Rooman keskusta, osa II

Istumme ostialaisen ystävämme suosittelemassa roomalaisravintolassa kivenheiton päässä Espanjalaisilta portailta. Tarjoilijat kantavat jonossa eteemme lautasia: tonnarelli cacio e pepe, artisokkia ja saltimboccaa roomalaiseen tapaan, paahdettuja perunoita, lammasta, vettä ja viiniä, lopuksi kahvit ja talon tarjoamat limoncellot. Olimme lähteneet Ostiasta pari päivää aikaisemmin ja suuntana oli jälleen Rooman keskusta. Käyntimme ravintolassa on jo toinen ja sen huomaa: henkilökunta käy pöydässä tervehtimässä. Hyvästä sijainnista ja palvelusta huolimatta lasku on varsin maltillinen, pääruokamme maksavat viisitoista ja kuusitoista euroa.

Olimme Ostian jälkeen asettuneet hotelliin lähelle Fontana di Treviä ja Espanjalaisia portaita, Barberinin aukion ja metroaseman kulmalle. Asuminen Ostiassa oli säästänyt meiltä huimasti rahaa joten vaikka hotelli ei ollut aivan halvimmasta päästä, katsoimme meillä olevan siihen varaa. Huoneemme oli ylimmässä viidennessä kerroksessa ja siinä oli bonuksena yhteinen parveke naapurihuoneen kanssa. Naapuria ei tosin näkynyt kuin kerran hiippailemassa ikkunamme takana.

Tanja varmistaa paluunsa Roomaan heittämällä kolikon Fontana di Treviin. © IL

Koska meillä ei ole keittiötä käytössä, joudumme jälleen ulkoruokintaan. Päätimme tehdä kuten Firenzessäkin ja käyttää tilannetta hyväksemme tutustuaksemme paikallisherkkuihin.
Niinpä juusto- ja pippuripasta cacio e pepe on kuulunut lähes päivittäiseen ruokavalioon, annoksen saa jopa Pantheonin kupeesta yhdeksällä eurolla.

Roomalaisia pastoja on neljä: edellä mainitun lisäksi amatriciana, gricia ja spagetti alla carbonara. Myös Roomassa on omanalaisensa trippa, vatsalaukkumuhennos, ja tietysti muun muassa roomalaistyylistä kanaa, pizzaa, tilaamaani saltimboccaa ja erilaisia alkuruokia. Roomastahan alkoi myös slow food -liike. Siitä voit lukea lisää täältä ja poimia samalla hyvän cacio e pepe -reseptin.

Cacio e pepe © TM

Hotellia vastapäisen talon seinässä on laatta, jossa on kulttuurihistorian isän Jacob Burckhardtin nimi, renessanssitutkija lienee asunut siinä 1800-luvulla.
Näkymät parvekkeelta pitkin Via delle Quattro Fontanea olivat avarat.
Illan pimettyä katulamppujen valossa suhahtelivat lepakot.
Kadun toisessa päässä ovat Espanjalaiset portaat ja toisessa siintää Vatikaani.
Ei, Pietarinkirkko tai paavin palatsi eivät ole siellä päinkään, tämä on Rooman keskusta ja väärällä puolella Tiberiä, mutta kadun päässä, obeliskin takana, on Santa Maria Maggioren basilika.
Kun astuu kynnyksen yli, on Vatikaanin alueella, kyseinen kirkko kun on Vatikaanin eksklaavi. Tämän huomaa pukeutumissääntöjen tarkasta noudattamisesta, sinne ei kannata edes yrittää shortseissa tai narutopissa.

Vaikka hotellimme oli siisti ja mukava, olimme kuitenkin päättäneet viivähtää siellä vain muutaman päivän ja tehdä töitä hyvän netin varassa. Sen jälkeen vuorossa oli muutto samaan hotelliin Piazza Navonan lähelle, josta muutimme pari viikkoa aikaisemmin Ostiaan. Emme onnistuneet tietenkään saamaan sitä enää yhtä hullunhalpaan hintaan, mutta olimme mieltyneet siihen kovasti ja sijainti on loistava. Tämä puoli keskustaa on lisäksi halvempi.

Roomalainen pylväikkö, antiikkia. © IL

Olimme ottaneet standardihuoneen, joten oletimme luonnollisesti saavamme eri huoneen kuin viimeksi. Olin lähettänyt kyllä hotellille viestin, jossa mainitsin meidän käyneen siellä vastikään ja että olisimme iloisia, jos saisimme huoneen jo aamupäivällä.

Kipitimme odottavin mielin vastaanottoon, jossa meidät otti vastaan ennalta tuntematon, hyväntuulinen virkailija. ”Tekö olette ne, jotka ovat käyneet ennenkin? Huoneenne on valmis, varmistan vain vielä siivoojalta. Haluatteko muuten saman huoneen kuin viimeksi? Te olette maksaneet halvemmasta, mutta voin antaa teille tasokorotuksen!” Kyllä kiitos!
Joten kapusimme tuttuun ja turvalliseen kattohuoneeseemme, jossa on poreamme ja muutama askelma sanomattoman upeiden Rooma-näkymien ääreen.

Mikä tahansa aika Roomassa tuntuu olevan liian lyhyt ja huomaamme jälleen, että emme ehdi kaikkiin lempiravintoloihimme, uusiakin kun pitää kokeilla.
Päätimme sitä paitsi ensimmäisenä iltana Navonan nurkilla säästää ja ostimme huoneeseemme Carrefourista tapas-aineksia, jääkaappi kun löytyy ja kattoterassilla niitä oli mukava makustella illan pimetessä ja Pietarinkirkon valaistuksen syttyessä.

Huoneemme netti ei ole hyvä, joten päivällä olimme tehneet töitä lähiravintolan terassilla ja nauttineet siellä lounaan, cacio e pepe tietysti.
Viiden tunnin terassilla vietetyn työrupeaman jälkeen isäntä tuli kättelemään meidät.

Rooman-aikamme alkaa ikäväksemme tältä erää lähestyä loppuaan ja seuraavaksi suuntaamme pohjoiseen Piemonteen, tryffeleistään tunnettuun Albaan. Vaikka aiomme nauttia luonnollisesti paikallisherkkuja sielläkin myös ravintoloissa, etenkin niitä tryffeleitä, käytössämme on jälleen keittiöllinen huoneisto.

Piemonte on myös tunnettua viiniseutua, toisin kuin tämä Lazion maakunta.
Kun olimme maahan saavuttuamme kalaravintolassa Ostiassa illallisella, ystäväperheemme suostui juomaan kanssamme punaviiniä kalan kanssa. Yksi ehto kuitenkin oli: ”Kunhan ei tilata laziolaista!”