Äärimmäistä köyhyyttä ja ökyautoja Intian Kalkutassa

Jaa artikkeliTilaa Seura

Intialaisen suurkaupungin, Kalkutan nykypäivään tutustuvassa ohjelmassa matkaoppaana toimii brittikoomikko Sue Perkins, jonka avoimen letkeä asenne saa paikalliset ihmiset avautumaan.

Briteillä on tiukat siteet Kalkuttaan siirtomaa-aikakaudelta. Brittien maailmanvallan aikaan Kalkutassa toiminut Itä-Intian kauppakomppania on jättänyt kaupunkiin jälkensä.

Matkailuohjelmien tyyliin Perkins pääsee kokeilemaan paikallista elämänmenoa. Hän kokeilee savenvalamista, yökkäilee viemärityöntekijöiden kanssa ja toipuu nauruterapianaisten ryhmässä.

Riipaisevin ristiriita koetaan ohjelman loppupuolella. Kalkutta on ollut kolmannen maailman kurjuuden symboli, jossa Äiti Teresa auttoi köyhiä. Vaikka olosuhteet ovat kehittyneet, niin vieläkin kaupungista löytyy äärimmäisessä köyhyydessä sillan alla asuvia ihmisiä. Kauheissa oloissa elävistä lapsista siirrytään töksähtäen uusrikkaiden ökyautokaahailuun. Kehittyvällä Kalkutalla on tosiaan kahdet kasvot.

Teksti: Onnimanni Liukkonen

Kiehtova maailma: Kuhiseva Kalkutta Yle TV1 ti 29.11.2016 klo 19.00

X