Elokuva-arvio: Daniel-draamaelokuvan järkyttävä tarina kriisialueiden valokuvaajasta perustuu tositapahtumiin

Jaa artikkeli
Daniel
Esben Smed suoriutuu hienosti vaativassa pääroolissa. © Martin Dam Kristensen / Yle
Kertomus tanskalaisesta valokuvaaja Daniel Rye'stä jonka Isis vangitsi Syyriassa 2013 ja piti panttivankinaan yli vuoden.

Daniel (Ser du månen, Daniel) on tanskalainen draamaelokuva vuodelta 2019. Parikymppinen voimistelija Daniel Rye löytää uuden suunnan elämälleen. Hän lähtee valokuvaamaan kriisialueiden elämää. Syyriassa homma menee kuitenkin karmealla tavalla pieleen, ja Daniel joutuu Isis-taistelijoiden vangiksi. Tositapahtumiin perustuva tanskalaiselokuva kertoo väkevällä otteella Danielin tarinan.

Niels Arden Oplevin pätevästi ohjaaman elokuvan tarina on järkyttävä ja koskettava. Vankien kamala kohtelu ja kauhu näytetään ilman väkivallalla mässäilyä. Danielin perhe kamppailee epätoivoisesti lunnasrahojen keräämiseksi, kun Tanskan hallitus ei suostu neuvottelemaan terroristien kanssa. Lopputulos on emotionaalisesta vaikuttava.

Daniel Rye oli vangittuna samassa paikassa yhdysvaltalaisen toimittajan James Foleyn kanssa. Heidän välilleen kasvoi erityinen yhteys. Pahamaineisin sadistisista vangitsijoista oli Jihadi John nimellä tunnettu Mohammed Emwazi.

****

Daniel, keskiviikko 15.12. klo 22.50, Teema & Fem

X