Kotimainen Kentän laidalla -draamasarja seuraa jalkapallovanhempia

Oi Suomi on! Ihan kohta, kesäkuun 12. päivänä Suomen miesten jalkapallojoukkue Huuhkajat pelaa ensimmäistä kertaa jalkapallon EM-kisoissa. Vastaan asettuu kovakuntoinen Tanska.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

© Långfilm Productions Finland Oy / Yle

Oi Suomi on! Ihan kohta, kesäkuun 12. päivänä Suomen miesten jalkapallojoukkue Huuhkajat pelaa ensimmäistä kertaa jalkapallon EM-kisoissa. Vastaan asettuu kovakuntoinen Tanska.
Teksti: Pekka Eronen

Kentän laidalla -draamasarjassa turkulaisen junnujoukkueen touhut tuntuvat sen rinnalla kieltämättä pieniltä. Lauri Nurksen ohjaama sarja muistuttaa kuitenkin, mistä kaikki lähtee. Treenaus pitää aloittaa nuorena, hyvässä valmennuksessa. Melkein yhtä tärkeätä on kotijoukkojen tuki.

Nimensä mukaisesti draamasarja keskittyy jälkimmäiseen. Turkulainen Auran pallo on käymistilassa, kun kunnianhimoinen äiti Erika (Mervi Takatalo, kuvassa) haastaa pitkään hallinneen joukkueenjohtajan (Mikko Kouki). Tuore valmentaja Kuopiosta tahtoo puolestaan uusia pelitavan.

Kala- ja rahavelat kalvavat siellä täällä – ja ainakin kolmen ensimmäisen jakson aikana niin laajasti, ettei kukaan hahmoista varsinaisesti kannattele sarjaa. Kävelyvauhtinen draamasarja kaipaisi kipeästi hyökkäysvoimaa. Sinänsä pätevää ryhmää on mukana: Tapio Liinoja, Laura Malmivaara, Mats Långbacka ja muita.

Kentän laidalla, su 23.5. klo 21.05, TV1

Lue myös: Tee testi! Tunnistatko sinä nämä suomalaiset jalkapalloilijat?

X