Moby Doc -dokumentti kertoo avoimesti ja kliseisiin sortumatta muusikon tarinan

Jaa artikkeli
Moby Doc
Supertähdille tyypillisesti myös Moby sortui huumeiden värittämään elämäntapaan. © Yle kuvapalvelu
Moby Doc kertoo Mobyn tiestä alakulttuurihahmosta elektronisen musiikin edelläkävijäksi ja supertähdeksi. Mobyn itsensä lisäksi tärkeitä henkilöitä hänen tarinassaan ovat David Lynch ja David Bowie.

Joskus 2000-luvun alussa Richard Melville Hallin eli Mobyn biisit soivat kaikkialla: elokuvissa, mainoksissa, kahviloissa ja massiivisilla dj-keikoilla. Isoimpia hittejä oli Natural Blues, jossa 1930-luvun folk-laulaja Vera Hall lauloi elämän julmuudesta.

Elektronisten tanssirytmien ja juurevan musiikin yhdistelmä oli näppärä idea, mutta Moby Docin jälkeen siinä kuulee enemmän. Rob Gordon Bralverin ohjaama pirstaleinen henkilökuva (USA 2021) alkaa lapsuudenmuistolla juopon isän kuolemasta ja äidin alamäestä. Natural Bluesissa oli muusikko-dj:n omaelämäkertaa.

Mobyn uran huiput ja ojat kerrataan animaatioiden, nukkehahmojen, kollaasien ja muun irrottelun kera. Kohde itse on läsnä niin avoimena, että puolenvälin paikkeilla oman navan katselu alkaa jo puuduttaa.

Silti Moby Doc on hyvä muistutus musiikkidokumentin mahdollisuuksista. Sellaisen ei ole pakko näyttää aina samalta, vaikka elämä olisi liki väistämättömien huumepöllyjen ja kusen päähänkihahdusten läpi kulkenutkin. Niin kuin Mobylla, nykyisellä eläinoikeuksien puolustajalla.

Moby Doc, lauantai 20.11. klo 12.00, Teema & Fem 

X