Elokuva-arvio: Me sotasankarit -komediaelokuva suhtautuu kuolemaan ronskisti
Sodan käskyjen absurdi mielettömyys leimaa mustan huumorin kyllästämää elokuvaa Me sotasankarit. Elokuvan pääroolin tekee Alan Arkin.
Me sotasankarit, kuvassa Alan Arkin. © Yle kuvapalvelu
Joseph Hellerin surrealistista, 60-lukulaista sotasatiiria sanotaan aina mahdottomaksi filmata – ja nytkin tarkasteltuna ohjaaja Mike Nichols osoitti mahdottomuuden pitävän paikkansa. Nichols oli juuri tehnyt Miehuuskokeella vakuuttavan läpimurron, ja Hellerin kuumaan romaanisekoiluun Me sotasankarit (Catch-22, USA 1970) heltisi tuhti budjetti.
Vastahankaisen lentopommittajan Yossarianin kurimusta aivan päättömästi toimivassa tukikohdassa toisen maailmansodan Italiassa katsoo mielellään aiheen vastakulttuuristen sävyjen tähden. Sotaponnistelujen kyseenalaistaminen suorissa Vietnam-fiboissa oli äärettömän ajankohtaista. Takuuvarmasti myös M.A. Nummisen ja kumppanien Suomen Talvisota -undergroundprojekti sai potkua Helleriltä.
Alan Arkin huhkii tosissaan hullunmyllystä hittoon pyrkivänä Yossarianina, joka muun muassa ottaa kelteisillään vastaan kunniamerkin kentsulta (Orson Welles). Filmikokonaisuus rasittaa raskaasti, mutta vaikkapa ronski suhtautuminen kuolemaan oli tuoretta.
**½
Me sotasankarit, to 11.2. klo 21.00 Yle Teema & Fem
Lue myös: Elokuva-arvio: Operaatio Valkyrie – juonittelujännäri Hitlerin salamurhaamisesta