Vuosi Armin kanssa
Vuosi sitten Armi tuli meille ja toi mukanaan sellaisen määrän rakkautta, että ei siihen osannut varautua.
Meillä kävi tuuri, kun saimme näin helpon ja luonnikkaan tapauksen. Se on esimerkiksi ollut terve kuin pukki. Mitä nyt pentuna sairasti virtsarakontulehduksen.
Vaikka sairauksia ei ole ollut, lääkärissä olemme joutuneet käymään tämän tästä.
Syynä on ollut joko labradorimaisuus tai pentumaisuus, mene ja tiedä kumpi enemmän, kun Armi on pistellyt poskeensa vääriä asioita.
Helmikuussa se esimerkiksi ilahtui, kun postiluukusta työnnettiin sen nenän eteen 120 kalaöljykapselia.
Se ei innoissaan kerennyt lukea tuoteselostetta ja huomata kapseleiden sisältävän koiralle myrkyllistä d-vitamiinia.
Seuraavaksi se löysikin itsensä Viikin eläinsairaalasta pakko-oksentamasta
Minä ymmärsin olla enää tilaamatta kapseleita verkkokaupasta.
Toisen kerran poika unohti kouluun lähtiessään muovisen viivottimen eteisen pöydälle.
Armi päätti mitata suolistonsa pituuden ja sen tehdäkseen pilkkoi viivottimen noin sentin pätkiksi ja söi ne. Ihan jokaista palaa se ei jaksanut syödä ja jätti yhden meille. Se säikäytti pahanpäiväisesti.
Pala oli terävä kuin puukko.
Taas mentiin lääkäriin, tällä kertaa kuvaamaan vatsalaukku. Läpinäkyvät muovinpalaset eivät erottuneet röntgenissä, mutta selvisimme onneksi nytkin säikähdyksellä. Viivottimenpalat matkasivat läpi Armin suoliston tankoparsaan kääriytyneenä.
Ilon hetkiä Armin kanssa on niin monta joka päivä, että ei niitä pysty laskemaan
Armi, kuten kaikki koirat, on zen-mestari. Sille on olemassa vain tämä hetki. Se ei ymmärrä imperfektiä tai futuuria, mikä olisi erittäin terveellistä kielioppia ihmisellekin.
Nämä asiat Armi on tuonut elämääni:
– Saappaat. Olen vetänyt vanhat kontioni jalkaan noin 200 kertaa viime vuoden aikana, mikä on moninkertaisesti enemmän kuin edeltävän kolmenkymmenen vuoden aikana.
– Koiraihmisten verkoston. Tärkein heistä on naapurini Tuula, jota en edes tuntenut vuosi sitten. Nyt hän on ystäväni ja korvaamaton arjen tuki Armin hoidossa.
– Oudon koodikielen. Olen alkanut ymmärtää, mitä mejä, vepe, toko, ERI, EVA, A-lonkka, 0-kyynärä tarkoittavat.
– Kyvyn lukea häntää. Mikä ihana, ilmeikäs uloke se onkaan! Ja miten erilaisia ääniä se saakaan aikaan. Se kilin kolin -ääni ei tosin ole suosikkini.
– Kuolan. Ennen kuola oli pelkästään iljettävää. Nyt se kertoo, mistä tyttöseni innostuu ja on pelkästään hieno asia.
– Vuodenajat. En ole missään elämänvaiheessa ollut näin paljon ulkona ja luonnossa. Samalla olen alkanut rakastaa jopa sitä pimeintä syksyä. Se on ainutlaatuinen vuodenaika, varsinkin metsässä.
Pari asiaa olen joutunut oppimaan kantapään kautta.
- Älä jätä keittokirjoja koiran ulottuville. Niissä on aina rasvatahroja tai muita roiskeita. Ne syödään.
- Pidä huoli, että kaapissa on aina tankoparsaa. Sitä tarvitaan tämän tästä, enkä nyt puhu ruoanlaitosta. Tankoparsan kuitumaisella rakenteella on se hyvä ominaisuus, että kuidut eivät hajoa ruoansulatuksessa vaan kietovat ympärilleen vaikka rautanaulan ja kuljettavat sen turvallisesti suoliston läpi.
Entä mitä ensimmäinen vuosi koiran kanssa tuli maksamaan? Siitä kirjoitan seuraavassa postauksessa.