Ekologi Katariina E. M. Vuorinen ihmisen hyvyydestä: ”Olisi tärkeää yhteiskunnallisesti hyväksyä, ettemme yhtäkkiä muutu kovin korkeamoraalisiksi”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Katariina E. M Vuorinen
Katariina E. M. Vuorisen mielestä kulutta­mista ja uuden ostamista pitäisi suitsia. ”Korjaamista ja tavaroiden käytettynä hankkimista pitäisi tukea, jotta ne eivät olisi kuluttajille liian kalliita vaihtoehtoja.” © Jonne Räsänen
Ekologi Katariina E. M. Vuorisen mielestä ihmisen hyvyyteen ei voi luottaa liikaa. Yhteiskunnan pitää tehdä luonnonsuojelusta niin houkuttelevaa, että valitsemme sen pikavoittoja mieluummin.

Joitakin vuosia sitten ekologi Katariina E. M. Vuorinen lähti Kanadassa melontaretkelle. Yhtäkkiä veteen, lähelle hänen kajakkiaan, ilmestyi jotakin suurta ja valkoista. Maitovalas poikasensa kanssa oli uinut aivan liki. Vuorinen tiesi, että niin niillä joskus on tapana.

”Silti se oli hyvin hätkähdyttävää, valaan uteliaisuus. Se halusi tietää, mikä kajakkini oikein oli, vaikka se ei ole järkevää eikä turvallista.”

Vuoriselle valaan kohtaaminen oli niin kiinnostava, että se oli hänen uusimman tietokirjansa, Maria Katajavuori -kirjailijanimellä julkaistun Valas lasimaljassa -teoksen (Atena) lähtölaukaus.

Siinä hän kirjoittaa:

”Jos mielimme välttää maitovalaan virheen, meidän on lakattava teeskentelemästä, että elokehä ­pelastuu sen tuhoja ruotimalla, ja käännettävä fokus oman käyttäytymisemme ymmärtämiseen.”

Viherpesu usein mainoskikka

Omaa ekologista käyttäytymistään Katariina ­E. M. Vuorinen on tarkkaillut lähes koko ikänsä. Matka nykyi­sestä kotimaasta Norjasta on taittunut juna-­laiva-yhdistelmällä ja vienyt pari päivää.

Matkat, silloin kun niitä on tehtävä, Vuorinen yrittää tehdä mahdollisimman luontoystävällisesti. Työmatkat tutkijana hänen on lennettävä, jotta hän pystyy harjoittamaan ammattiaan, mutta muuten hän ei lentele.

”Vaikka matkustaminen vie näin enemmän aikaa, se on kuitenkin pikemminkin elämäntapa kuin valintoja, joiden kanssa joutuisin jatkuvasti kamppailemaan.”

Matkustamisen lisäksi Vuorinen tarkkailee kuluttamistaan. Norjaan muutettuaan, viimeiset viisi vuotta, hän on dyykannut ruokansa kauppojen roskiksista, eikä edes muista milloin olisi ostanut uusia vaatteita.

Matkapuhelimensakin hän on saanut yläasteikäisenä. Silti Vuorinen ei moralisoi tai saarnaa ekologisista valinnoista, ei kirjassaankaan. Sen näkökulma tarkentuu siihen, miten vähän yksilön valinnoilla on loppujen lopuksi merkitystä, jos maailma ympärillä jatkaa samaan malliin.

”Aika usein ekologisista valinnoista puhuttaessa pysähdytään yksilötason kulutukseen ja moralisointiin. Silti ihminen on utelias ja välitöntä hyötyä tavoitteleva eläin, jolle pitäisi pystyä tarjoamaan hyötyä valinnoista. Pelkkä syyllistäminen ei auta mitään.”

Ruoan dyykkaaminen avasi silmät

Eikä Katariina E. M. Vuorinen halua, että ihmiset syyllistyvät hänen tekemistään valinnoista, sillä usein sellainen johtaa vain itse asian välttelyyn.

”En koe, että luovun jostain, vaikka en kulutakaan hyödykkeitä samaan tahtiin kuin monet ympärilläni. Kaiken sen ajan, joka minulta jää ostelulta tai kännykkäni ominaisuuksien puutteessa somettamiselta, voin viettää vaikka luonnossa ja seurata sen ihmeitä.”

Eikä ruoan dyykkaaminen tarkoita Vuoriselle nälkäkuuria. Yleensä hän saisi kauppojen jäteastioista melko helposti kasaan illallisen kymmenelle. Roskiin heitetyn ruoan määrä onkin ollut Vuoriselle silmiä avaavaa. Sellaista, jolle hänen on hyvin vaikea nähdä mitään järkeviä perusteita.

”Monesti minulta on kysytty, kuinka monta ruokamyrkytystä olen saanut roskisruoista. Vatsatautia suurempi vaara on saada liikaa rasvaa ja sokeria, niin paljon heitetään herkkuja ja leivonnaisia pois.”

Ja silti samaan aikaan kauppaketjut ylpeilevät hävikkiruokaohjelmillaan.

Viherpesua, sitä Katariina E. M. Vuorinen näkee kaikkialla ja siitä hän myös kirjoitti laajemmin edellisessä teoksessaan, Kuoleman ja elämän kysymys (Atena 2018), joka sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

”Toisaalta meitä kuluttajia houkutellaan erilaisilla ekologisiksi väitetyillä tuotteilla, joiden vihreys voi olla pitkälti mainoskikka. Ja toisaalta saatamme tuudittautua arjen pieniin ekotekoihin, kierrättämiseen, valojen sammuttamiseen ja pyöräilyn lisäämiseen, joista sitten ajattelemme, että ne kompensoisivat Thaimaan-lomalentomme.”

Usko koetuksella

Valas lasimaljassa -teos vilisee hyytäviä ja herätteleviä esimerkkejä ympäristön tilasta. Kaivostoiminnan lyhytnäköiset luonnonvarojen ja ympäristön riistot, matkustelun ja arjen ekoilun ristiriita, arktisten alueiden ympäristön lämpenemisestä johtuvat lisääntyvät ongelmat, kotimaisten liito-oravien jatkuvasti pienentyvä elintila.

Viimeksi mainitusta Vuorisella on omakohtaisia kokemuksia. Juuri ennen Norjaan-muuttoaan hänen sen aikaisen kotipaikkansa lähettyviltä, varsinaissuomalaisesta taajamametsästä, löydettiin liito-oravan jälkiä.

Katariina E. M. Vuorinen ehti jo iloita: pieni eläin estäisi lain voimin arvokkaan virkistysmetsän hakkaamisen. Siinä hän erehtyi. Kun Vuorinen pääsi paikalle, osa puista oli jo kaadettu ja suuri osa metsää määrätty hakattavaksi.

”Siitä alkoi taistelu, jossa kerättiin todistusaineistoa ja asiantuntijalausuntoja, joilla ei ollut lopulta juurikaan merkitystä.”

Laki, jonka piti suojella liito-oravien hupenevaa elintilaa, oli lopulta hyvin tulkinnanvarainen. Vaikka laki lupasi liito-oravalle tiukan suojan, siinä oli porsaanreikä; hakkaamiselta piti säästää tärkeät paikat, mutta pykälissä ei määritelty, miten suuria näiden piti olla.

”Niin kaupunki oli sitten päättänyt, ettei suojelua tarvinnut kuin pieni metsäläntti, puu ja sitä ympäröivä laikku.”

Mutta miksi kantaa huolta pienestä eläjästä, kun maapallo on monin tavoin tuhon partaalla, moni kyselee. Vuorisesta kyse ei ole vain yhden lajin tulevaisuudesta.

”Meillä ei oikeasti ole enää juuri vanhaa metsää. Jos liito-orava saa suojeluun edes vähän metsää, se on tärkeää lukuisille muillekin eliölajeille.”

Pienellä metsäläntillä juoksutettiin vuoden aikana Vuorisen laskujen mukaan noin kymmenkuntaa eri asiantuntijaa, laadittiin useita karttoja ja raportteja.

”Karmivin piirre ei ollut se, kuinka tiede ja tieto laiminlyödään, vaan se, että tieteen teeskennellään olevan osa päätöksentekoa. Prosessi murensi lopulta aika perinpohjaisesti uskoani oikeusvaltioon.”

Kaikkea ei voi kieltää

Ihmisillä on vilpitöntä halua tehdä vihreitä valintoja. Väitettä tukevat monet kyselyt, gallupit sekä erilaiset raportit.

”Ihmisillä on nykypäivänä korkeat ympäristöarvot, mutta olisi tärkeää ihan yhteiskunnallisesti hyväksyä se tosiasia, ettemme yhtäkkiä muutu kovin korkeamoraalisiksi.”

Siksi politiikan pitäisi Vuorisesta muuttua.

”Vihreää politiikka ei saisi tehdä vain negaation kautta, että pistetään tietullit ja nostetaan sitä ja tätä maksua. Ihmisille olisi tarjottava nykyistä paljon enemmän porkkanoita tilalle. Vielä nykyäänkin ekologiset tuotteet ovat paljon kalliimpia kuin muut, vaikka sen pitäisi olla toisin päin. Tätä kehitystä pitäisi poliittisesti ehkäistä.”

Siis tukea yhteiskunnallisesti kestävää kehitystä, vähemmän kuluttavia matkustusmuotoja ja energiantuotantoa.

”Ja tätä varten yksi suurimpia yksilön vaikuttamiskeinoja ympäristöön on se, ketä äänestyskopissa äänestää. Siitä se lähtee.”

Ylikulutus vaurioittaa luontoa

Katariina E. M. Vuorinen on kävellyt haastatteluun helsinkiläisen ostoskeskuksen läpi. Hän ei niissä juuri muuten aikaansa vietä.

”Täytyy myöntää, että aina hämmästyn sitä, miten paljon tavaraa meille on jatkuvasti tarjolla.”

Ylikulutus on ympäristölle erittäin vaurioittavaa – ja siihen johtaa kaiken uuden jatkuva haaliminen. Vieläpä kaukaa ja raskaalla hiilijalanjäljellä.

”Nyt kun paljon puhutaan isänmaallisuudesta, ihmettelen, ettei kotimainen tuotanto nivoudu siihen. Jos haluamme turvata kotimaisen työllisyyden, mikä olisi parempi vaihtoehto kuin tukea tuotteiden korjausta, kierrätystä ja matkailua. Sen sijaan, että saamme edullisesti uuden tuotteen, meidän pitäisi saada edullisesti vanhan tuotteen korjaus. Nythän se on melkein toisin päin.”

Vuorinen parsii itse omia vaatteitaan ja vapaa-ajallaan retkeilee paljon. Norjassa hän kulkee kansallispuistoihin julkisilla välineillä ja käyttää jalkojaan. Se on ollut hänelle aina tuttua.

”Joskus nuorena päätin kerran tehdä kesäretken ja kävelin kotoa Liedosta Forssaan. Se vei nelisen vuorokautta. Halusin kulkea metsien kautta, vältellä tien viertä pitkin kävelyä. Se oli yllättävän vaikeaa. Usein törmäsin raiskioihin tai todella tiivisiin pusikoihin, joista oli lähes mahdoton päästä läpi.”

Vuoriselle luonto ei ole vain automatkan päässä häämöttävä kansallispuisto, vaan ympäristö, jonka keskellä elämme. Jos se karkaa liian kauas arjesta, sen muutoksia ei havaitse. Ja joka tapauksessa se koko ajan hupenee.

Katariina E. M. Vuorinen lievittää ahdistustaan toimimalla

Eikö ympäristön heikkenevä tila masenna asiantuntijaa?

”Lievitän ahdistustani kirjoittamalla, tutkimalla ja toimimalla, vaikka se onkin pieni ja melko mitätön teko tässä maailmankaikkeudessa, se helpottaa.”

Välillä Vuorisen ekologiset periaatteet aiheuttavat ristiriitojakin. Yhteisistä ­lomamatkoista kavereiden tai poikaystävän kanssa lentäen Vuorinen kieltäytyy. Suomen-reissulle poikaystävä tosin tuli mukaan.

”Hän lähti pari päivää minun jälkeeni lentäen. Olimme samaan aikaan perillä”, Vuorinen hymähtää.

Lue myös: Miisa Mink taistelee Saimaalla kaivosteollisuutta vastaan: ”On ihan sama, mihin kohtaan kaivos tulisi – onko uusi tieto, että vesi virtaa?”

X