Mikä auttaa suruun? Voiko surusta sairastua? Milloin suru loppuu? Näin psykoterapeutti neuvoo ja tukee surevaa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Voiko ihminen surra väärin? Entä mikä auttaisi menetyksen kanssa elämisessä ja kannattelisi eteenpäin?

Suru saattaa surutyöhön, joka on jokaisella erilainen. Suru voi pitää otteessaan ja jopa sairastuttaa. Mistä lohtua ja helpotusta surevalle? Näin 10 kysymykseen suremisesta vastaa traumapsykoterapeutti Soili Poijula.

1. Onko oikeaa tai väärää tapaa surra?

Ei ole, vaan sureminen on yksilöllistä. Jokainen suree omassa tahdissaan ja tavallaan. Kommentit siitä, että surevan pitäisi jo siirtyä seuraavaan vaiheeseen, ovat turhia ja jopa haitallisia.

Surussa ei ole vaiheita, mutta siinä on erilaisia ulottuvuuksia, kuten tuska ja kärsimys, viha ja syyttäminen, ajattelun ja muistin vaikeudet, epätodellisuudentunne ja paniikkioireet. Normaalissa surussa nämä lievenevät ajastaan. Kärsimys ja tuska vaihtuvat katkeransuloiseen kaipaukseen.

Lue myös: Menehtynyt Leon kulkee aina äitinsä Lotta Merenmiehen mukana: ”En pääse poikani menettämisestä koskaan yli”

2. Mistä saisin lohtua ja tukea surun keskellä?

Läheiset ihmiset ovat surevan paras tuki ja turva. Vainajasta ja yhteisistä hyvistä muistoista on hyvä jutella aina, kun siltä tuntuu.

Varaudu siihen, että suuren menetyksen kohdatessa rinnalla kulkevat ystävät voivat vaihtua. Tämä johtuu siitä, että empaattiset ihmiset kestävät paremmin toisen surua kuin vähemmän empaattiset.

Lohtua voivat tuoda myös kirjoittaminen, musiikin kuunteleminen ja kuolemaan liittyvien runojen ja muun kirjallisuuden lukeminen.

3. Helpottaako vertaistuki surua?

Kyllä. Erilaisten suru- ja leskiryhmien tarjoaman vertaistuen voima on verrattavissa psykoterapiaan. Vertaistuki voi auttaa ainutlaatuisella tavalla, sillä saman kokeneet ymmärtävät, mitä toinen käy läpi.

4. Onko totta, että naiset ja miehet surevat eri tavalla?

On olemassa feminiinistä ja maskuliinista suremisen tapaa. Ne eivät aina mene sukupuolen mukaan.

Feminiiniseen suruun kuuluu surun jakaminen, siitä puhuminen ja sen ilmaiseminen tunteilla. Maskuliiniseen tapaan kuuluu toiminnallisuus ja tiedon hakeminen.

Ihminen voi surra paljon, vaikka hän ei päällepäin ilmaise sitä vaikkapa itkulla. Sisäiset prosessit ja pohdinnat voivat silti olla syviä.

Lue myös: Ystävän kuolema lähestyy – Miten tukea kuolevaa ja valaa toivoa, kun sitä ei enää ole?

5. Milloin suru loppuu?

Menetys jää kulkemaan rinnalle loppuelämän ajaksi, eikä se siinä mielessä lopu koskaan. Mutta sen kanssa oppii elämään. Kuluu keskimäärin kaksi vuotta ennen kuin surevan aikuisen toimintakyky palautuu ennalleen.

Surusta ja menetyksestä voi aikanaan versoa myös jotain positiivista. Selviytyminen raskaasta elämänvaiheesta syventää ymmärrystä, empatiaa ja arvomaailmaa ja lisää uskoa omaan pystyvyyteen.

6. Voiko surusta sairastua?

Kymmenen prosenttia surevista sairastuu pitkittyneeseen suruhäiriöön. Pitkittyneessä surussa voimakas tuska ja ahdistus jatkuvat, ihmisen on vaikea hyväksyä menetystä saati sopeutua siihen. Hän ei näe toivoa, vaan elämä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä.

Kyse on eri asiasta kuin masennus, eivätkä masennuslääkkeet auta. Toki pitkittyneestä surusta kärsivä voi olla samaan aikaan myös masentunut.

Suru on vakava terveysriski. Surun aiheuttaman stressin voimakkuus näkyy jopa siinä, että surevien kuolleisuus on muuta väestöä korkeampi. Tutkimuksissa on todettu, että jos menettää puolisonsa 50–70-vuotiaana, on kuoleman riski kaksi kertaa normaalia suurempi seuraavien kahden vuoden ajan. Ennenaikaisen kuolema riski on koholla vielä seuraavien seitsemän vuoden ajan

Lue myös: Surulla ei ole alkua tai loppua – Sen Mina Laamo oivalsi ohjatessaan Surunkesyttäjät-elokuvaa: ”Surevakin voi elää hyvää elämää – nauraa ja iloita”

7. Mitä tarkoitetaan särkyneen sydämen oireyhtymällä?

Sillä tarkoitetaan voimakkaan tunneliikutuksen aiheuttamaa sydänsairautta, jota kutsutaan myös japanilaisten kardiologien antamalla nimellä takotsubo.

Kyseessä on infarktin kaltainen sairauskohtaus, jossa osa sydämestä ei supistele vaan on ikään kuin lamaantunut. Syynä eivät ole tukkeutuneet verisuonet vaan äkillinen sympaattisen hermoston aktivoituminen, jonka voimakas tunnekuormitus laukaisee.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että takotsuboon liittyy yhtä lailla kuolleisuutta kuin tavalliseen sydäninfarktiinkin.

8. Miksi jotkut toipuvat menetyksestä toisia nopeammin?

Surua on prosessoitava riittävästi, mutta ei liikaa. Jos ihmisellä on kykyä liikkua näiden kahden maailman – suremisen ja ei-suremisen – välillä jäämättä jumiin kumpaankaan, hän todennäköisesti selviytyy hyvin.

Resilienssi on ominaisuus, jolla tarkoitetaan henkistä joustavuutta ja palautumiskykyä. Ihminen, jolla on resilienssiä, pystyy hyödyntämään niitä voimavaroja ja vahvuuksia, jotka ylläpitävät hänen hyvinvointiaan.

Lue myös: Lapsen syövälle menettäneet Varpu ja Sami Hintsanen onnistuivat avaamaan parisuhteensa solmut: ”Senja opetti elämään hetkessä”

9. Milloin kannattaa hakea ammattiapua?

Suruun perehtyneen psykoterapeutin vastaanotolle kannattaa hakeutua, kun oma selviytyminen huolestuttaa. Vaikka läheisistä olisi miten suuri apu, he eivät voi ryhtyä terapeuteiksi.

Apua on hyvä hakea mieluummin liian aikaisin kuin myöhään, ettei suru pääse pitkittymään. Erityisesti, jos suruun liittyy traumakokemus – näin voi olla esimerkiksi, jos läheinen on kuollut yllättäen onnettomuudessa – ammattiapu on paikallaan.

10. Miten ammattilainen voi auttaa surevaa?

Terapiassa sureva voi ilmaista turvallisesti suruun kuuluvia ristiriitaisia ajatuksia ja ikäviäkin tunteita kuten raivoa, vihaa ja katkeruutta.

Keskustelun lisäksi terapiassa voidaan käyttää apuna kehollista, kuvallista ja kirjallista työskentelyä.

Pitkittyneen suruhäiriön hoitoon on myös kehitetty kognitiivinen psykoterapian hoitomalli.

Ammattilainen antaa surevalle ikään kuin kartan ja kompassin, joiden avulla sureva voi suunnistaa eteenpäin. Se luo toivoa: tästäkin voi selviytyä.

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 3/22.

Lue myös: Veljen äkillinen kuolema musersi – Henriikka, 44, käpertyi surukuplaansa: ”En osannut odottaa, että viha ja katkeruus potkaisevat näin voimalla”

Sisaruksen menettäminen

”Aiemmin olin koko ajan menossa. Nyt viihdyn kotona. Olen aiempaa maanläheisempi”, Henriikka Ihalainen kertoo surun seurauksista. © Tommi Tuomi

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X