(Päivitetty: )
Teksti:
Ismo Lehtonen

Lähdimme Serbiasta työmatkalle Italiaan ristiriitaisin tunnelmin. Italia on aina ollut yksi lempimaitamme, mutta emme olisi halunneet jättää Belgradia ja jotenkin ajatus reissuelämästä jälleen kerran alkoi tuntua raskaalta. Huomasin miettiväni pyykinpesu-ja kuivausmahdollisuuksia, kun siirrymme todella kuumiin oloihin ja tulemme vaihtamaan majapaikkaa usein.

Emme myöskään olleet aivan varmoja, mihin suuntaan Italia on viidessä vuodessa muuttunut matkailijan näkökulmasta. Onko rikollisuutta enemmän, ovatko turistimassat turhauttaneet ihmiset lopullisesti, onko hintataso karannut käsistä? Italialainen keittiö kuitenkin siinsi mielissämme ja itse asiassa söimme Belgradissakin ulkona silloin tällöin italialaista ruokaa.

Alku olikin pehmeä. Ystävämme oli luvannut majoittaa meidät kotiinsa Lido di Ostiaan, rannalla sijaitsevaan Rooman esikaupunkiin. Ostia on rauhallinen kaupunki, jota ulkomaiset turistit eivät ole juuri löytäneet, vaikka matkaa lentokentälle on vain muutama kilometri ja Rooman keskustaan pääsee junalla puolessa tunnissa. Kesällä majapaikat ovatkin toisaalta täynnä lomailevia italialaisia. Hiekkarantaa riittää kilometrikaupalla ja rannalla on tietysti suosittuja kalaravintoloita.

Me emme kuitenkaan syöneet emäntäperheemme kanssa rannalla, vaan kalaravintolassa heidän kotitaloaan vastapäätä. Minkä merimaisemassa ehkä hävisi, sen hinnoissa moninkertaisesti voitti. Palvelu oli todella ystävällistä niin italialaiseen tapaan, että se tuntui melkein karikatyyrilta ja ruoka tietysti hyvää. Halpa ja hyvä kalaravintola Italiassa (ja monessa muussakin maassa) kuulostaa yhtä mahdottomalta asialta kuin saksalainen huumori, mutta sellaisessa vain kävimme heti ensimmäisenä iltana.

Seuraavana päivänä söimme ennen lähtöä lounasta emäntäperheemme terassilla ja keskustelimme tietysti ruuasta. Lounaaksi oli kahta erilaista kinkkua, melonia, leipää, viiniä ja kolmea lajia oliiviöljyä leivän painikkeeksi. Italia on perinteisesti ollut köyhä maa ja niinpä italialainen ruoka on pohjimmiltaan melko yksinkertaista ja perustunut aina hyviin, tuoreisiin raaka-aineisiin.
Lounaamme edusti sitä yksinkertaisuudessaan ja herkullisuudessaan täydellisesti. Öljyjä oli monta, sillä meidän haluttiin maistavan niiden eroja. Yksi oli perusöljy, toinen sopi salaatteihin, kolmas, sisilialainen, tuhdimpana esimerkiksi lihoille.

 

Italia on täynnä historiallisia kirkkoja.

Söimme ensimmäisen Firanze-illallisemme Piazza di Santa Maria Novellalla. Ruoka oli keskinkertaista, palvelu hyvää. © IL

 

Ei oikeastaan ole olemassa sellaista kuin italialainen keittiö, vaan laaja kirjo eri maakuntien ja paikkakuntien ruokia, joista toki löytyy yhteisiä tekijöitä. Pastaa syödään kaikkialla, tosin pohjoisessa suositaan risottoja. Mereneläviä syödään rannikon lisäksi jonkin verran myös sisämaassa, jossa nautitaan silti enemmän riistaruokia. Pizzaa saa kyllä joka paikasta Italiasta, koska turistit haluavat pizzaa joka paikassa Italiassa. Tomaatti on luonnollisesti kansallinen yleishyvä, samoin tuoreet yrtit ja sienet. Erilaisia juustoja on valtavasti. Kasvisruokien ystävienkään ei tarvitse tyytyä pelkkään pizza Margheritaan (napolilainen ruoka muuten). Raaka-aineita yhdistämällä syntyy loputtomasti herkullisia variaatioita.

Italiassa, kuten Keski-Euroopassa yleensäkin, käytetään myös eläimestä kaikki osat hyväksi. Italialainen keittiö kelpuuttaa sisäelimistä lautaselle maksan, munuaisten ja sydämen lisäksi myös vatsalaukun. Ajatus voi kääntää vatsaa, mutta vatsalle ei pidä kääntää selkää. Hyvin valmistettuna se on kelpo herkku.

Juttumatkamme ensimmäinen haastateltava asui Firenzessä, jossa emme ollleet aikaisemmin käyneetkään, tai edes Toscanassa. Vatsalaukku, trippa, on juurikin yksi firenzeläisten suosimista ruokaerikoisuuksista. Odotimme, milloin paikallista vatsaa tulisi vastaan, jotta pääsisimme silläkin vatsamme täyttämään. Ja tulihan se, tuhti annos yhdeksän euron sopuhintaan. Ruokajuomaksi sopi tietysti toscanalainen Chianti. Jaa maku? Maistui tomaattikastikkeelta, mausteisuutta olisi saanut olla hieman enemmän.

 

Italia on täynnä kuuluisia siltoja.

Ponte Vecchion silta rakennettiin Firenzeen 1300-luvun alkupuolella. © IL

X