Aija Rikala kokee päivittäin kiitollisuutta, vaikka Parkinsonin tauti vei häneltä terveen vanhuuden – ”En käytä aikaani voivotteluun”
Aija Rikalan unelma terveestä vanhuudesta karisi, kun hänellä kaksi vuotta sitten todettiin Parkinsonin tauti. Sairaus on tuonut myös hyviä asioita elämään, kuten armollisuutta itseä kohtaan.
Ennen eläkkeelle jäämistään Aija Rikala työskenteli SOS-Lapsikylän viestintäpäällikkönä. Television katsojat saattavat kuitenkin muistaa hänet MTV:n kuuluttajana vuosina 1983–1992.
Aija Rikala, 70, ei osannut huolestua oireista pitkään aikaan. Niitä ei tuntunut yhdistävän yhtään mikään.
Mökille kylään tullut ystävä huomautti ensin ”vilkkaasta yöelämästä”. Aija nimittäin saattoi nukkuessaan laulaa, nauraa tai puhua, joskus jopa ranskaksi. Töissä häntä vaivasivat välillä kova väsymys sekä voimakas niska- ja hartiakipu. Jumpassa hän taas huomasi, että oikean olkapään liikerata oli käynyt todella pieneksi.
”Kävin näyttämässä olkapäätäni fysioterapeutilla, joka epäili aluksi, että kyseessä voisi olla kiertäjäkalvosimen tulehdus.”
Kerran kävelylenkillä Aijan lenkkikaveri kiinnitti huomiota siihen, että tämän oikea käsi ei tehnyt lainkaan myötäliikettä. Vasen käsi siis liikkui kävelyn mukana, oikea vain roikkui kyljen vieressä. Välillä oikea käsi myös nousi rintakehän eteen ja kämmen meni kupin muotoon.
”Silloin lenkkikaverini patisti minut menemään lääkäriin.”
Tutkimukset neurologisella poliklinikalla ja diagnoosi – Parkinsonin tauti
Aija teki työtä käskettyä ja varasi ajan terveyskeskuslääkärille. Tämä lähetti hänet HUSin neurologiselle poliklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Siinä vaiheessa Aija osasi jo itsekin epäillä, mitä oli tulossa. Diagnoosi varmisti sen vähän ajan päästä: hän sairasti Parkinsonin tautia.
Aijan isä oli aikoinaan sairastanut samaa tautia. Isä ei ollut kuitenkaan koskaan puhunut siitä juuri mitään. Hän ei ollut koskaan valittanut oloaan kenellekään, ei edes elämänsä loppuvaiheessa, kun sairaus oli jo tehnyt liikkumisesta hyvin haastavaa, puheääni oli hiljennyt ja kasvot muuttuneet vakaviksi.
”Me läheiset emme koskaan oikein kunnolla ymmärtäneet, mitä isä kävi läpi. Ehkä juuri siksi en pitkään aikaan osannut itse epäillä sairastavani Parkinsonin tautia. Sehän ei ole suoraan perinnöllinen sairaus.”
Diagnoosin saaminen oli Aijalle vaikeaa. Hänellä oli aina ollut terveen ihmisen identiteetti. Hänen tätinsä olivat eläneet terveinä vielä yhdeksänkymppisinä, ja hän oli ajatellut, että hänelle kävisi samoin. Yhtäkkiä hänellä oli etenevä ja parantumaton sairaus, joka oli tullut sanelemaan elämään aivan uudet ehdot.
”Neurologin vastaanotolla olin hieman shokissa. Muistan, kun kysyin häneltä, onko loppuelämäni nyt pilalla.”
Parkinsonin taudin jäykkä versio aiheuttaa hitautta, jäykkyyttä ja voimakkaita kipuja
Kävi ilmi, että Aija sairastaa Parkinsonin taudin jäykkää versiota. Sen oirekuvaan ei liity vapinaa, kuten paremmin tunnettuun Parkinsonin taudin muotoon. Sen sijaan Aijan sairaus aiheuttaa jäykkyyttä, hitautta ja välillä myös voimakkaita kipuja.
Lääkäri tarjosi sairauden hoitoon dopamiiniagonistilääkitystä, joka usein aloitetaan sairauden alkuvaiheessa. Aija oli kuitenkin lukenut, että lääkkeellä saattaisi olla paljon sivuvaikutuksia.
”Silloin päätin, että en ala vielä käyttää lääkkeitä. Sen sijaan päätin alkaa hoitaa itseäni säännöllisellä liikkumisella.”
Aija alkoi liikkua päivittäin. Hän kävi tanssitunneilla, kuntosalilla, voimistelemassa, lenkkeilemässä ja venyttelemässä. Aluksi liikkuminen tuntui pitävän sairauden oireet hyvin hallinnassa. Vähitellen ne kuitenkin voimistuivat niin, että arjesta tuli entistä haastavampaa.
Viime keväänä Aija oli viimein valmis aloittamaan dopamiiniagonistilääkityksen. Se alkoi auttaa nopeasti.
Dopamiiniagonistilääkitys toi hyviä kuukausia
Aijan voimat alkoivat palautua ja jäykkyys helpottua, mikä helpotti rakasta harrastusta, ruoanlaittoa. Aivan pikkuruiseksi muuttunut käsiala palasi myös normaaliksi.
”Mietin, miksi ihmeessä en ollut aloittanut lääkitystä aikaisemmin.”
Lääke toi monia hyviä kuukausia Aijan elämään. Valitettavasti sen teho on viime aikoina alkanut hiipua. Kivut ovat alkaneet taas voimistua, ja oikea käsi on alkanut muuttua hieman kömpelömmäksi. Myös kävelyvauhti on jonkin verran hidastunut ja tasapaino muuttunut hatarammaksi.
”Jokin aika sitten minulle tuli tasaisella maalla sellainen olo, että kävelin jään päällä, siis liukkaalla alustalla. Sellaista en ollut kokenut koskaan aikaisemmin.”
”Nautin tavallisesta arjesta”
Vaikka Parkinsonin tauti on edennyt, Aija tuntee elävänsä hyvää elämänvaihetta. Sairaus on opettanut suhtautumaan elämään uudella tavalla. Se on näyttänyt, että välillä eteen voi tulla rankkojakin kokemuksia, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Oman suhtautumisen sen sijaan voi valita, ja sillä on paljon merkitystä hyvinvoinnin kannalta.
”En käytä aikaani voivotteluun vaan keskityn hyviin asioihin. Nautin tavallisesta arjesta, kuten aamukahvista, kävelylenkeistä ja kohtaamisista ihmisten kanssa.”
Sairaus on opettanut myös kuuntelemaan omaa jaksamista ja sen rajoja. Liiallisesta touhuamisesta seuraa usein väsymystä. Siksi Aija on opetellut olemaan entistä armollisempi itseään kohtaan ja tekemään vähemmän.
”Etsin päivittäin tasapainoa elämääni.”
Armollisuus on auttanut Aijaa hyväksymään myös oman tarvitsevuutensa. Ennen sairastumista hän oli tottunut pärjäämään omillaan. Hänelle oli ollut vaikeaa pyytää apua. Sairauden kanssa hän on oivaltanut, että toisia saa tarvita ja heiltä voi tarvittaessa pyytää apua.
”Minusta tarvitsevuus on hyvä asia, on luonnollista tarvita toisia. Tulevaisuudessa todennäköisesti tarvitsen toisia vielä entistä enemmän.”
Aija Rikalan arjen pelastusrenkaat
Perhe
”Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista lastani ja heidän perheensä. Tykkäämme kokoontua koko porukalla hyvän ruoan ääressä. Viimeksi kun tapasimme, keitin ison kattilallisen bouillabaissea, ranskalaista kalakeittoa. Olen onnellisimmillani, kun perhe on kokoontunut saman pöydän ääreen.”
Ulkoilu
”Liikun ulkona melkein joka päivä. Nautin siitä, kun säätilat vaihtelevat ja saan tarkkailla luonnon yksityiskohtia. Minulla on myös mökki Lemillä, Lappeenrannan lähellä. Metsäisellä rantatontilla ei ole juurikaan puutarhatöitä vaan saan vain olla ja nauttia luonnonrauhasta. Kaikki maailman murheet katoavat siellä.”
Kiitollisuus
”Koen päivittäin kiitollisuutta. Kun sairaus tuo elämään rajoitteita eivätkä asiat ole enää itsestään selviä, kaikki elämässä oleva hyvä jotenkin terävöityy. Olen esimerkiksi hyvin kiitollinen siitä, että pystyn kävelemään, vaikka se ei ole enää yhtä vauhdikasta kuin ennen.”
Sukulaiset ja ystävät
”Asun yksin, minkä takia sukulaisten ja ystävien tapaaminen on minulle tärkeää. Ystävien kanssa käyn mielelläni ulkoilemassa, teatterissa tai konserteissa. Pidämme hauskaa ja välillä jaamme myös murheitamme.”
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 1/2024.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti