Köyhän iPhone

Kyllä! Minulla on iPhone. Se on iPhone 4-malli. Sain sen ilmaiseksi ystävältä kun hän osti uuden vitosmallin luurin. Puhelin on toiminut käytössäni tosi hyvin, se on ollut minulla nyt noin puolitoista vuotta. Näytössä on tosin iso halkeama (se oli siinä jo kun sain puhelimen), ja akku on melko huono, varsinkin talvisin kun on kylmät säät.

Joskus saan selittää muille mistä syystä köyhällä hemmolla on iPhone. Miten sulla on varaa? Sehän on kallis kapine! Onhan se. Ei minulla olisi varaa ostaa uutta jos tämä nyt jostain syystä hajoaa kokonaan. Luultavasti minulla ei olisi varaa ostaa halvintakaan puhelinta jos vanha luotettava nelosmalli hajoaisi.

Tuntuu myös siltä että kun he kysyvät miten sinulla on varaa tuohon puhelimeen? he kysyvät samalla, jotenkin rivien välistä, että miten kehtaat ostaa tuollaisia vempaimia kun kerran olet köyhä? Köyhällä ei nimittäin ole oikeuttaa ostaa itselleen mieluisia asioita.

Ainoastaan sitä saa ostaa mihin on varaa. Hällä väliä vaikka ne asiat ovat ihan roskalaatua. Roskaruokaa. Roskavaatteita jotka menevät heti rikki. Roskavempaimia, tai – vielä parempi – ei mitään vempaimia ollenkaan. Köyhällä on oikeus ostaa vain välttämättömät jutut. No kun yhteiskunta on mikä on, yhtäkkiä vempaimet ja hienot vaatteet tuntuvatkin välttämättömiltä. Suhteellisen köyhyyden kirous. En ehkä tarvitse tuota, mutta kun kaikilla muillakin näyttää olevan.

No niin. Eihän minulla nyt ole mitään vaatteenostovimmaa. Kuljen halvoissa kuteissa, vaikka joskus tekeekin mieli hienompiin kenkiin, pikkutakkeihin, jne. Mutta ei. Ei oo varaa. Vitut tuosta uudesta bleiseristä. Paskat uusista kengistä. Helvettiin uusi iPhone.