Puutiaisaivokuume vei Jennyn teho-osastolle: ”Oireitani vähäteltiin alussa”
Jenny Skogströmin kummallisia oireita ei osattu ottaa heti vakavasti. Muutamaa päivää myöhemmin hän kamppaili hengestään sairaalan teho-osastolla.
Nykyään Jenny Skogström työskentelee Suomen Rokotepalvelussa. Omat rankat kokemukset herättivät halun estää muiden tartuntoja.
Elokuinen ilta oli kauneimmillaan, kun Jenny Skogström, 22, osallistui rapujuhliin ystävän mökillä Inkoossa. Seuraavana päivänä hän tunsi rintakehässään lievää kutinaa ja huomasi siinä nymfivaiheessa olevan punkin. Hän nyppi sen nopeasti pois. Silloin punkki oli jo ehtinyt tartuttaa häneen vaarallisen viruksen.
Puutiaisaivokuume aiheutti monta oiretta
”Pari viikkoa rapujuhlien jälkeen sain tavallisia flunssaoireita, jotka tuntuivat pahenevan nopeasti. Kaksi vuorokautta myöhemmin ymmärsin, että jotain oli pahasti vialla. Minulla oli kuumetta sekä epätavalliselta tuntuva, toispuoleinen päänsärky ja leijuva olo. Niska-hartiaseutuni oli myös kipeä, käteni vapisivat ja hengittäminen oli vaikeaa.
Äitini lähti viemään minua yksityiselle lääkäriasemalle Helsinkiin. Ajomatkalla tunsin, miten kuuloni heikkeni ja äidin ääni alkoi kuulostaa jotenkin robottimaiselta. Samalla oloni muuttui niin hirveäksi, että luulin kuolevani.
Lääkäriasemalta tuli ensin väärä diagnoosi
Olin aivan paniikissa, kun äiti talutti minut sisään lääkäriaseman ovesta. Hoitajat veivät minut hoitohuoneeseen, jossa otettiin sydänfilmi ja verikokeita sekä mitattiin verenpaine. Pulssini oli siinä vaiheessa 185 eli hyvin korkea.
Kun pääsin tapaamaan lääkäriä, kerroin, että opiskelin sairaanhoitajaksi ja pelkäsin, että kyseessä on meningiitti eli aivokalvontulehdus.
Lääkäri totesi, että mistään niin vakavasta ei varmasti ollut kyse. Hän sanoi, että niiden sijaan kärsin todennäköisesti ammattitaudista eli tiesin sairauksista liikaa ja siksi kuvittelin herkästi kaikenlaista. Lopuksi hän totesi, että kyseessä näytti olevan flunssan aiheuttama paniikkikohtaus.
Lähdimme äidin kanssa takaisin kotiin emmekä oikein tienneet, mitä olisi pitänyt ajatella.
Myös borrelioosi tarttui
Oloni ei helpottunut kotona yhtään, vaan oksensin koko seuraavan yön. Aamulla äiti vei minut HUSin päivystykseen Meilahteen.
Jouduin odottamaan vuoroani monta tuntia. Kun vihdoin pääsin lääkärille, hän otti oireeni hyvin vakavasti ja määräsi minut muun muassa lumbaalipunktioon, joka otetaan selkäydinnesteestä. Sen avulla selvitetään, onko kyse neurologisesta sairaudesta. Kun tulos valmistui, lääkäri kertoi, että kaikki tulokset viittasivat vahvasti meningiittiin eli aivokalvontulehdukseen.
Se on punkkien levittämän puutiaisaivokuumeen toiseksi vaarallisin vaihe. Lisäksi minulla oli borrelioosin vasta-aineet koholla, eli olin saman kesän aikana saanut myös borrelioositartunnan.
Jäin neurologiselle osastolle, ja minulle aloitettiin välittömästi nesteytys ja oireen mukainen hoito. Tunsin vihdoin olevani hyvissä käsissä.
Tulehdus levisi aivokudokseen
Seuraavista päivistä en muista juuri mitään, sillä nukuin lähes koko ajan. Yritin puhua sairaanhoitajalle ja ihmettelin, miksi hän ei vastannut mitään. Jälkeenpäin kuulin, että puheeni oli kuulostanut puuroiselta muminalta.
Minua tutkittiin, ja tuloksista kävi ilmi, että aivokalvontulehdukseni oli edennyt aivokudoksen tulehdukseen. Se on puutiaisaivokuumeen pahin mahdollinen vaihe. Minut siirrettiin teho-osastolle.
Siinä vaiheessa en osannut itse pelätä mitään. Neurologi oli kuitenkin sanonut äidilleni, että aivokudoksen tulehdukseen on joskus kuollut nuoriakin ihmisiä. Siksi olisi hyvä, että myös sisareni tulisivat katsomaan minua. Äidille tilanne oli tietenkin pahin mahdollinen painajainen.
Teho-osastolta minulla on vain hämäriä muistikuvia. Käänteentekevä hetki tuli noin viikkoa myöhemmin. Olin ensimmäistä kertaa niin virkeä, että pystyin soittamaan äidille. Hänelle puhelu oli merkki siitä, että pahin vaara oli ohi.
Sairaalassa olon jälkeen olin valtavan kiitollinen siitä, että olin elossa. Kun minulle myöhemmin tehtiin neurologisia testejä, tuntui vieläkin hienommalta: minulle ei ollut jäänyt mitään fyysisiä jälkioireita, vaikka ne ovat vaikean taudin jälkeen hyvin tavallisia.
Hermojen ylivirittyneisyys kesti pitkään
Vaikka fyysisesti paranin nopeasti, psyykkinen paraneminen on kestänyt. Minua kiusasi vielä pitkään se, että oireitani vähäteltiin alussa.
Sairaalareissun jälkeen huomasin, että olin jatkuvasti hyvin ahdistunut ja pulssini oli korkealla. Loin koko ajan liioiteltuja uhkakuvia. Jos minulla oli pää tai vatsa kipeä, pelkäsin heti, että kyseessä oli syöpä tai jokin muu vakava sairaus. Eräs lääkäri totesi, että hermostoni oli jäänyt jatkuvaan ylivireystilaan.
Viime tammikuussa aloitin pitkän harkinnan jälkeen ahdistuneisuushäiriön hoitoon tarkoitetun SSRI-lääkityksen. Se alkoi laskea sykettäni ja parantaa oloani nopeasti. Nykyisin koen enää lievää ahdistuneisuutta ja pystyn jälleen nauttimaan elämästäni.”
Lue myös: Se on punkki! Näin teet punkkisyynin – asiantuntija vastaa 10 kysymykseen
Lue myös: Mikon tarina – puutiaisaivokuume aiheutti neliraajahalvauksen