Elokuva-arvio: Tohtori Mabusen 1000 silmää -leffan ei tarvitse hävetä uudemman saksalaisen rikosgenren rinnalla

Tv-toimittaja joutuu salamurhan kohteeksi ja hotelli Luxorissa tapahtuu outoja asioita.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Bond-elokuvan Kultasormena pari vuotta myöhemmin tunnetuksi tullut Gert Fröbe esittää juurevasti komisario Krasia.

Tv-toimittaja joutuu salamurhan kohteeksi ja hotelli Luxorissa tapahtuu outoja asioita.
Teksti: Pertti Avola

Tohtori Mabusen 1000 silmää (Die 1000 Augen des Dr. Mabuse, Saksa–Italia–Ranska) on jännityselokuva vuodelta 1960. Palattuaan Yhdysvalloista Saksaan mestariohjaaja Fritz Lang palasi myös vielä kerran Tohtori Mabusesta kertovien klassikkoelokuviensa aihepiiriin. Teos jäikin ohjaajan viimeiseksi elokuvaksi.

Napakka trilleri on lähempänä Langin Yhdysvaltojen kauden ohjaustöitä kuin hänen aiempien Mabuse-elokuviensa ekspressionismia. 1960-luvun alun Saksan Liittotasavaltaan sijoittuvassa elokuvassa natsiajan varjot ovat kuitenkin vielä läsnä, aivan kuten niiden tuleva uhka heijastui aiempiin Mabuse-elokuviin.

Natsien aikoinaan vakoilulaitteilla varustamaan hotelliin sijoittuvan tarinan käänteisiin sekaantuvat amerikkalainen miljonääri, salaperäinen itsemurhaa yrittänyt nainen, epämääräinen vakuutusasiamies ja rikostutkija Kras. Näyttää pelottavasti siltä, ettei lähes 30 vuotta aiemmin kuollut rikollisnero tohtori Mabuse olekaan manan majoilla. Lang kuljettaa tarinaa notkeasti ja vaivattomasti, eikä elokuvan vielä 62 vuoden jälkeenkään tarvitse hävetä uudemman saksalaisen rikosgenren rinnalla.

****

Tohtori Mabusen 1000 silmää, sunnuntai 19.6. klo 12.00, Teema & Fem

Lue myös: Elokuva-arvio: Tohtori Mabuse – ­rikosten pyörteissä vaikuttaa sekä teknisesti että draamallisesti

X