Silmien kuivuus paheni silmänpainelääkityksen myötä - Lämpöhaude, silmätipat ja ravintolisä ovat olleet Michaelan hoitokeinot rutikuiviin silmiin

Kuivasilmäisyydestä kärsivä Michaela Hanfmann tietää, että kesä tuo aina helpotuksen vaivaan. Nyt hän uskaltaa jo toivoa, että tulevaisuudessa talvikin olisi helpompi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kesällä Michaela Hanfmann aikoo muun muassa pulahtaa järveen uimaan. Järvivesi ei kuivata silmiä samalla tavoin kuin uimahallien kloorivesi. © Kai Widell

Kuivasilmäisyydestä kärsivä Michaela Hanfmann tietää, että kesä tuo aina helpotuksen vaivaan. Nyt hän uskaltaa jo toivoa, että tulevaisuudessa talvikin olisi helpompi.
Teksti: Hanna Vilo

Kun Michaela Hanfmann, 57, alkoi käyttää silmänpainelääkkeitä, silmien kuivuus korostui entisestään. Varsinkin talviaamuisin kylpyhuoneen peilistä näkyi usein pelottava ilmestys: silmät olivat saattaneet yön aikana kuivua kirkuvan punaisiksi.

Silmälääkäri huomasi kohonneen silmänpaineen

”Silmäni ovat aina olleet herkät. Kun nuorempana kävin uimahallissa, kloorivesi kuivatti silmät niin, että ne muuttuivat tulipunaisiksi. Uinnin jälkeen piti aina laittaa kostuttavia silmätippoja.

Kun vaihdevuodet alkoivat lähestyä, huomasin, että silmäni alkoivat tuntua jatkuvasti aika kuivilta. Jouduin lisäämään kostuttavien silmätippojen käyttöä.

Samoihin aikoihin silmälääkäri huomasi, että silmänpaineeni olivat jonkin verran koholla. Olin parikymppisenä ollut pahassa auto-onnettomuudessa, jossa olin saanut kovan iskun päähäni.

Silmänpaineiden kohoaminen saattoi johtua siitä tai alkavasta glaukoomasta. Varmuuden vuoksi silmälääkäri halusi määrätä minulle silmänpainelääkityksen.”

Lue myös: Ohimenevää silmien kuivumista vai jotakin vakavampaa? Silmäoireet voivat olla merkki sairaudesta, joka vaatii lääkärin hoitoa

Silmänpainelääkkeet kuivattivat – avuksi lämpöhaudehoidot ja ravintolisä

”Silmänpainelääkkeet alkoivat kuivattaa silmiäni aivan valtavasti. Aikaisemmin kuivista silmistä tuli raastavan kuivat. Kun heräsin aamulla, silmät saattoivat verestää niin pahoin, että näytti kuin olisin valvonut tai juhlinut koko yön.

Onneksi apu oli lähellä. Työskentelen myyjänä optikkoliikkeessä, ja optikot ja silmälääkärit opastivat minua hoitamaan silmiäni. Aloin käyttää erilaisia kostuttavia silmätippoja monta kertaa päivässä.

Lisäksi aloin tehdä lämpöhaudehoitoja, joiden tarkoituksena on saada silmäluomissa olevien Meibomin rauhasten tukkeumia liukenemaan.

Kuivasilmäisillä Meibomin rauhaset ovat usein tukossa, minkä takia silmän pinnalle ei erity tarpeeksi voitelevaa öljyä. Myöhemmin aloin myös käyttää kuivasilmäisyyden hoitoon tarkoitettua ravintolisää.”

Lue myös: Älä laista silmälääkärin terveystarkastusta! Silmästä paljastuvat MS-tauti, diabetes, reuma, sarkoidoosi ja monet muut sairaudet

Silmien kuivuus vaihtelee eri vuodenaikoina

”Kuivasilmäisyyden oireet vaihtelevat paljon vuodenajan mukaan. Toukokuussa voin yleensä jättää suurimman osan hoidoista pois. Käytän niitä vain tarpeen mukaan, kuten kesällä veneillessä.

Syksyllä oireet alkavat aina pahentua, ja talvisin silmät muuttuvat verestävän kuiviksi. Talvisin joudun tiputtamaan kostuttavia tippoja kolme kertaa päivässä. Yöksi laitan paksua kostuttavaa salvaa.

Silmien lämpöhaudehoitoa teen syksystä kevääseen pari kertaa viikossa. Lämmitän kauratyynyn mikrossa ja laitan sen silmien päälle noin kymmeneksi minuutiksi. Sen jälkeen kastan pumpulipuikon keitettyyn veteen ja puhdistan sillä luomien ylä- ja alareunat.

Pari kertaa olen käynyt myös optikolla kuivasilmähoidossa. Se on samantapainen kuin kotona tehtävä hoito, mutta siinä optikko on avannut Meibomin rauhasiani erityisatuloiden avulla.

Tuntuu ihanalta, kun rauhaset saadaan kunnolla auki. Silloin janoiset silmät saavat vihdoin tarvitsemaansa kosteutta. Voin kuvitella, että Saharassa vaeltavalta tuntuu samalta saada vettä.”

Lue myös: Helpotusta allergiaan – Nenäsumute ja silmätipat ovat antihistamiinia tehokkaampia allergiaoireiden lievittäjiä

Kohonnut silmänpaine ei johtunut alkavasta glaukoomasta

”Tämän vuoden alussa silmälääkärilläni oli hyviä uutisia: sain luvan lopettaa silmänpainelääkitykseni. Kaikki viittasi siihen, että silmänpaineeni olivat olleet koholla onnettomuuden eikä alkavan glaukooman takia. Olin helpottunut.

Muutamassa viikossa huomasin, että silmäni tuntuvat edelleen kuivilta, mutta ne eivät enää ole rutikuivat.

Nyt odotan innolla kesää ja sen tuomaa helpotusta silmävaivaan. Suhtaudun myös syksyyn toiveikkaasti. Toivon, että pystyn keventämään kuivasilmäisyyshoitojani ja luopumaan osasta kokonaan.”

X