Itse valtiaat on menettänyt huumoriarvoaan – Kun satiiri ei ole enää ajankohtaista, huumorin terä tylsistyy

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Itse valtiaat
Sarjaa esitettiin televisiossa vuosina 2001-2008. © Yle
Itse Valtiaat on poliittinen satiirisarja, jossa esiintyy suomalaisia poliitikoita parodioivat animaatiohahmot.

Politiikan maailmaan sijoittuneen animaatiosarjan jaksot ovat pyörineet niin Areenassa kuin tv:ssäkin alkuvuodesta lähtien. Itse valtiaat (2001–2008) nauratti suomalaisia kovasti reilut kymmenen vuotta sitten. Enää ei välttämättä niin paljoa.

Satiirin perusajatuksena on yleensä ajankohtaisuus. Ja mitä kauemmaksi mennään, sitä enemmän huumorin terä tylsistyy. Itse valtiaissakin poliitikkoja satirisoitiin siinä asemassa, missä he ohjelman tekoaikana olivat. Sauli Niinistö esiteltiin vallattomana poikamiehenä. Toisin olisi nyt. Ja moni on jo jättänyt eduskunnan.

Toisaalta sarja ei alun perinkään ollut kovin viiltävä satiiri. Pikemminkin kyseessä oli lämminhenkinen vittuilu, eikä sekään kohdistunut suoraan suomalaiseen päivänpolitiikkaan vaan sen tekijöihin.

Nykyisin poliittinen satiiri loistaa poissaolollaan Suomen televisiossa. Miksiköhän? Pelätäänkö, että loukataan? Vai onko vallalla Paavo Haavikon viisaus:

”Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse.”

Itse valtiaat, pe 1.10. klo 14.45, TV1

X