Sisäilmaa: Palveluesimiehen elämä murenee konkreettisesti että kuvaannollisesti
Tiina Lymi halusi kirjoittaa hyvinvointiyhteiskunnan puolustuspuheen, joka ei sorru sosiaalipornoon. Tästä ajatuksesta syntyi minisarja Sisäilmaa.
”Sisäilmaa ei ole puhtaasti draamaa eikä komediaakaan. Mukana on sekä parapsykologiaa, tanhua, seksuaalisuutta että yhteiskunnallisia kysymyksiä”, Tiina Lymi kuvailee sarjansa tyylilajia. Pääosan esittää kuvan Elina Knihtilä.
Hyvinvointiyhteiskunta on vaivannut Tiina Lymin mieltä jo vuosia. Tai oikeastaan huoli sen tulevaisuudesta.
”Tämä on minulle hyvin henkilökohtainen asia, sillä yhteiskunta turvaverkkoineen on mahdollistanut sen, että istun esimerkiksi nyt tässä puhumassa työstäni. Olen saanut lapsuudesta asti kasvaa hyvinvointiyhteiskunnassa, ja olen siitä kiitollinen”, Lymi sanoo.
Lymi on pohtinut ahdistuneena sitä, kuinka hänen rakastamansa hyvinvointiyhteiskunta rapautuu ja asenneilmapiiri kovenee. Aiheesta teki mieli kirjoittaa.
”Olen miettinyt kauheasti, miten tätä asiaa käsittelisi niin, että ei sorru esimerkiksi sosiaalipornoon. Se vaara on erittäin väkevästi olemassa, kun kirjoittaa tällaisista aiheista.”
Loukussa mätänevässä TE-toimistossa
Ideoita ja ajatuksenpalasia kertyi vuosien varrella Lymin mieleen. Yksi ajatus syntyi juttutuokiosta näyttelijä Elina Knihtilän kanssa.
”Teatterikoulua vastapäätä ollutta TE-toimistoa oltiin purkamassa. Mietimme Ellun kanssa, lieneekö talo homeessa. Siitä minulle syntyi ajatus, että hometalo voisi olla symboli: mätänevä rakennus, jonka sisällä ihmiset ovat loukussa. Siitä se sitten lähti kehittymään.”
Kehittyi kolmiosainen Sisäilmaa-sarja, joka tapahtuu TE-toimistossa.
Knihtilä näyttelee sarjan pääroolia, palveluesimies Annelia. Anneli on uuttera suorittaja, joka haluaa tehdä kaiken huolella ja auttaa kaikkia. Hiljalleen asiat hänen ympärillään alkavat hajota, sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti.
Työaika ei riitä mihinkään, eivätkä toimiston säleverhotkaan pysy kasassa. Anneli alkaa nähdä ja kuulla asioita, jotka saattavat olla joko yliluonnollisia kokemuksia tai oireita mielen särkymisestä.
Vaihtoehto Bruce Willisille
Kun Lymin ideat hahmottuivat minisarjan konseptiksi, hän pyysi luottokumppaniaan Juha Lehtolaa kirjoittamaan käsikirjoitusta kanssaan.
”Kirjoittaessamme nauroimme paljon, mutta kyllä me hikoilimmekin. Sarjan rakenne on sellainen, että työ oli varsinaista verkon kutomista. Yksin en olisi siitä selvinnyt. Juhalla on tosi jykevä rakenteiden taju, kun taas minä olen paljon runsaampi. Jos Juha ei suitsisi minua, laittaisin varmasti joka kuvaan 200 räjähtävää apinaa”, Lymi vitsailee.
Hyvinvointiyhteiskunnan merkityksellisyyden lisäksi Lymi halusi tehdä sarjassa näkyväksi keski-ikäisen naisen arjen.
Lymi toteaa, että moni nainen toimii päivästä toiseen samoin kuin Anneli: hoitaa kaiken ja huolehtii asioista muidenkin puolesta.
”Sitä harvoin huomioidaan missään, millaista rekeä keski-ikäinen nainen vetää perässään.”
Siinä sivussa Lymi tahtoi tuoda ruutuun samaistumiskohteen aikuisille naisille.
”Jos tarina on kerrottu hyvin, sillä ei tietenkään ole merkitystä, minkä ikäinen tai mitä sukupuolta päähenkilö on. Nyt on vain niin, että keski-ikäiset naiset ovat käytännössä koko katsojahistoriansa ajan joutuneet samastumaan miehiin tai nuoriin naisiin.”
”Lapsena meillä oli Peppi Pitkätossu ja Ronja Ryövärintytär, mutta sen jälkeen olemmekin samastuneet Bruce Willisiin, joka pelastaa maailman. Kyllä se vain on nastaa nähdä joskus päähenkilö, joka edustaa esimerkiksi samaa ikää ja sukupuolta kuin sinä itse.”
Sisäilmaa, ma 4.1. klo 21.00 Tv1
Lue myös: Kaverille ei jätetä: Pikkujoulut on kevyesti satiirinen tarina