Rinnat muuttuvat iän myötä - Huolehdi rintojen terveydestä! Näin erikoislääkäri neuvoo hoitamaan ja tarkkailemaan rintoja

Osalla rinnat kasvavat, osalla kutistuvat. Kaikilla ne jossain vaiheessa veltostuvat ja rypistyvät. Rintojen ikääntymiseen voi kuitenkin jonkin verran vaikuttaa omilla elintavoilla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jos rinnat ovat pienentyneet, syy voi löytyä kilojen karistamisesta, hormonaalisesta ehkäisystä luopumisesta tai vaihdevuosien alkamisesta.

Osalla rinnat kasvavat, osalla kutistuvat. Kaikilla ne jossain vaiheessa veltostuvat ja rypistyvät. Rintojen ikääntymiseen voi kuitenkin jonkin verran vaikuttaa omilla elintavoilla.
Teksti: Laura Savolainen

Naisen rinnat muuttuvat iän karttuessa. Vanhenevat rinnat voivat veltostua, onko rintavoiteista hyötyä? Entä onko rasvansiirto implantteja parempi vaihtehto, jos haluaa näyttävämmän poven?

Näin vastaa 10 kysymykseen rintojen terveydestä plastiikkakirurgian erikoislääkäri Katja Puumanen, Lääkärikeskus Aavasta.

1. Isot rinnat hiostavat helteillä. Mitä asialle voi tehdä?

Kainaloiden liikahikoilua voidaan hoitaa botuliinilla, mutta rintojen aluetta ei.

Runsas hikoilu voi aiheuttaa rinnanalusiholle ihorikkoja, joten isorintaisen kannattaa kesähelteillä huolehtia hyvästä hygieniasta ja satsata laadukkaisiin, luonnonmateriaa­leista valmistettuihin liiveihin. Tarvittaessa voi kokeilla rintojen alla kosteutta sitovaa talkkia.

2. Voisiko jumppaamalla saada rintoihin ryhtiä?

Rinta on rauhanen, joka koostuu rasvasta ja rauhaskudoksesta. Siinä ei siis ole lihasta, jota jumpata.

Jumppaamalla rinnan alla olevia isoja ja pieniä rintalihaksia ei juuri myöskään voi vaikuttaa rinnan ulkonäköön.

Toisaalta hyvä ryhti voi tuoda ryhdikkyyttä myös rintoihin, joten ryhdistä kannattaa pitää huolta.

Hyppivä liikunta voi venyttää varsinkin isojen rintojen kudoksia, joten rinnat kannattaa tukea tukevilla urheiluliiveillä.

3. Ketkä ovat oikeutet­tuja­ rintojen muok­kaukseen julkisessa terveydenhuollossa?

Rintaleikkauksia tehdään julkisella puolella lääketieteellisin ja korjaavin perustein esimerkiksi rintojen synnynnäisten kehityshäiriöiden tai liikakasvun vuoksi.

Rintojen kehityshäiriö voi näyttäytyä esimerkiksi asymmetriana, jossa rinnat ovat täysin eripariset tai toinen rinta puuttuu kokonaan.

Rintojen pienennysleik­kauksia tehdään julkisella­ puolella tietyin kriteerein. Kohtuuttoman suuret rinnat voivat aiheuttaa niska- ja hartiakipuja, vaikeuttaa liikunnan harrastamista ja herättää ei-toivottua huomiota.

Lue myös: Laulaja Milana Misic tuskastui häpeään: ”Rintojen pienennysleikkaus pelasti elämäni”

4. Jos rintoihin haluaa hieman lisää volyymiä, olisiko rasvansiirto­ implantteja lempeämpi vaihtoehto?

Rasvansiirrossa rintoihin siirretään rasvaa muualta kehosta, jolloin vältytään implanttiin liittyviltä riskeiltä ja lopputuloksesta tulee luonnollisemman oloinen. Menetelmää voidaan käyttää lääketieteellisin ja esteettisin perustein.

Rasvansiirron onnistuminen ei ole pomminvarma menetelmä. Keskimäärin vain puolet rasvasta tarttuu rintaan, joskus vain murto-osa. Tarttuminen tarkoittaa, että siirrettyyn rasvaan syntyy verenkierto, jonka jälkeen se käyttäytyy kuten rintojen muukin rasva eli laihtuessa vähenee ja lihoessa lisääntyy.

Toivottu lopputulos vaatii usein kaksi leikkausta, jolloin toimenpiteestä voi tulla ­implanttileikkausta kalliimpi.

5. Menettääkö rinta ­leikattuna tuntonsa?

Osa naisista pelkää tunnon menetystä rintaleik­kauksessa. Toiset taas eivät koe, että heidän seksuaalisuutensa olisi rintojen tunnosta kiinni.

Tunnon alentumaa nän­nissä ja nännipihassa esiintyy osalla pienennys-, muodonkorjaus- ja suurennuspotilaista, mutta yleensä tunto palautuu ajan kuluessa. Rintansa ­kokonaan syövän vuoksi menettäneillekin on nykyään mahdollista­ joissain tapauksissa tehdä ­mikrokirurgisella tekniikalla tuntevat rinnat.

Lue myös: Rintaimplantti alkoi vuotaa 20 vuotta syöpäleikkauksen jälkeen – Toisen leikkauksen läpikäynyt Anna-Maria Liukko: ”Parantuminen oli paljon hitaampaa ja kipeämpää”

6. Kun rintoja tutkii­ itse syövän­ varalta­, mihin muutoksiin voi kiinnittää huomiota?

Kyhmy ei ole ainut rintasyövän merkki, vaan myös rinnan muoto ja koko voivat muuttua. Jos rinta kasvaa tai jos rintaan ­ilmestyy kuoppa, on syytä mennä lääkäriin.

Rinnassa ja kainalossa ei myöskään saisi tuntua kipua.

Syy mennä tutkimuksiin on myös, jos rinnasta erittyy veristä tai vihertävää kudosnestettä tai jos nänni vetäytyy sisäänpäin.

Harvinaisempi rintasyöpätyyppi oireilee hilseilevänä ihottumana nännissä ja nännipihassa. Jos ihottuma ei parane kortisonivoiteella, on mentävä jatkotutkimuksiin.

Lue myös: 27 ohjetta – Näin pärjäät raskaiden syöpähoitojen kanssa, kun rintasyöpä muuttaa elämän

7. Iän myötä rinnat alkavat löystyä ja riippua. Voiko tätä muutosta jarruttaa?

Iän myötä rinta menettää kimmoisuuttaan ja maan vetovoima alkaa painaa etenkin suuria rintoja alaspäin. Tätä prosessia on mahdollista jarruttaa hieman hyvillä elintavoilla.

Tupakointi kannattaa lopettaa, sillä se heikentää kudosten hapensaantia ja saa rintakudoksen ja rintojen ihon veltostumaan.

Terveellinen ruokavalio ja riittävä liikunta auttavat torjumaan ylipainoa ja painon jojoilua. Kun lihoo, kertyvä rasva kasvattaa rintoja ja venyttää samalla ihoa ja rintakudosta. Jos lihomisen jälkeen taas laihtuu, rinta menettää rasvan tuoman volyymin ja venyneen ihon ja kudoksen vuoksi rinnat alkavat herkästi roikkua.

Rintojen ulkonäön kannalta olisi siis hyvä pysytellä normaalipainoisena.

Lue myös: Verensokeriarvot kuntoon – Riitta sai verensokerin tasoittumaan syömällä oikein: ”Ruokaremontti on ollut hyvä vaihtoehto lääkkeille”

8. Miksi yhden rinnat kasvavat vaihdevuosissa ja toisen kutistuvat?

Vaihdevuodet vaikuttavat rintojen rakenteeseen.

Estrogeenin väheneminen saa rintojen rauhaskudoksen surkastumaan ja rasvakudoksen määrän kasvamaan. Näin tapahtuu kaikille naisille vaihdevuosissa.

Muutos rintojen ulkonäössä on kuitenkin yksilöllinen. Osalla rintojen perusrakenne on hyvin rauhaspitoinen. Rauhaspitoinen rinta on rasvapitoista kiinteämpi, eikä se juuri pienene, vaikka nainen laihtuisi 20 kiloa. Mutta vaihdevuosissa estrogeenitasojen pieneneminen saa rauhaskudoksen surkastumaan ja rinnat kutistumaan.

Rasvapitoinen rinta voi taas vaihdevuosissa jopa suurentua. Rasvaa kertyy kehoon ja rintoihin aiempaa herkemmin, eikä pienemmän rauhaskudospitoisuuden hupeneminen kutista rintaa yhtä dramaattisesti.

Estrogeenin korvaushoidon aikana muutokset rinnoissa ­eivät tapahdu yhtä ilmiselvästi.

9. Voiko rintavoiteilla ­jarruttaa rintojen ihon rypistymistä?

Ikääntyessä rintojen iho ohenee ja sen kollageenipitoisuus ja elastaani vähenevät. Ihmisten välillä on kuitenkin paljon eroja siinä, millä tavoin ja missä tahdissa rintojen iho vanhenee.

Kuiva iho rypistyy­ kosteutettua ihoa herkemmin­, joten­ kannattaa pitää­ huolta rintojen­ ihon kosteus­tasapainosta­. Kalliilla rintavoiteilla saa ­tuskin ihmeitä aikaan, joten kosteuttava perusvoide riittää.

10. Miten päästä eroon rintoihin tulleista raskausarvista?

Kun iho raskauden, imetyksen tai lihomisen vuoksi ­venyy, osa saa rintoihinsa raskausarpia­.

Kun arpi on jo syntynyt, siitä ei ole mahdollista päästä eroon vippaskonsteilla. Arpivoiteiden tehosta ei juuri ole tieteellistä näyttöä.

Kannattaa siis keskittyä ­arpien ennaltaehkäisyyn. ­Raskausarpivoide estää melko tehokkaasti arpien syntymistä, jos sen ottaa käyttöön raskauden alkuvaiheessa.

Rintojen ihon kollageenin laatu eli sen vetolujuus vaikuttaa siihen, kuinka herkästi arpia rintoihin muodostuu. Kollageenin laatuun ei kuitenkaan voi itse vaikuttaa, se on meillä geeneissä.

Jos äidillä on paljon raskausarpia, todennäköisesti myös lapsille niitä tulee herkästi – niitä saattaa tulla myös pojille murrosiässä, kun pituuskasvu on nopeaa.

Rintojen pienennysleik­kauksen tai kohotuksen yhtey­dessä on mahdollista poistaa usein osa arpista ihoa.

Lue myös: Mitä iho kertoo terveydestä? – Erikoislääkäri vastaa 12 kysymykseen

X