asti päästyäni huomasin, että muovikapine oli pysäyttänyt minut. Ei siihen näköjään paljoa tarvita.

Siitä taas tuli mieleeni Mikko Jylhän sarjakuva, jossa taiteilijan työ keskeytyy, kun hän näkee tietokoneen ruudulla rinnat.

Näinkö on meidät miehet rakennettu?

Muovisen nuken muoviset rinnat osuvat kaiken sekamelskan keskeltä silmiin ja varastavat välittömästi huomion. Alkukantaisuuteni melkein hävettää.

”Oikeasti se on onki”, sanoisi tytär.

Hän odottaa kovasti kesää, että pääsisi kalastamaan. Kalannarrausta on harjoiteltu roikottamalla nukkeonkia laiturilta. Tai siis sohvalta.

Eilen koukkuun tarttui sellaisia vonkaleita, että niiden väsyttäminen ilmeisesti rähjäännytti onget irvokkaan näköisiksi.

Siinä, missä lapsi näkee ongen, minä näen tissit. Taidan sentään olla vieläkin mies, vaikka koti-isä olenkin.

Oi voi.

———

Kirjoituksen otsikko on Mikko Jylhän sarjakuvastripistä  Internet Killed a Cartooning Star.

Sarjakuva löytyy Kemin sarjakuvakeskuksen nettisivuilta:
Kemin sarjakuvakeskus: Sprinttistripin SM-kilpailu 2008