Rottakannat paisuvat. Miksi rottasotaa ei ole jo voitettu?

Rottasotaa käytiin Helsingissä jo vuonna 2014.
© Jonne Räsänen/Otavamedia

Helsingin kaupunki on herännyt taas rottaongelmaan. Seura kävi sotatantereella jo sykysllä 2014:

Shh, rotta!

Kiiluuko tuolla silmä?

Hämärässä, suihkuläh­teen reunuksen alla näyt­tää tuikkivan jotain. Mutta ei. Väsyneet silmäni tekivät tepposet.

Ajatus pysähtyy kenkien laahausääneen.

Yksinäinen humalainen hoippuu Hel­singin keskustassa Esplanadia pitkin Kauppatorille päin. Hän nyökkää valo­kuvaajan kameran nähdessään ja näyttää peukkua.

Tsemppiä tässä tarvitaankin.

On joulukuinen maanantaiyö, kello 3.30. Me olemme väijymässä rottia. Luo­tettava lähde on kertonut, että niitä löytyy täältä, aivan Presidentinlinnan liepeiltä.

Olen miinoittanut Espan Havis Aman­dan puoleisen pään nakinpalasilla ja em­mentalin muruilla. Ja seissyt hievahtamat­ta paikoillani 24 minuuttia. Mutta ovelat pirulaiset pitävät minua pilkkanaan.

Hitto, olisi sittenkin pitänyt laittaa pit­kät kalsarit!

Kenkien laahausääni vaimenee. Nyt hiljaa kaikki, etteivät rotat häiriinny.

Vihollinen tuli puskista

Levottomuudet puhkesivat idässä salaka­valina sissihyökkäyksinä.

Uutisten mukaan Itäkeskuksen rotta­ongelma äityi viime syksynä tosi pahaksi. Ohikulkijat kauhistelivat jalkakäytävillä viliseviä laumoja. Rotat juoksentelivat ihmisten ilmoilla keskellä päivää ja is­kivät hampaansa maahan heitettyihin makupaloihin.

Eivät rotat ole pelkästään lähiöongelma. Kantakaupungissa rottien on nähty pitä­vän öisiä pitojaan kirjailijamestari Aleksis Kiven patsaalla.

Ja pahempaakin on nähty.

Töölöläiset ja eiralaiset ovat oppineet kyyristymään tarpeilleen varoen. He ovat kuulleet viemärirotasta, joka sukelsi ylös vessanpöntöstä pääkaupungin arvokiin­teistössä.

Helsingissä asuu arviolta 620 982 ih­mistä ja 100 000 rottaa – tosin niitä voi olla enemmänkin, vaikka puoli miljoo­naa. Sekin olisi siedettävä lukema. Maa­pallolla on slummeja, joissa asuu kuusi kertaa enemmän rottia kuin ihmisiä.

Jos rottaparin antaa puuhastella rau­ hassa, se tehtailee vuodessa 70 poi­kasta. Kun niiden poikaset, poikasen­poikaset ja poikasenpoikasenpoikaset lasketaan mukaan, kasassa on äkkiä tuhannen siimahännän armeija.

Tällaisesta kilpajuoksusta ihminen selviää voittajana vain käymällä jatku­vaa, säälimätöntä sotaa.

Imperiumin vastaisku

Jos haluat napata rotan, sinun on aja­teltava kuin rotta.

Espan rotat olivat meille liian ove­lia. Nyt mukana on raskaasti aseis­tautuneita erikoisjoukkoja: Kaksi ammattilaista Anticimex Oy:stä. Se on Suomen suurin jyrsijätorjuntaan erikoistunut yhtiö.

Lukematon määrä rottia on menet­tänyt henkiriepunsa näiden miesten käsittelyssä. Me olemme liikekiin­teistöllä, joka sijaitsee aivan Helsingin ytimessä. Operaation tarkkaa sijaintia on kielletty kertomasta siinä pelossa, että rottajulkisuus leimaisi koko kiin­teistön.

Viaton ohikulkija ei ikinä arvaisi liikkuvansa keskellä sotatoimialuetta. Talon ympäristö on ansoitettu pirul­lisen ovelasti. Pyydykset on sijoiteltu piiloon rottien kulkureiteille, joista vain ammattilaisen harjaantunut sil­mä ne löytää.

Palvelupäällikkö Jammu Rantanen opastaa vihollisen jäljille.

”Talon sisätiloissa seinän alalaidassa saattaa kulkea ruskeanharmaa raita. Se väri on peräisin rotan turkista. Rotta merkkaa turkissa olevalla öljyl­lä turvalliset paikat. Niitä kun seuraa, voi löytää kulkureittejä.”

Ulkona on näkyvissä muita elon merkkejä. Tuolla, piilossa pitkien ruo­honkorsien takana, on rotan kolo. Sen vieressä on myllerretty maata.

Huoltoteknikko Mikko Korhonen kurkistaa portaiden alle ja ottaa myrk­kyaseman piilostaan. Laatikon sisään jemmattu muovipussi on pureskeltu seulaksi. Myrkky on kadonnut parem­piin suihin.

Maassa parin metrin päässä retkot­taa uhri.

Rotta on yllättävän iso ja harmaa.

”Myrkkyyn se on kuollut”, Korho­nen tuumii.

Rotta on napostellut pussista tuhdin annoksen 342-myrkkyä, joka vaikuttaa hitaasti verenohennuslääkkeen tapaan.

”Rotta kuolee ulkoisiin ja sisäisiin verenvuotoihin. Valmistajan mukaan se on aika kivuton kuolema”, Ranta­nen kertoo.

Myrkyn keksijä on ollut brutaalin nerokas. Kun kuolemanhetki lähestyy, rotalle tulee jano. Se alkaa hakeutua vettä kohti.

”Ettei lähde sisätiloihin kuole­maan”, Rantanen sanoo.

Rotta on Rambo

Rotta on eläinmaailman Rambo. Sillä on keinonsa tunkeutua ihmisen re­viirille. Väitetään, että se syö tiensä vaikka betoniseinän läpi. Tämä ei ole urbaanilegenda

”Uutta teräsbetonia rotta ei lähde puremaan, mutta vanhemmasta se menee läpi.”

”Ihan lähiaikoina me nähtiin ta-paus, jossa rotta oli kiivennyt viemäri­putken ulkoreunaa pitkin kerrostalon kuudenteen kerrokseen. Siellä se oli purrut tiensä kylpyhuoneen kaakeli­lattian läpi, ihan lattiakaivon vierestä.”

Välillä rotat ovat tunkeutuneet omakotitaloon kiipeämällä huippui­murin suojaamattoman hormin kaut­ta sisään.

”Lähiöissä rotat kulkevat ehkä enem­män maan päällä. Kaupungin keskus­tassa ne viihtyvät viemäreissä ja muissa onkaloissa”, Jammu Rantanen sanoo.

Usein ongelmat toistuvat kerta toisensa jälkeen samoissa paikoissa, joissa elämän edellytykset ovat rotan mielestä edulliset. Otus haistaa ravin­non jo kaukaa. Myös edellisten rottien hajut ja kolot houkuttelevat paikalle uusia asukkaita.

”Jos maapohjaan päästään rakenta­maan pesä, ja maan pinnalla on pus­kia tai muuta näkösuojaa, rotalla on hyvät edellytykset elää siinä”, Ranta­nen sanoo.

Nykyisin kaupungit näyttävät siis­teiltä. Kaduilla ei loju suuria roska­vuoria. Mutta rotilla on kyllä keinon­sa löytää suuhunpantavaa. Linnuille heitetyt jyvät ja pullanmurut tarjoavat rotille maittavan pitopöydän.

”Ja pikaruokaloiden lähellä olevista roskiksista löytyy aina ravintoa rotil­le”, Jammu Rantanen huomauttaa.

Yleensä rotat viihtyvät omalla re­viirillään, mutta jos niiden rauhaa häiritään, ne lähtevät liikkeelle isolla joukolla.

”Varsinkin räjäytystyömaat voivat aiheuttaa sellaista liikehdintää”, Ran­tanen sanoo.

Hänen mukaansa rottakannan suu­ruus vaihtelee vuosittain aaltomaisesti.

”Vanhat konkarit sanovat, että se menee kolmen vuoden sykleissä. Sama pätee ampiaisiin. Kukaan ei oikein osaa selittää, mistä se johtuu.”

Rotanloukku. © Jonne Räsänen/Otavamedia

Täydellinen yhtälö

Viemärirotta.

Laivarotta.

Konttorirotta.

Notkea Rotta.

Rotta on kuin ihminen, ihminen kuin rotta. Me syömme samaa ruokaa, asumme samassa kaupungissa. Yhtälö sopii paremmin rotalle kuin ihmiselle.

”En tiedä, tykkääkö kukaan, jos ne tulevat yöllä huoneistoon vaikka vie­märin kautta”, Korhonen miettii.

Rotta levittää tauteja ja sotkee paik­koja. Otuksen hampaat kasvavat niin nopeasti, että sen on pakko jatkuvasti jyrsiä jotain. Sähköjohdot, putket ja seinärakenteet joutuvat armotta sen talttahampaiden tielle. Usein rotta löydetään sen aiheuttaman tuhon avulla. Myös voimakkaan hajuinen virtsa voi johtaa tuholaisen jäljille.

”Mutta se ei jätä jälkeensä ulosteita samalla tavalla kuin hiiret”, Korhonen muistuttaa.

Hän kertoo olleensa kerran keikal­la navetassa, jossa oli ”tuhottomasti rottia”.

”Rottien ulosteita ei meinannut löy­tyä mistään. Lopulta ne kaikki löytyi­vät kahdesta kasasta.”

Rotista puhutaan paljon pahaa. Nii­den puolustukseksi on sanottava, että rotta on siisti eläin. Se käy vessassa. Ja putsaa itsensä nuolemalla kuin kissa.

Tappokone

Viime vuosina myrkyn käyttöä on alet­tu rajoittaa rottasodassa. Rintamalle on ilmestynyt uusia aseita.

Mikko Korhonen hakee piilosta tap­pokoneen. Se on harmittoman näköi­nen muovilaatikko, jonka läpi kulkee putki.

”Kun rotta menee putken sisään, putki nousee automaattisesti ylös, eikä eläin pääse enää pakoon”, Kor­honen näyttää.

Seuraavaksi otuksen niskaan läväh­tää keltainen harava.

”Se johtaa rottaan sen verran säh­köä, että sen sydän pysähtyy.”

Harava suorittaa tuhoisan nyök­käyksensä kaksi kertaa ja varmistaa rotan kuoleman. Sitten mekanismi kippaa raadon muovipussiin.

Korhonen avaa pussin, jossa pienet, pehmoiset pallerot näyttävät nukku­van rauhallista rotanunta.

”Nämä kaverit eivät kärsi”, miehet vakuuttavat.

Montako niitä on?

Se selviää helposti. Tappokoneen digitaalinen laskuri näyttää, montako siimahäntää pussiin on pudonnut.

13.

”Laskurin voi tarkistaa myös etänä”, Jammu Rantanen kehaisee.

Aluksi ansa lähetti tekstiviestin joka kerta rotan tapettuaan. Käytännöstä kuitenkin luovuttiin.

”Puhelin piippaili yöllä koko ajan.”

Tällaisia uusia sähköansoja on Suo­messa jo satoja, ja lisää tulee koko ajan.

”Näitä käytettäessä on tärkeä selvit­tää rottien kulkureitit”, Jammu Ranta­nen sanoo.

Siinä tehtävässä auttaa koneen digi­taalinen muisti. Se kertoo, missä ansa on milloinkin ollut, ja miten pyynti on sujunut

Rantanen lupaakin rotille ankeita aikoja.

”Tietämys paranee. Kun tähän uuteen tapaan opitaan, uskon, että saamme aikaan parempia tuloksia kuin ennen.”

Korhonen sitoo pussin kiinni, ja vie tappokoneen takaisin paikoilleen.

Se aktivoituu itsekseen oltuaan het­ken pimeässä.

HSY:n videokampanjassa on tiukkaa asiaa:

Rotat ovat tuttu näky myös viemärisukeltajille.