(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Sumun läpi näkee jälleen. Aktiivimallilla on kiire.

Uudistukset, reformit, vedätykset. Kriisin aikana niihin on tilaisuus. Kun kriisi päättyy, sumu hälvenee. Silloin mitä hyvänsä ei voi enää runnoa läpi. Aktiivimallia ajetaan hätä kädessä.

Kriisi on aina myös mahdollisuus. Näin tolkuttavat poppaskonstikonsultit ja elämäntaito-oppaat. Kun vanha rikkoutuu, on mahdollisuus rakentaa uutta ja entistä ehompaa.

Vuptiduu.

Suomi on ollut kriisissä, ja sen suoma mahdollisuus on toden totta hyödynnetty. Nyt näyttää jo paremmalta, joten hyödyntäjillä on hoppu.

Juha Sipilän (kesk) hallitus asettui maan johtoon tilanteessa, joka oli otollinen mullistajille. Oli työttömyyttä, talous kynti. Entiset temput eivät olleet tepsineet. Jotain oli tehtävä – siitä vallitsi harras yksimielisyys. Uutta oli keksisttävä.

Näytä meille tie, suuri Sipilä, me kyllä tottelemme, tunnuttiin sanovan.

Yhdet kutsuvat muutoksia uudistuksiksi, toiset reformeiksi, kolmannet vedätyksiksi. Niistä viimeinen on etenkin hallituksen suurhankkeen, sote-uudistuksen, kohdalla varsin perusteltavissa. Vaikka uudistuksen tarpeelle löytyy laaja yhteisymmärrys, eivät keskustalle suosiollisen maakuntahallinnon ja kokoomuksen lähipiiriä hyödyntävä terveyspalvelujen yksityistäminen olleet mitenkään välttämätön kuvio.

Kriisin suoman mahdollisuuden turvin vedettiin härskisti omaan pussiin, ja se näyttää menevän läpi. Kyse on miljardeista euroista ja pitkälle tulevaisuuteen sinetöityvästä vallasta. Syvässä kriisissä tällaisetkin hankkeet voidaan ajaa maaliin liki huomaamatta osana suurta kokonaisuutta: Suomi kuntoon (ja siinä sivussa rahat terveysjäteille ja valta keskustan maakuntaoligarkeille).

Massiivisella vyörytyksellä ja välttämättömyyttä huutaen oli mahdollista jopa saada laaja tuki ajatukselle, että pienipalkkaiset hoitajat tienaavat liikaa, että heidän palkkojaan on kilpailukyvyn nimissä oikein sopivaa leikata. Samoilla eväillä tarjoutui tilaisuus rapauttaa koulutusta. Liekö itsetarkoitus vai sivutuote, mutta sillä edistetään vielä eräänä päivänä eteen tulevaa koulutuksen yksityistämistä.

Kaikki tämä on voitu tehdä, kun on ollut kriisi.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa. Talous kasvaa. Työttömyyskin on aivan aidosti helpottamassa: parantuneet lukemat eivät selity kokonaisuudessaan pelkällä tilastokikkailulla. Menemme kohti parempia aikoja, ja silloin reformiuudistusvedätysten vieminen läpi käy huomattavasti hankalammaksi.

Tämä selittää jokseenkin poikkeuksellista aktiivimallijunttausta. Aktiivimalli on läheistä sukua kilpailukykysopimukselle. Molemmissa raippaa isketään reippaasti ohi maalin.

Aktiivimalli on lähinnä työttömyysturvaan kohdistettava leikkaus, mutta se on myös rangaistus työttömille. On kyse kurinpalautuksesta, kuten kokoomuksen talousguruna pidetty kansanedustaja Juhana Vartiainen harvinaisen avoimesti makusteli.

Malli ei ole perusteltavissa hyväksyttävillä järkisyillä, koska siinä ei ole kysymys työttömän aktiivisuudesta tai aktivoimisesta, vaan siitä, pestataanko työvoimaa tai järjestetäänkö palveluita. Nurinkurisesti malli mahdollistaa sen, että ihminen voi joutua olemaan ilman tarvitsemaansa palvelua ja siitä vielä rangaistaan häntä.

Mikä mahdollisuus tämä onkaan leikkaushinkuisille: säästetään palveluista ja nipsaistaan vielä niitä ilman jäävien ruokarahoista.

Kun ajat paranevat, ei tällaista enää voi noin vain viedä läpi. Kriisiahdingon katveesta viimein valoa näkevät pystyvät pysähtymään ja katsomaan hankkeiden läpi. Näin on käymässä nyt. Aktiivimallin vastustajat eivät suinkaan rajoitu niihin, joilla on oma lehmä ojassa. Kriisin helpottaessa sumu hälvenee, ja yhä useampi näkee yhä tarkemmin todellisia tarkoituksia.

Vedätysten aika päättyy, ja seuraava ikkuna avautuu vasta seuraavassa kriisissä, joka vääjäämättä jossakin vaiheessa tulee. Siihen voi mennä vuosia, mutta odotellessa viimeiset vedot yritetään runnoa maaliin epätoivoisinkin keinoin.

Aktiivimallin kanssa on alennuttu erityisesti kokoomuksen piiristä erikoisiin hyökkäyksiin: mallia kritisoinutta Apu-lehden bloggaajaa Saku Timosta yritettiin hiljentää, mallia vastustavan kansalaisaloitteen tekijää vastaan suunnattiin jykevä mustamaalausoperaatio ja oppositiojohtajaksi uudelleen nousevaa Antti Rinnettä käytiin ryöpyttämään hänen käyttämänsä sanan vuoksi. Kaikki esimerkit kertovat harhauttamisesta, jolla suunnataan huomiota pois itse asiasta.

Vastahyökkäykset ovat jokseenkin odotettuja, eikä niiden tyylikään tarkemmin ajateltuna juuri yllätä. Ne ovat temppuja, joihin turvaudutaan, kun on hätä kädessä, kun ei muutakaan voida ja kun ymmärretään, että vedätysten aika päättyy.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä. 

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Heh yltiöoptimismia kuvitella että nyt on joku tietty ”kriisi” ohitettu ja seuraavaa vasta odotellaan. Mitään ei olla ohitettu. Ja se seuraava isku on vasta tulossa. Se tulee artikkelin kirjoittajalle varmaan puskista ja yllätyksenä.. Itse odotan sitä innolla.

Se kaataa sitten niin monta pankkia että mikään IMF eikä EKP sitä mälliä pelasta. Ei mikään. Sano sanoneeni, Euro ja EU tulee kaatumaan. Mikä on Suomen kannalta erittäin positiivinen asia, emme onneksi ehtineet tuhota valtiotamme niin pahasti kuin esimerkiksi Ruotsi on tehnyt.

Yksi idea mietittäväksi: entä jos yritystuet kanavoitaisiin kokonaisuudessaan palkkatukeen, siten että palkkaa vastaava summa menisi _työnhakijan mukana_ aina työpaikkaan – nostaisiko tällainen työllisyyttä? Ja avoimia työpaikkoja löytyisi tällä tavoin sittenkin jopa nykyistä enemmän?

Tällainen ’palkkatukena annettava yritystuki’ johtaisi väistämättä siihen, että pienenkin yrityksen kannattaa palkata lisäväkeä, eikö totta? Suurista puhumattakaan.

Voisimmeko kokeilla tällaista vaikka yhden vaalikauden ajan ja katsoa miten käy? Kun kerran matalan kynnyksen kokeiluja hallitus sanoi puoltavansa (ainakin vaalikauden alussa muistan pääministerimme näin sanoneen).

Yritystukien haittavaikutuksista on puhuttu viime aikoina paljon. Jos tällainen muutos (yritystukien siirto suoraan palkkatueksi) tehtäisiin vaikkapa perustulon ohella, muuttuisivatkohan työmarkkinat kestävämmiksi? Itse voisin hyvinkin kuvitella näin tapahtuvan.

Se on vain poliittisesta tahdosta kiinni.

Toinen ajatus olisi aloittaa toimivan perustulomallin hahmotteleminen jo tällä hallituskaudella. Miksi aikailla? Tulevaisuus on täällä ennemmin kuin huomaammekaan. Kannattaisi systeemien olla valmiina – mitä aiemmin ja mitä huolellisemmin, sitä parempi.

Ajatelkaamme kuinka paljon erilaisia luovan työn alojen työntekijöitä perustulo auttaisi, kun pystyisi tekemään epäsäännöllisestikin pienimuotoista työtä ilman että siitä rankaistaan, tai ilman, että sitä ei noteerata TE-toimistojen kategorioissa. Musiikki, soittaminen, teatteri, käsityöt, pienyrittäjyys, luonnontuotteiden keruu.. kaikki tällainen, mikä nykysysteemissä vaatii käsittämättömän määrän paperinpyöritystä, lupia, byrokratiaa, edestakas-raportointia, viivettä työttömyysturvassa (jos tulot ylittävät tai alittavat tietyn summan) ja siten vain silkkaa epävarmuuden maksimoitumista.

Perustulo yksinkertaistaisi tätä kaikkea ja tuntuisi huomattavasti oikeudenmukaisemmalta kuin nykysysteemi. Se myös vapauttaisi huomattavan määrän ihmisiä olemaan aktiivisia mitä luovimmilla tavoilla. Näin ainakin itse vilpittömästi uskon. Voisimmeko nähdä maailman tällaisen uudenlaisen yrittäjyyden läpi?

Jos nykyinen sanktioiva työvoimapolitiikka toimisi, olisi se osoittanut toimivuutensa jo viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Siksi olisi johtopäätösten aika. Kokeillaan perustuloa vaikkapa yhden vaalikauden ajan. Ja palataan sitten takaisin, jos se ei toimi.

Jokainen meistä haluaa osallistua yhteiskunnan toimintaan. Hallitus vain yrittää valvoa, että ei saa osallistua kuin puolue X:än hyväksymällä tavalla ja kaikki muu on kiellettyä. Holhousfundamentalismi on voimissaan. Sen takia järki loistaa poissaolollaan tästä aktiivimallista.

Perustulon ajatusta sivuten, otsikolla ”Perustuloa ei pitäisi ajatella vain sosiaaliturvauudistuksena vaan jokaiselle kuuluvana sosiaalisena osinkona” oleva juttu kannattaa lukea hitaasti ja ajatuksen kanssa: https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005408209.html

Miettikäämme mielessämme maailmaa, jos olisi käytössä maailmanlaajuinen sosiaalinen osinko. Eikö silloin loppuisi hyväksikäyttö ja se, että jotkut firmat vetävät kaikki voittonsa työntekijöiden selkänahasta? Jos ns. ”sosiaalinen osinko” (eli perustulo) olisi käytössä, voisi paljon useampi äänestää jaloillaan. Ja se taas tarkoittaisi, että kysynnän ja tarjonnan tuoma työmarkkinoiden kestävyys vain vahvistuisi, kun kuka tahansa välistävetäjä ei voi voittaa tarjouskilpailuja vain halvimman hintansa perusteella.

Työpaikkojen laatu ja sekä tehtävien tuotteiden ja palveluiden laatu nousisivat, näin uskon, koska mitään työtä ei tehtäisi itsetarkoituksena, vaan sen takia että kyseinen työ on tarpeellista.

Markkinataloussysteemi säilyy kestävänä mielestäni vain sillä, että annetaan työvoimankin äänestää jaloillaan siitä, millainen on mielekäs ja kestävä työpaikka. Nykyinen velvoitetyöllistäminen on hieman kuin yritystuki: se vinouttaa markkinataloutta keinotekoisesti. Se on ikäänkuin tekohengistystä havaantumisvaarassa olevalla epäkelvolle systeemille.

Siksi kannattaisi uusia rakennetta, sen sijaan että puristamme ihmisiä jo vanhaksi jääneen rakenteen sisään. Eikö totta? Rakenteet on tehty palvelemaan ihmisten toimintaa eikä päinvastoin. Sen kai pitäisi olla selvä.

Täystyöllisyyttä ei aja yksikään puolueista, se ei liene mikään salaisuus. Siksi tämä näkemämme tapa, jolla osa päättäjistä ja poliitikoista (puolueistakin) yrittää nyt perustella aktiivimallia, on kerrassaan hämmentävää ja haiskahtaa lähinnä kaksinaismoralismilta ja syö nimenomaan tätä kansalaisten luottamusta.

Edelliseen vielä lisäten, että kuten tiedämme, joka yhteiskunnan alalla on aina pieni osa myös väärinkäyttäjiä – mutta niiden varalle on olemassa lait ja asetukset. Kokonaista instituutiota (esim. työvoimapolitiikkaa) ei kannata rakentaa ikäänkuin kaikki olisivat väärinkäyttäjiä! Ja sitähän tämä aktiivimalli tahtomattaankin tekee. Ja metsään mennään juuri siinä.

Onneksi tämä on nyt huomattu…

”On kyseenalaista motivoida pitkäaikaistyöttömiä osallistumispakon ja yksityisyydestä tinkimisen avulla” kirjoitettiin ansiokkaasti Helsingin Sanomien vieraskynässä jo tämän vuoden maaliskuussa, kun puheenaiheena oli mahdolliset osallistumistulon muodot. Lähes kaikki tuon kirjoituksen aiheet pätevät mielestäni sellaisenaan yhä edelleen (kirjoittajina siis Jyväskylän Yliopiston sosiaalityön kaksi professoria ja tämä hyvin perusteltu vieraskynä edelleen luettavissa osoitteessa https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005122721.html).

He kirjoittavat mm. ”Osallistumistuloon liittyvä julkinen kontrolli ja raportointivelvollisuus ulottuisivat asioihin, jotka ­kuuluvat muilla kansalaisilla yksityisyyden piiriin. Osallistumistuloa saavien pitäisi raportoida toimeen­tulon leikkaamisen uhalla viranomaisille esimerkiksi siitä, mikä ­järjestö tai kansalaisopiston kurssi ­heitä kiinnostaa. Tämä valjastaisi sosiaalityöntekijät alan etiikan vastaiseen asiakkaiden kontrol­lointiin”.

Miten voi olla että tällaiset selkeät tutkimustulokset eivät päädy hallituksen päätöksenteon tueksi?

Kirjoituksesta poimittua:

”Kansainvälisten tutkimusten mukaan syrjäytymistä on onnistuttu lieventämään parhaiten panostamalla työttömien hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin kehittää itseään sekä sosiaalisten oikeuksien toteutumiseen. Myös työttömien poliittisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä on hyötyä. Vähiten syrjäytymistä ehkäisee pelkkä työmarkkinoille pakottaminen.”

”Osallistumisen kynnys olisi syytä pitää matalana ja itsetuntoa kolhivien kokemusten riski pienenä. ­Yhteiskunnallisesti hyödylliseen toimintaan hakeutumisen on oltava mahdollisimman vähän ulkoa ohjattua. Itsekunnioituksen kannalta on tärkeää, että toiminnasta saa edes symbolisen rahallisen korvauksen”.

”Osallisuutta ja osallistumista pitäisi rakentaa kunnioittavalla asenteella. Yhteisöllinen toiminta tar­joaa suuria mahdollisuuksia, ja myös työttömillä on – omista lähtökohdistaan – sille paljon annettavaa. Rangaistuksilla uhkaamisen ­sijaan olisi ratkaistava, miten osallistumisen esteitä poistetaan.”

Palan halusta tietää miksi työvoimapoliitikot tuntuvat ohittavan kaikki työnhakijan itsemääräämisoikeutta ja ihmisarvoa puoltavat tutkimukset ja niiden tulokset!

Hyvä kirjoitus jäälleen kerran Jussi. Kiitoksia.

Kiitos minunkin puolesta hyvästä kirjoituksesta. Tällaisia tarvittaisiin enemmänkin.

Suht tuore tutkimus Suomen työllisyysturvan vaikutuksista (tosin suurimmaksi osaksi ansiosidonnaisen tuen osalta) löytyy, kun hakee hakusanalla unemployment-insurance-in-finland-a-review-of-recent-changes-and-empirical-evidence-on-behavioral-responses.pdf

– Sivulla 41 sanotaan mm. näin: ”Hyvän työttömyysturvan aiheuttamat pidemmät työttömyysjaksot eivät välttämättä ole haitallisia, koska usein ne johtavat parempiin työntekijä/työnantaja -osumiin”.

– sivulla 84 kerrotaan porkkanan yleensä toimivan keppiä paremmin (hyvä kysymys siten on, miksi hallitus toimii täysin päinvastoin)

– Sivulla 25 kerrotaan (vapaasti suomennettuna): ”Työttömyysturva auttaa ihmisiä selviämään taloudellisesti vaikeiden jaksojen yli edes jotenkuten. Sinänsä työttömyysturvan maksaminen mahdollistaa sen, että ihminen on pitempään työttömänä ja etsii myös pidemmän aikaa töitä. Mutta tämä ei välttämättä ole paha asia: ottaa aikansa löytää työpaikka, joka optimaalisesti pystyy hyödyntämään työntekijän tiedot ja taidot. Tällaisessa työssä työntekijä on tuotteliaimmillaan ja saa todennäköisesti myös parempaa palkkaa kuin vähemmän itselleen sopivassa työssä. Myös yhteiskunta hyötyy tästä, että työntekijän panoksesta saadaan enemmän tuottoa. Joten pitemmätkään työttömysajat eivät siten välttämättä ole yhteiskunnalle haitallisia”

– Sivulla 29: ”Työntekijän tuottavuus missä tahansa työssä riippuu täysin siitä miten hyvin hänen tietonsa ja taitonsa vastaavat työn vaatimuksia. Sen vuoksi voi olla suorastaan tehotonta ottaa vastaan itselle ensimmäiseksi tarjottu työ.”

Kaksi asiaa tulee mieleen: 1) eivätkö nämä tutkimukset todellakaan päädy hallituksen päätöksenteon avuksi, jos eivät, miksi eivät ja 2) uskaltaisikohan yksikään maan virallinen tiedotusväline nostaa kunnolla luettavaksi näitä tällaisia aktiivimallille vastakkaisia tutkimuslöytöjä? Löydöt ovat mielestäni maalaisjärjelläkin pääteltyinä täysin loogisia.

Miksi nykyisen hallituksemme työllisyyspolitiikka sotii täysin tällaisia tutkimustuloksia vastaan? Miksi hallitus penää että jokaisen on työnhakijan hinnalla millä hyvänsä otettava vastaan aivan mikä satunnainen työ vain – oli se sitten itselle sopiva tai ei – vaikka se tutkimusten perusteella saattaa olla jopa haitallista – ja pitemmällä aikavälillä täysin epätarkoituksenmukaista?

Eikö tällainen periaatteellinen jalat edellä puuhun -politiikka ole nimenomaan sitä täydellistä rahojen tuhlaamista? Tähänkö meillä sitten yhtäkkiä onkin varaa?

kirjoituksessa oli virkistävän laaja näkökulma ja asiantuntemus. kiitos.

Virkistävää luettavaa myös perustulokokeilun osalta: https://yle.fi/uutiset/3-9391266

Toivotaan, että kannatetun kansalaisaloitteen myötä tavalla tai toisella perustuloa puoltavat näkökannat saavat tiedotusvälineissäkin lisää tilaa!

Tässä Vihreiden varsin asiallinen vasta-ehdotus aktiivimallille. Kannatan kyllä tällaista lähestymistapaa jo huomattavasti enemmän:

1. Lisätään resursseja palkkatukeen ja aktivointitoimien järjestämiseen ympäri maan
2. Palautetaan kaikkien lasten oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon
3. Lisätään työttömyysturvan ennakoitavuutta keikkatyön tekijöille
4. Luodaan tulorekisteriin pohjautuva tukijärjestelmä, joka edistää työllistämistä
5. Poistetaan loputkin esteet sivutoimiselle yrittäjyydelle
6. Poistetaan työn perässä muuttamisen esteitä
7. Otetaan askeleita kohti perustuloa
8. Huolehditaan työttömien koulutuksesta

https://www.vihreat.fi/blogit/touko-aalto/2018/01/aktiivimalli-lannistaa-tassa-8-parempaa-keinoa-kohentaa-tyollisyytta

Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X