Elokuva-arvio: Kolumbialainen draamaelokuva Monos piirtää lohduttoman kuvan niin päähenkilöistään kuin ihmiskunnasta

Alejandro Landesin ohjaama kolumbialainen elokuva Monos syntyi peräti kahdeksan eri maan yhteistuotantona.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Panttivankia esittää Kova laki: Rikollinen mieli-, Boardwalk Empire- ja Mare of Easttown -sarjoista tuttu amerikkalainen Julianne Nicholson.

Alejandro Landesin ohjaama kolumbialainen elokuva Monos syntyi peräti kahdeksan eri maan yhteistuotantona.
Teksti:
Pertti Avola

Lukuisilla festivaaleilla palkintoja kerännyt Monos on saanut vaikutteita muun muassa William Goldingin ja Joseph Conradin romaaneista Kärpästen herra ja Pimeyden sydän

Syrjäisellä vuorenhuipulla vartiota pitää sissiliikkeen teinisotureista koostuva ryhmä, jolla on vankinaan amerikkalainen, Tohtoriksi kutsuttu insinööri Sara Watson. Monos- eli Apinat-ryhmän jäsenet nahistelevat jatkuvasti keskenään ja ovat selvästi liian nuoria tehtäväänsä. Pian asiat alkavatkin riistäytyä heidän hallinnastaan. 

Ohjaaja Landes on sanonut, että elokuvan nuoret ovat metafora Kolumbian nuorelle valtiolle, jolla on vielä runsaasti kasvukipuja.

Niin tai näin, synkkä elokuva piirtää aika lohduttoman kuvan niin päähenkilöistään kuin ihmiskunnasta ylipäätään. Väkivalta näyttää olevan seuraus, yrittävät henkilöt sitten mitä tahansa.

***

Monos, perjantai 17.11. klo. 22.05, Teema & Fem

Lue myös: Huumepomo Pablo Escobarin virtahevot lisääntyvät kuin kanit – ja mylläävät ekosysteemiä Kolumbiassa

X