Kotimme Eurooppa

Reilu vuosi sitten edessämme siinsi sateisessa ja tuulisessa säässä Eurooppa. Olimme lautalla, joka toi meidät Afrikasta ja valmistauduimme astumaan Euroopan kamaralle ensimmäistä kertaa neljään ja puoleen kuukauteen.

Olimme vuorotteluvapaani aikana viettäneet yli neljä kuukautta Indonesiassa ja Oseaniassa ja lentäneet sitten muutamaksi viikoksi Marokkoon. Suomeen paluulla ei ollut enää kiire, mutta kotiin olisi kiva palata. Ja se koti on Eurooppa.

Espanja-kyltti herätti lämpimiä tunteita. (IL)

Olimme jo Marokosta tehneet piipahduksen EU:n puolelle käymällä Espanjalle kuuluvassa Melillassa. Viihdyimme Marokossa, mutta rajalla rajavartijat osoittivat ammattejamme kohtaan turhankin paljon kiinnostusta.
Helpotus oli suuri, kun lopulta saimme leimat passeihimme, maahantulokaavakkeet jo valmiiksi käteen Marokkoon paluuta varten ja espanjalaiset rajavartijat päästivät meidät kädenheilautuksella maahan. Samalla tunsimme itsemme etuoikeutetuiksi, kun marokkolaiset odottivat vieressä maahanpääsyä tuskaisen hitaasti etenevässä jonossa.

Jo saapuminen EU:hun tuntui vapauttavalta. Viihdyimme hyvin paikoissa joissa kävimme, Balilla ja Uudessa-Seelannissa jopa erittäin hyvin. Silti oli erikoinen tunne, kun Melillan keskustaan reput selässä paarustaessamme jopa ympäristön tuoksu muuttui espanjalaiseksi. Otimme paluun kunniaksi halvat tapakset ja viinilasilliset pikku baarissa, jonka tarjoilija muisti meidät illallisaikaan ja toi pöytään samat juomat kuin päivälläkin (eikä veloittanut niistä).

Melillasta löytyy hieno linnoitus. (IL)

Palasimme muutaman päivän päästä Marokkoon ja kävimme upeassa Fesissä sekä mykistävän kauniissa Chefchaouenissa Rifin vuorilla. Sieltä otimme kyydin Espanjan toiselle Afrikan-puoleiselle alueelle, Ceutaan. Jo ylittäessämme rajan sinne tunsimme palanneemme kotiin. Edessä oli vielä tunnin kestävä miellyttävä lauttamatka Euroopan puolelle Algecirasiin. Satoi ja lämpöä oli yksitoista astetta.

Asetuimme kivaan ja halpaan hotelliin ja söimme läheisessä ravintolassa hyvät ja puoli-ilmaiset tapakset. Olo tuntui kylmyydestä ja kosteudesta huolimatta hienolta, pitihän sitä kotiintuloa juhlia.

Gibraltar siintää. (IL)

Suomeen saavuimme puoleksitoista kuukaudeksi toukokuun puolivälissä. Olimme jo Espanjassa päättäneet jäädä maailmalle ja vain käydä Suomessa hoitamassa asioita, tapaamassa perhettämme ja ystäviämme ja myymässä tavaroitamme. Lensimme Malagásta Tukholmaan, lounastimme vanhan ystävän kanssa ja hyppäsimme laivaan. Kun astuimme maihin Helsingissä, olo oli epätodellinen, vähän haikeakin. Tiesimme, että tämä olisi vain välivaihe matkallamme, ei enää kotiinpaluu.

Olemme oikeastaan aina tunteneet olomme ensin eurooppalaisiksi, sitten vasta suomalaisiksi. Ei niin, ettemme pitäisi Suomesta. Kehumme sitä maailmalla, kehotamme ihmisiä matkustamaan sinne, jos eivät ole jo olleet ja kerromme kysyttäessä mielellämme esimerkiksi kuuluisasta koulutusjärjestelmästämme. Suomessa on lukuisat hyvät puolensa ja onhan se maa, jossa olemme syntyneet ja kasvaneet.

Silti se on vain osa maailman kiintoisinta maanosaa, joka tarjoaa ehtymättömästi nähtävää ja koettavaa ja valtavan kulttuurien ja kansojen kirjon saamelaisista lusitaaneihin. Se ei suinkaan rajoitu pelkästään Euroopan Unionin alueelle, mutta siellä liikkumisen ja olemisen helppoutta kannattaa toki hyödyntää.

Kun nykyinen elämämme ei ole sidottu paikkaan, haluamme mielellämme viettää pidempiä aikoja eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa ja tutustua syvällisemmin kaupunkeihin ja kulttuureihin, joissa asumme. Suomessa on nykyisin hauska käydä, mutta yhtä mielellämme lähdemme myös jatkamaan matkaa.