Taikalasit muuttivat punavihersokean Mikon maailman: ”Aivoille on annettava aikaa sopeutua uuteen, värikkääseen maailmaan”
Mikko Voutilainen on pärjännyt pikkupojasta asti punavihersokeutensa kanssa. Kaikki muuttui pari vuotta sitten, kun hän hankki erikoislinssit. Yhtäkkiä maailmaan syttyivät värit.
Erikoislasit saatuaan punavihersokea Mikko Voutilainen on opetellut värejä kuin pikkulapsi konsanaan. © Sini-Marja Niska
Punavihersokeutta esiintyy noin kahdeksalla prosentilla suomalaisista miehistä. Yksi heistä on helsinkiläinen Mikko Voutilainen, 43.
Kun Voutilainen sai erikoislinssit, jotka helpottivat havaitsemaan värejä, alkoi värien opettelu.
”Sain optikolta kirjan, jossa on joka ikinen väri ja värisävy. Vaimon kanssa kävelyllä kyselen koko ajan kuin pikkulapsi, että mikä väri tuo tai tämä on.”
”Äiti ihmetteli, kun värit eivät menneet lainkaan jakeluun”
”Pikkupoikana opettelin äidin kanssa värejä Luru Lude -kirjasta. Äiti ihmetteli, kun värit eivät menneet lainkaan jakeluun. Koulussa maalasin vesiväreillä ruskeita, vihreitä ja kirkkaanpunaisia possuja.
Neuvolassa terveydenhoitaja totesi, ettei ole koskaan törmännyt näin täydelliseen värisokeuteen.
Kyllähän minä näen värejä, kuten sinisen ja keltaisen. Punainen sekoittuu vihreään pahasti, mutta jos oikein kirkkaanpunainen on erillään jossain, erotan sen. Ruskea, vihreä ja tummanharmaa ovat minulle samaa väriä.
Punavihersokeuden kanssa oppii elämään. Tiedän, että ruoho on vihreää, paloauto punainen ja kakka ruskeaa. Armeijaan mennessä opettelin ulkoa värisokeustestin vastaukset, jotta pääsin tavallista kovempaan joukko-osastoon. Palvelin alikessuksi asti.
Erikoislasit muuttivat värisokean maailman
Pari vuotta sitten katsoin netistä jenkkivideota, jossa värisokeat laittoivat silmilleen erikoislasit, jotka näyttivät heille maailman sen värisenä kuin se oikeasti on. Ihmiset lensivät pyllylleen hämmästyksestä, jotkut itkivät liikutuksesta.
Päätin, että haluan samanlaiset ja poikkesin optikolle. Optikko varoitteli, että niitä ei kannata tilata netistä, vaan teettää juuri omiin silmiin sopiviksi. Punavihersokeustyyppejä kun on niin monenlaisia.
Niinpä minulle tehtiin värinäkötestit, minkä jälkeen teetettiin lasti. Näöntarkastuksineen, linsseineen ja kehyksineen hinta oli noin 370 euroa.
Kun pistin lasit ensimmäistä kertaa silmille, en saanut jenkkien kokemaa wau-efektiä. Maailma muuttui kuitenkin ihan totaalisesti, kun siihen ilmestyi enemmän värejä.
Värikylläisyys oli jopa rasittavaa. En pystynyt aluksi pitämään laseja kuin varttitunnin kerrallaan, sen jälkeen tuli pää kipeäksi. Aivoille on annettava aikaa sopeutua uuteen, värikkääseen maailmaan.
Autolla ajaminen lasien kanssa osoittautui liian vaikeaksi, sillä värit veivät kaiken huomioni. Olen niin tottunut ajamaan punavihersokeana, että se tuntuu turvallisemmalta. Tiedän, että kun ylin liikennevalo palaa, odotetaan ja kun alin palaa, saa mennä.
Tarkka näkö kompensoi
Nykyään minulla on myös punavihersokeuteen tarkoitetut aurinkolasit, jotka auttavat tosi paljon erityisesti luonnossa liikkuessa. Pidän aurinkolaseja mielelläni, sillä silmäni ovat hyvin valonarat.
Kutsun lasejani taikalaseiksi. Onhan se nyt ihmeellistä erottaa puolukat ja sienet. Nähtäväksi jää, millainen supermarjastaja ja -sienestäjä minusta vielä kuoriutuu.
Jännä juttu on se, että minulla on mielettömän tarkka näkö. Sillä kompensoin värinäön heikkoutta. Pystyn esimerkiksi erottamaan 50 metrin päästä puun lehtien ääriviivoista sen, mikä puu on kyseessä.
Lasit saatuani olin kavereiden kanssa Repoveden kansallispuistossa. Aloin ihmetellä suureen ääneen, mitä palloja pihlajasta oikein roikkuu. No, ne olivat tietenkin pihlajanmarjoja.
En käytä taikalaseja kirvesmiehen työssäni rakennuksilla, sillä pärjään ilman. Vapaa-ajalla laitan kuitenkin kakkulat nenälle. Esimerkiksi kyläillessä on kiva katsella, miltä ihmisten kodit näyttävät.”