Lapset oppivat olemaan puhumatta

Köyhyyden kenties rankin kokemus on kerta toisensa jälkeen sanoa omille lapsille että ei ole varaa. Kyse voi olla vaatteista tai kengistä, kalusteista (muistan esim. poikani puhuneen usein ja pitkään uudesta hyllystä huoneeseensa), leffassa tai Heurekassa käymisestä, puhelimesta, matkustamisesta, parturissa käymisestä (osaan isänä paljon, mutta en sentään pysty leikkaamaan hiuksia mallikkaasti), ihan mistä vain tavallisesta arkipäiväisestä jutusta.

Kyllähän minunkin perhe on hengissä pysynyt, vaikka olemme eläneet pitkään köyhyyden varjossa. Aina vaikeinta ei ole rahan puute, vaan vaihtoehtojen puutteesta – vaikeinta on huomata että köyhyys estää tekemästä toivomiaan elämänpäätöksiä. Köyhyys pakottaa.

Ja lapset oppivat pikkuhiljaa olemaan kysymättä tai puhumatta toivomistaan asioista. Voi sentään kuinka tuon pienen lauseen kirjoittaminen sattuu.