(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Helsingin Uutiset vajosi roskaan.Kunniakas mediakonserni sortuu rahastamaan vihaa lietsovalla roskajournalismilla.

Työntekijät eivät uskalla enää lähteä iltavuorosta kotiin, kun Jumbon ympärillä parveilee turvapaikanhakijoita eli miehiä. Osa henkilökunnasta on alkanut käyttää taksia iltavuorosta tullessaan.

Skandaali! Nyt se on tapahtunut, mitä me kaikki olemme suurella joukolla jo pitkään pelänneet. Kantasuomalainen rehellinen veronmaksaja ei voi käydä edes rauhassa töissä, kun ne tulevat ja elävät sitä vierasta kulttuuriaan. Meillä on unelma ja ongelma ja niin pois päin.

Mutta hetkinen.

Tarkemmin kun katsoo, niin eihän tuon väitetyn tilanteen tueksi löydykään mitään faktaa: pelkkä viittaus kaupunkilehden juttuun, jossa noin ei sanota ja joka muutenkin perustuu siihen, mitä ihmiset ovat jossakin tilaisuudessa puhuneet. Siis kuulopuheisiin, joita lähteessä ei edes lue.

Arvaatte varmaan, mikä on niin alhainen roskajulkaisu, että kehtaa räkiä journalismin kasvoille levittelemällä tuollaista potaskaa.

Väärin.

Ihanko oikeaa journalismia?

Asialla ei ollut epämääräinen vihasivusto, vaan suureen Keskisuomalainen-konserniin kuuluva kaupunkilehti Helsingin Uutiset. Lähteenään se käyttää saman firman Vantaan Uutisten juttua. Lähteenä käytetty juttu kertoo tilaisuudesta, jossa oli käsitelty turvapaikanhakijoihin liittyviä asioita.

Oulussa oli kuukausi sitten hieman samanlainen tilaisuus. Sielläkin joku oli sanonut jotakin, mikä sitten raportoitiin netissä, mikä johti siihen, että uutisointi turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskausyrityksistä levisi pitkin sosiaalista mediaa. Tuolloin uutisoinnista huolehtivat vihaa lietsovat roskajulkaisut, joiden toiminta perustuu muutenkin huhujen kritiikittömään levittelemiseen.

Oulun tapauksessa ongelmallista oli, että poliisi ei riittävällä ripeydellä ampunut vellovia huhuja alas. Vantaalla tätä ongelmaa ei ole, vaan poliisin kommentti on jo samassa yhteydessä, missä asiasta kerrotaan.

Vantaan Sanomien mukaan tarinoita lähentelevistä turvapaikanhakijoista on kantautunut myös poliisin korviin, mutta lehden siteeraama Jorma Ojala Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että yhtäkään rikosilmoitusta asiasta ei ole.

Kassakone kilisee vihasta

Keskisuomalainen-konserni on yksi merkittävimpiä media-alan toimijoita Suomessa. Sen lehtiperheeseen kuuluu peräti 58 lehteä. Niiden joukossa on arvostettuja ja tunnettuja brändejä, kuten esimerkiksi Savon Sanomat ja Keskisuomalainen.

Ja sitten on Helsingin Uutiset. Häiriköivistä turvapaikanhakijoista kertovaa uutista oli jaettu, tykätty ja kommentoitu Facebookissa jo yli 1600 kertaa vain kolme tuntia jutun julkaisemisen jälkeen. Siinä on selvästi mainiot ainekset kulovalkean tavoin leviävälle jutulle. Klikkauksia satelee ja siinä samalla mainoksia lataillaan.

Vihapuhetta levittävien roskajulkaisujen ongelma on se, että suurista klikkausmääristä huolimatta rahan tekeminen on hankalaa: monikaan maksukykyinen taho ei halua mainoksilla yhdistää liiketoimintaansa perättömiin ja rasistisiin valheisiin.

Keskisuomalainen-konsernilla sitä ongelmaa ei ole. Esimerkiksi Helsingin Uutisten häiriköivistä turvapaikanhakijoista kertovan jutun vieressä komeilee ylpeästi K-Supermarket Mustapekan mainos. Kaupan viesti kulkeutuu kivasti, kun muukalaisvihan sokaisemat ihmiset saapuvat joukolla raivoamaan huhujen äärelle. Samalla sivulla mainostetaan myös Puuiloa, Nokian ja Goodyearin renkaita ja Toyotaa.

Kaikki tämä sataa silkkaa rahaa Keskisuomalainen-konsernille.

”Paskiaisia turpaan”

Yksi Helsingin Uutisten jutun Facebookissa jakaneista on entinen perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari.

Perussuomalaisista liian radikaalina potkittu Hirvisaari itse kommentoi asiaa vielä jokseenkin maltillisesti, mutta kommenteissa hänen kannattajansa pohdiskelevat muun muassa paskiaisten turpaan läimimistä, teleskooppipampun käyttöä, pesäpallomailoja ja sitä, että taskussa kulkeva puukko ei paljoa paina.

Näistä ilmeisen olemattomiin lähteisiin pohjautuvista tunteista ja tunnelmista Helsingin Uutiset ja kunniakas Keskisuomalainen-konserni takovat nyt tiliä.

Huhut journalismin kuolemasta eivät sittenkään välttämättä ole lainkaan liioiteltuja.

Lisäys 14.10.2015 kello 12.00
Homma saa yhä naurettavampia piirteitä. Valtaisa MTV levittää omassa jutussaan tietoja, jotka Helsingin Uutiset on napannut Vantaan Sanomien jutusta, jossa niitä ei lue.

Päivitys 23.11.2014
Tämä kirjoitus herätti monia hyviä kysymyksiä. Journalisti-lehti etsi niihin vastauksia. Lue Journalistin aihetta koskeva juttu klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Oulussa ”tiedetään” taas raiskaajista – Poliisin on ryhdistäydyttävä (14.9.2015)

Aiheesta internetissä:

Vantaan Sanomat: Vantaan turvapaikka-illassa puhuttivat miehet ja turvallisuus (13.10.2015)

Helsingin Uutiset: Jumbossa asiakkaiden perään huudellaan, vihelletään ja kosketellaan (14.10.2015)

James Hirvisaaren Facebook-päivitys (14.10.2015)

Keskisuomalainen-konserni

Yle: Perussuomalaisten James Hirvisaari erotettiin puolueesta (4.10.2013)

Journalistin ohjeet

MTV: VS: Turvapaikanhakijoiden käytös huolettaa Jumbossa – asiakkaiden perään huudeltu ja vihelletty (14.10.2015)

Journalisti: Paisuteltiinko Jumbon ongelmia? (5.11.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X