Suomalaiset paratiisissa – uudessa tosi-tv-sarjassa seurataan neljän Balilla asuvan suomalaisen elämänmenoa

Jaa artikkeli
Away Bali
Kati Kumpulainen, Ayu Ikonen, Jeppe Rontti ja Tiiu Oinonen nauttivat Balin auringosta. © YLE KUVAPALVELU

Aito Median uudessa tosi-tv-sarjassa seurataan neljän Balilla asuvan suomalaisen elämänmenoa. Trooppinen saari on kuin paratiisi, johon on kiva matkustaa, kun lämpötila Suomessa laskee pakkasen puolelle. Mutta homma voi toimia myös toisin päin.

”Asun Balilla yleensä huhtikuusta marraskuuhun. Talveksi matkustan Suomeen. Lähden siis Balin sadekautta pakoon pohjoisen lumisateeseen”, kertoo Jeppe Rontti, yksi sarjan päähenkilöistä.

Talvikuukaudet Jeppe työskentelee Kuusamossa perheyrityksessä, ja kerää näin rahaa Balilla elämistään varten. Bali ei ole hänelle kuitenkaan pelkkää eksotiikkaa. Siitä on kehkeytynyt hänen toinen kotinsa.

”Tulihan täällä aluksi aikamoinen hiki, valkoinen ukko kun ei ollut oikein tottunut auringon paistoon. Mutta vähitellen kroppa mukautui ilmastoon”, Jeppe kertoo.

Jepen lisäksi sarjassa tutustutaan myös Tiiu Oinoseen, Kati Kumpulaiseen ja Ayu Ikoseen.

Away – Bali, su 28.10. klo 21.25. Tv2

X