Marianne Vuorimaa kääntyi laittamaan vauvalle tuttia, kun auto rysähti kuorma-auton perään – Eläkkeellä kivut alkoivat piinata enemmän
Kivut ovat säilyneet Marianne Vuorimaan, 68, kehossa läpi vuosien. Hän oli vuosikymmeniä sitten autokolarissa, jossa hänen henkensä oli hiuskarvan varassa.
Marianne Vuorimaa pärjäsi vuosikymmeniä hyvin vammojensa kanssa, sillä työelämä piti hänet kiireisenä. Eläkkeellä kivut ovat alkaneet vaivata enemmän.
Kivut ja arvet muistuttavat Marianne Vuorimaata vuoden 1980 helmikuun 21. päivästä.
Nuori äiti ja isä ajoivat kantatietä pitkin kotiin päin. Auton takapenkillä kantokopassa nukkui perheen kolmen kuukauden ikäinen vauva. Kun vauva heräsi ja alkoi itkeä, apukuljettajan paikalla istunut äiti irrotti turvavyönsä ja kääntyi laittamaan pienokaiselleen tuttia.
Silloin rysähti.
Savupilvi havahdutti
”Satoi lunta. Muutamaa sekuntia aiemmin olimme ihmetelleet edessämme näkynyttä savupilveä. Savu tuli edellä ajaneesta kuorma-autosta, joka oli viemässä tuhkatynnyreitä kaatopaikalle. Tynnyrit olivat syttyneet palamaan ja auto oli pysähtynyt tielle, kun törmäsimme siihen.
Uudehkon VW Golfimme oikea puoli ajautui kuorma-auton lavaan ja minä rutistuin oikea kylki edellä moottorin alle. Muistan kun palokunta tuli paikalle ja vertavuotavan silmäni päälle laitettiin autosta löytyneitä vaippoja.
Vauvan kerrottiin olevan hengissä. Se tieto helpotti. Hän oli lentänyt ulos kantokopassaan. Lapsen isä selvisi aivotärähdyksellä.
Palokunta leikkasi penkin irti autosta, ja minut nostettiin ylläni olleen pitkän nahkatakin avulla pois. Heräsin ambulanssissa ja näin tutun ensivastehoitajan. Hän pyysi, etten kuolisi hänen käsiinsä ja yritti jutella mukavia.”
”Leijuin pitkin mustaa tunnelia”
”Heräsin sairaalassa, kun minua nostettiin röntgeniin. Seuraavan kerran heräsin viikon päästä teho-osastolla. Omaisille oli sanottu, että kolme päivää ovat kriittisiä ja että jos sen ajan pysyy hengissä, voin ehkä selvitä.
Kävin katsomassa kuolemaa, leijuin pitkin mustaa tunnelia, jonka päässä oli valo, ja minulta kysyttiin, olenko valmis.
Vastasin, etten ole, sillä minulla on pieni lapsi. Silloin heräsin. Juuri sillä hetkellä sermin toisella puolella joku sanoi, että Lauri on kuollut. Havahduin ja kysyin ”Kuka Lauri?”
Lähellä sitä samaa onnettomuuspaikkaa oli vanha mies jäänyt auton alle ja hän kuoli, kun minä heräsin.
Kivut olivat kovat, sillä oikea käteni oli katkennut kolmesta kohdasta, ja pernani oli puhjennut ja se oli jouduttu poistamaan. Kaikki sisäelimeni olivat heilahtaneet toiselle puolelle, lonkkani oli vetolaitteessa ja murskautuneet luut oli ruuvattu kasaan. Myös solisluu, kylki- ja muut luut olivat rikki. Silmäluomen alta piti poistaa lasinsiruja kuusi kertaa.
Tapasin kirurgin, joka oli leikannut minut, ja kysyin, miltä tulevaisuuteni hänen mielestään näyttää. Hän naurahti ja totesi, että vanhemmiten tulen tietämään sen. Hän neuvoi varomaan tulehduksia, koska perna on poistettu, ja sanoi murtumakohtien muistuttavan itsestään, kun tulee ikää.
Kirurgi kertoi minun pelastuneen siksi, että olin törmäyshetkellä kääntynyt antamaan tuttia vauvalle ja rintakehän sijasta oikea puoleni oli ottanut törmäyksen vastaan.”
Sairaseläke ei houkuttanut
”Mitään kriisiapua ei silloin annettu, mutta juttelin sairaalateologin kanssa. Kysyin, minkä tähden minulle, pienen lapsen äidille, kävi näin ja miksi joudun kärsimään näin kovia kipuja. Hän sanoi, että minulla tulee olemaan tärkeä tehtävä tässä elämässä.
Hän arvasi oikein, sillä tärkeitä tehtäviä on riittänyt.
Vietin sairaalassa kaksi kuukautta. Kaksi vuotta toivuin kotona. Opettelin kävelemään ja kävin kuntoutuksessa vakuutusyhtiön kustannuksella. Onneksi läheiset ja sukulaiset auttoivat lapsen hoidossa.
Kun näin palokunnan ottaman kuvan kolaritilanteesta, tuntui ihmeeltä, että olin voinut selvitä siitä. Lääkärinkin mielestä se oli ihme.
Olisin päässyt sairauseläkkeelle, mutta halusin töihin. Hoidin ensin sivukirjastoa neljä vuotta, ja kun hankin pätevyyden sosiaalipuolen tehtäviin, pääsin auttamaan ihmisiä. Sitä työtä tein pitkään, niin virassa kuin vapaaehtoisenakin. Ennen eläkkeelle siirtymistä toimin virkaholhoojana ja myöhemmin yleisenä edunvalvojana.”
Kivut pahenivat eläkkeellä
”Kivut pysyivät taka-alalla, kun kävin töissä ja oli muuta ajateltavaa. Minulla oli valtava halu auttaa ihmisiä.
Työuran loppuvaiheessa lonkka alkoi vaivata, ja minulle tehtiin tekonivelleikkaus Coxassa. Nykyään niveliä, ihan kaikkia niveliä, särkee matalapaineella. Kädessä on liikerajoitus.
Pöpöt tarttuvat minuun herkästi, koska pernaa ei ole, ja joudun olemaan varuillani, etten saisi tulehduksia. Tuorein vaiva tuli oikeaan silmään, josta irtosi verkkokalvo. Se on nyt leikattu.
Sen tästä kaikesta olen oppinut, että asiat kannattaa käsitellä aina ammattilaisen kanssa sen sijaan että jää pohtimaan niitä yksin. Koskaan ei myöskään pidä kyseenalaistaa toisen tuskaa tai kriisiä.”
Lähde: Terveyskirjasto.fi