Miksi me kiusaamme toisiamme? – Ylen Perjantai pureutuu kiusaamisen teemaan

Ylen Perjantai-ohjelmassa pohditaan, miksi kiusaamisen konkreettinen kitkeminen on vaikeaa, vaikka toiminta on yleisesti paheksuttua.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

© Yle

Ylen Perjantai-ohjelmassa pohditaan, miksi kiusaamisen konkreettinen kitkeminen on vaikeaa, vaikka toiminta on yleisesti paheksuttua.
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Ukrainan sota pani Suomenkin television ohjelmakartan uusiksi. Siksi tämäkin lähetys nähdään kuvaruudussa vasta nyt. Mutta toisaalta maailmantilanteen kautta päästään näppärästi kiinni illan ohikiitävään teemaan, joka on kiusaaminen. Ukrainan tilanne nähdään ohjelmassa ääriesimerkkinä ulkopoliittisesta kiusaamisesta.

Illan vieraita ovat omista kiusaamiskokemuksistaan puhuva ex-kansanedustaja Touko Aalto ja työelämässä tapahtuvasta vähättelystä kirjan kirjoittanut tietokirjailija Tiina-Emilia Kaunisto. Perjantai -dokkarin päähenkilönä on koulukiusattu Niko, joka kertoo oman tarinansa. Sean Ricks juontaa tuttuun tapaansa.

Ohjelmassa nostetaan esiin monia kiinnostavia näkökulmia siitä, miten kiusaamista esiintyy kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Kaunisto muistuttaa osuvasti, miten jokaisesta meissä asuu kiusaaja. Tyhjentävin on Aallon heittämä kysymys: vaikka kaikki tietävät, että kiusata ei saa, niin miksi konkreettisten toimien kehittäminen kiusaamisen estämiseksi on niin kovin vaikeaa?

Perjantai: Miksi kiusaamme toisiamme? perjantai 1.4. klo 21.05, TV1

X