Annamilla oli haasteita näkemisen kanssa - Sitten näkökyky romahti: ”Silmänpohjan rappeuma pakotti luopumaan monista tärkeistä asioista”
Ensimmäiset kymmenen vuotta Annami Poivaara pärjäsi silmänpohjan rappeuman kanssa hyvin. Sitten näkö romahti parissa viikossa.
Annami Poivaara vetää muun muassa näkövammaisten senioriklubia. Hänestä on ihanaa päästä jakamaan kokemuksia muiden kanssa. © Sara Pihlaja
Vaikka Annami Poivaara, 75, tiesi, että hänellä oli haasteita näkemisen kanssa, hän ei aluksi halunnut uskoa niitä. Vasta nolo tapaus ystävän luona sai hänet lähtemään silmälääkäriin.
”Silloin ymmärsin, että minun oli pakko mennä silmälääkäriin”
”Parikymmentä vuotta sitten minulle alkoi tulla yllättäviä haasteita näkemisen kanssa. Menin esimerkiksi pankkiautomaatille nostamaan rahaa, mutta en löytänyt näppäimiä mistään. Ajattelin, että onpa kummallinen automaatti ja nappasin kortin vähän kiukkuisena mukaani.
Asia jäi vaivaamaan minua. Kun myöhemmin menin katsomaan, automaatissa oli aivan normaali näppäimistö. Minä en vain ollut nähnyt sitä.
Vähän myöhemmin olin syömässä ystävän luona. Jälkiruoaksi oli pannaria, josta ystäväni kehotti minua leikkaamaan sopivan palan. Vastasin siihen, että saanko ottaa sitä varten lautasen kaapista.
Ystäväni katsoi minua kummeksuen, sillä lautaset olivat aivan suoraan edessäni. Minä en vain nähnyt niitä. Silloin ymmärsin, että minun oli pakko mennä silmälääkäriin.”
Silmänpohjan rappeuma vaurioittaa tarkan näkemisen aluetta
”Silmälääkäri tutki silmäni ja kertoi, että sairastan silmänpohjan rappeumaa. Se on sairaus, joka vähitellen vaurioittaa tarkan näkemisen aluetta. Sairauteen ei ole olemassa parantavaa hoitoa, ja se pahenee ajan myötä.
Otin tiedon aika tyynesti vastaan, sillä tunsin pärjääväni arjessa vielä kohtuullisen hyvin. Lisäksi eräs ystäväni oli vain vähän aikaa aikaisemmin saanut saman diagnoosin.
Sairaus alkoi vaikeuttaa monia arkisia asioita, kuten lukemista, kirjoittamista ja liikenteessä liikkumista. Seuraavat kymmenen vuotta tunsin kuitenkin eläväni sen kanssa hyvää elämää, sillä se eteni hyvin hitaasti.
Myöhemmin menin vielä toiselle silmälääkärille, joka kertoi sairaudesta tarkempia yksityiskohtia. Silmänpohjan rappeumasta on olemassa kaksi muotoa, kuiva ja kostea rappeuma. Minä sairastan kuivaa eli kiltimpää muotoa.”
Näkökyvyn heikkeneminen vei syvään kriisiin
”Kun olin 65-vuotias, rakas veljeni kuoli yllättäen. Olin täysin surun murtama. Vain vähän menetyksen jälkeen näköni huononi parissa viikossa todella paljon. Menin silmälääkäriin, joka kertoi, että silmien tappisoluja oli tuhoutunut huomattavasti. Hän suositteli minulle hakeutumaan näkövammaisille tarkoitettuun kuntoutukseen.
Kuntoutuksessa sain rauhassa opetella käyttämään erilaisia apuvälineitä ja valkoista keppiä. Kun palasin kotiin, laitoin kepin kuitenkin hattuhyllylle. En halunnut käyttää sitä liikkuessani kaupungilla, sillä se olisi viestittänyt kaikille, että olen näkövammainen. Siihen en ollut valmis.
Olin syvässä kriisissä. Ajattelin, että en ollut enää sama Annami, joka olin aikaisemmin ollut. Olin todella hukassa itseltäni.
Vasta monen kuukauden vastustelun jälkeen minun oli pakko ottaa keppi käyttöön eräänä syysiltana. Olin menossa ystäväni luo kylään ja tiesin, että olisi ollut hengenvaarallista ylittää risteys ilman keppiä.
Onneksi ystäväni osasi sanoa minulle kotiovellaan juuri oikeat sanat: ”Hienoa, että olet vihdoin ottanut kepin käyttöösi.”
Siitä lähtien olen käyttänyt keppiä säännöllisesti.”
”Ymmärsin, että olen sama ihminen kuin ennenkin”
”Silmänpohjan rappeuma on pakottanut minut luopumaan monista itselleni tärkeistä asioista. Olen koko elämäni rakastanut kirjoja. Puheterapeutin työni ohella kirjoitin aikoinaan yli kymmenen lastenkirjaa. Kun näköni alkoi heikentyä, minun oli pakko luopua sekä lukemisesta että kirjoittamisesta. Se on tuntunut raskaalta.
Kriisini on kuitenkin jäänyt taakse jo kauan sitten. Ymmärsin lopulta, että olen pohjimmiltani aivan sama ihminen kuin ennenkin. Asioiden tekeminen vie enemmän aikaa kuin aikaisemmin, mutta pystyn edelleen elämään täysipainoista ja rikasta elämää.”