Siperiassa tietkin ovat minimalistisia.

(Päivitetty: )
Teksti:
Tanja Mikkola

Jos ei löydä itseään tutussa ympäristössä, eksyy maailmalla vielä varmemmin.
Maailmalle ei lähdetä etsimään itseään. Useammin täällä etsii kolikkopesulaa tai toimivaa nettiä.

Siperiassa tietkin ovat minimalistisia.

Meille lähtö oli pitkäaikainen haave. Olin tehnyt ulkomaankeikkaa jo vuosikymmenen, käynyt kotona lähinnä pyykkäämässä. Näimme toisiamme hetken ja sitten taas hei.
Aloimme pohtia voisimmeko jossakin vaiheessa elämäämme mahdollistaa pidemmän reissun tai jopa ulkomailla asumisen yhdessä.

Nuoresta asti olin haaveillut minimalistisesta elämästä.
Jos omistaisin vain muutaman laatikollisen tavaraa, voisin muuttaa vaikka maailman toiselle puolelle, jopa heti huomenna.

 

Kun Ismolle sitten aukeni mahdollisuus saada vuorotteluvapaa, pakkasimme pienet reppumme ja lensimme Balille heti vapaan ensimmäisenä päivänä, vuosi sitten lokakuun lopussa.
Ajatuksenamme oli kokeilla minimalistista reissuelämää puolen vuoden ajan ja palata sitten vanhaan elämäämme.
Ismo palaisi töihin Helsinkiin, hyvästä työpaikasta kun ei kannattaisi näinä aikoina luopua.
Itse taas jatkaisin työmatkoja lennellen Helsingin ja ties minkä kohteen väliä.

Toisin kävi. Yt-neuvottelut iskivät palmun takaa ja niiden myötä Ismolla ei ollutkaan enää työpöytää, minkä ääreen palata.
Uutisten tavoittaessa meidät Marokkoon aloimme pohtia, mitä tekisimme isona.
Alun lievän hyperventiloinnin jälkeen tajusimme, että olimme juuri saaneet potkut unelmaelämään.

Vuosien haaveilu muuttui todeksi. Sitkun -elämästä tuli just nyt -elämä.

Länteen vai itään?

Palasimme Suomeen, mutta vain järjestämään asioita ja myymään omaisuuttamme.
Olin kysynyt matkan varrella himpun verran vähemmän minimalistiselta puoliskoltani onko tämä kaivannut tavaroita, mitä ei reppuelämään ole mahtunut.
Vastaus oli pikkutakki. Itse olin haaveillut saksista, joita ei tuntunut koskaan löytyvän yhdestäkään asunnosta maailmalla.
Kotona odottavia tavaroita tuskin muistimme, vaikkei niitä meillä ennestäänkään paljon ollut, kirjoja lukuunottamatta.
Puoliskolle kirjoista luopuminen oli ollut aiemmin ehdoton ei.
Nyt niitä lähti myyntiin kassikaupalla. Omat kirjani myin könttänä kollegalle.
Taas keveni henkinen ja fyysinen taakka.

Asuntomme laitoimme vuokralle, pakkasimme reppumme uudelleen ja muutimme kesäksi Serbiaan. Reppujen sisältö pysyi lähes ennallaan. Mukaan lähti juustosiima (tylsällä puukolla juuston leikkaaminen on, no, tylsää). Pikkutakki ja sakset jäivät edelleen Suomeen.
Ei niitä kuitenkaan myyty. Varastoon jäi muutama laatikollinen tavaraa odottamaan mahdollista paluuta tai jonkun muun pysyvän kodin löytymistä.

Ehdimme kotiutua Belgradiin niin hyvin, että sieltä lähteminen tuntui kodin jättämiseltä.
Perhesyistä kävimme kuitenkin syksyllä Suomessa ja jatkoimme sen jälkeen matkaa junalla Siperian halki Japaniin.
Parin kuukauden juna- ja hostellielämän jälkeen tilapäisenkin asunnon vuokraaminen tuntuu hyvältä. Osakalaisen miniasuntomme oma hellanlevy on luksusta. Kolikkopesulaakaan ei tarvitse etsiä, kylppärissämme on pyykkikone.

Öisillä Siperian asemilla on aikaa pohtia tulevaa.

X