Vuosi Armin kanssa

Jaa kaverilleTilaa Seura

Vuosi sitten Armi tuli meille ja toi mukanaan sellaisen määrän rakkautta, että ei siihen osannut varautua.

Armi 7 viikon ikäisenä. Se on kuvassa ihmeissään. Olemme juuri hakeneet sen meille, eikä se ole vielä ehtinyt edes sisälle.

Armi 7 viikon ikäisenä. Se on kuvassa ihmeissään. Olemme juuri hakeneet sen meille, eikä se ole vielä ehtinyt edes sisälle. © Sanna Puhto/Otavamedia

Armi vuotta myöhemmin samassa paikassa.

Armi vuotta myöhemmin samassa paikassa. © Sanna Puhto/Otavamedia

Meillä kävi tuuri, kun saimme näin helpon ja luonnikkaan tapauksen. Se on esimerkiksi ollut terve kuin pukki. Mitä nyt pentuna sairasti virtsarakontulehduksen.

Vaikka sairauksia ei ole ollut, lääkärissä olemme joutuneet käymään tämän tästä.

Syynä on ollut joko labradorimaisuus tai pentumaisuus, mene ja tiedä kumpi enemmän, kun Armi on pistellyt poskeensa vääriä asioita.

Helmikuussa se esimerkiksi ilahtui, kun postiluukusta työnnettiin sen nenän eteen 120 kalaöljykapselia.

99 kalaöljykapselia hävisi labradorinnoutajan kitaan hetkessä.

99 kalaöljykapselia hävisi labradorinnoutajan kitaan hetkessä. © Sanna Puhto/Otavamedia

Se ei innoissaan kerennyt lukea tuoteselostetta ja huomata kapseleiden sisältävän koiralle myrkyllistä d-vitamiinia.

Seuraavaksi se löysikin itsensä Viikin eläinsairaalasta pakko-oksentamasta

Minä ymmärsin olla enää tilaamatta kapseleita verkkokaupasta.

Toisen kerran poika unohti kouluun lähtiessään muovisen viivottimen eteisen pöydälle.

Armi päätti mitata suolistonsa pituuden ja sen tehdäkseen pilkkoi viivottimen noin sentin pätkiksi ja söi ne. Ihan jokaista palaa se ei jaksanut syödä ja jätti yhden meille. Se säikäytti pahanpäiväisesti.

Muovinen viivotin muuttui tappavaksi aseeksi.

Muovinen viivotin muuttui tappavaksi aseeksi. © Sanna Puhto/Otavamedia

Pala oli terävä kuin puukko.

Taas mentiin lääkäriin, tällä kertaa kuvaamaan vatsalaukku. Läpinäkyvät muovinpalaset eivät erottuneet röntgenissä, mutta selvisimme onneksi nytkin säikähdyksellä. Viivottimenpalat matkasivat läpi Armin suoliston tankoparsaan kääriytyneenä.

Ilon hetkiä Armin kanssa on niin monta joka päivä, että ei niitä pysty laskemaan

Tytöt päiväunilla. Armi (tyynyllä) ja sen ystävä Maya uuvahtivat metsäretken jälkeen.

Tytöt päiväunilla. Armi (tyynyllä) ja sen ystävä Maya uuvahtivat metsäretken jälkeen. © Sanna Puhto/Otavamedia

Armi, kuten kaikki koirat, on zen-mestari. Sille on olemassa vain tämä hetki. Se ei ymmärrä imperfektiä tai futuuria, mikä olisi erittäin terveellistä kielioppia ihmisellekin.

Nämä asiat Armi on tuonut elämääni:

Saappaat. Olen vetänyt vanhat kontioni jalkaan noin 200 kertaa viime vuoden aikana, mikä on moninkertaisesti enemmän kuin edeltävän kolmenkymmenen vuoden aikana.

Koiraihmisten verkoston. Tärkein heistä on naapurini Tuula, jota en edes tuntenut vuosi sitten. Nyt hän on ystäväni ja korvaamaton arjen tuki Armin hoidossa.

Oudon koodikielen. Olen alkanut ymmärtää, mitä mejä, vepe, toko, ERI, EVA, A-lonkka, 0-kyynärä tarkoittavat.

Armin A-lonkat röntgenkuvassa.

Armin A-lonkat röntgenkuvassa. © Sanna Puhto/Otavamedia

Kyvyn lukea häntää. Mikä ihana, ilmeikäs uloke se onkaan! Ja miten erilaisia ääniä se saakaan aikaan. Se kilin kolin -ääni ei tosin ole suosikkini.

Kuolan. Ennen kuola oli pelkästään iljettävää. Nyt se kertoo, mistä tyttöseni innostuu ja on pelkästään hieno asia.

Vuodenajat. En ole missään elämänvaiheessa ollut näin paljon ulkona ja luonnossa. Samalla olen alkanut rakastaa jopa sitä pimeintä syksyä. Se on ainutlaatuinen vuodenaika, varsinkin metsässä.

Toukokuun 15. päivän aamu kello 6.54 kotirannassa. Voiko päivä paremmin alkaa.

Toukokuun 15. päivän aamu kello 6.54 kotirannassa. Voiko päivä paremmin alkaa. © Sanna Puhto/Otavamedia

Pari asiaa olen joutunut oppimaan kantapään kautta.

  1. Älä jätä keittokirjoja koiran ulottuville. Niissä on aina rasvatahroja tai muita roiskeita. Ne syödään.

    Syötävän hyviä reseptejä kannesta kanteen.

    Syötävän hyviä reseptejä kannesta kanteen. © Sanna Puhto/Otavamedia

  2. Pidä huoli, että kaapissa on aina tankoparsaa. Sitä tarvitaan tämän tästä, enkä nyt puhu ruoanlaitosta. Tankoparsan kuitumaisella rakenteella on se hyvä ominaisuus, että kuidut eivät hajoa ruoansulatuksessa vaan kietovat ympärilleen vaikka rautanaulan ja kuljettavat sen turvallisesti suoliston läpi.

Entä mitä ensimmäinen vuosi koiran kanssa tuli maksamaan? Siitä kirjoitan seuraavassa postauksessa.

X