Elokuva-arvio: Valkoinen ilmapallo -elokuvassa mitättömältä vaikuttavasta aiheesta tehdään kiehtova elokuva
Palkittu lapsikuvaus on iranilaiseen uudenvuodenpäivään sijoittuva elokuva tytöstä, joka lähtee ostamaan kultakalaa juhlaa varten.
Aida Mohammadkhani esittää tyttöä, joka hukkaa Teheranin vilskeessä äidiltään saaman rahan.
Valkoinen ilmapallo (Badkonake sefid) on iranilainen draamaelokuva vuodelta 1995. Kuinka pikkuruisesta aiheesta on mahdollista tehdä kiinnostava elokuva? Mieleen tulee Vittorio De Sican upea Polkupyörävaras (1948), jossa varas vei pyörän köyhältä mieheltä. Kun tämä lähti pienen poikansa kanssa kaupungille sitä etsimään, oltiin jo merkkiteoksen tunnelmissa.
Iranilaisen Jafar Panahin Cannes-palkitussa esikoiselokuvassa pikkutyttö hukkaa kaupungin vilskeessä äidin antaman rahan. Sekin on yllättävän kiehtovaa seurattavaa, vaikkei ihan italialaisklassikon pakahdusta tavoitakaan. Seitsemänvuotias Razieh (Aida Mohammadkhani) tahtoo uudenvuoden kunniaksi uuden, pulskan kultakalan. Pitkän taivuttelun jälkeen hän saa äidiltä viidensadan setelin, joka tietenkin Teheranin kaduilla häviää hyppysistä moneen kertaan.
Valkeassa huivissaan Razieh on kuin pieni, hellyttävä huutomerkki keskellä aikuisten kirjavaa, käsittämätöntä maailmaa. Siihen mahtuu käärmeenlumoojia ja luikurin laskijoita, yksinäisiä sotilaita ja avuliaita maahanmuuttajia. Kulttuuri on ehkä toinen, mutta tutulle ihmiskirjo tuntuu. Maailma on pieni – vaikkei pienten.
***½
Valkoinen ilmapallo, lauantai 18.6. klo 21.05, Teema & Fem