EM-kultamitalisti Topi Raitanen tähyää jo Pariisin kesäolympialaisiin: ”Tulosta tulee, kun on pitkäjänteinen, pysyy ehjänä ja harjoittelee hyvin”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Topi Raitanen
Topi Raitanen, 26, riemuitsee 3 000 metrin esteiden voitosta 19. elokuuta Münchenissä. © Mustafa Yalcin / Anadolu Agency/ABACAPRESS
Tuore Euroopan mestari Topi Raitanen kertoo, mitä voittoon tarvitaan. Hän paljastaa myös, kuinka rentoutuu ja mitä tavoittelee tulevaisuudelta.

EM-mestaruuden Münchenissä voittanut Topi Raitanen paljastaa, milloin kilpailun edetessä ja ennen maaliviivan ylitystä tiesi jo voittavansa 3 000 metrin esteet. Tuore EM-kultamitalisti kertoo myös, miten seiväshyppääjä Wilma Murron voitto kahta päivää aikaisemmin hälvensi muiden suomalaisurheilijoiden mitalipaineita.

Milloin tiesit voittavasi EM-mestaruuden?

”Voitto varmistui 20 metriä ennen maalia. Katsoin videotaululle ja näin, ettei kukaan ole tulossa ohi. Silloin uskalsi vähän jo tuulettaa, mutta aika menee umpeen vasta loppusuoralla.”

Mitä ajattelit, kun tajusit voittavasi?

”En kyllä muista. Sen jälkeen olin hetken aikaa paikoillani, laitoin kädet silmille ja mietin, että hittolainen, olenko oikeasti voittanut Euroopan mestaruuden. Mietin mitäköhän tässä pitää seuraavaksi tehdä, kunnes joku huusi, että tule hakemaan Suomen lippu.”

Kuinka kuvailisit yleisurheilumaajoukkuetta?

”Se on hyvin ainutlaatuinen joukkue, verrattuna vaikka hiihtoon tai vastaavaan, missä ollaan vuoden aikana paljon tekemisissä. Yleisurheilumaajoukkue koostuu monesta eri yksilölajiryhmästä, jotka harjoittelevat eri paikoissa eri vuodenaikoina.

Kestävyysjuoksuporukka leireilee talvella paljon, olemme vuoden ympäri muita tiiviimmin tekemisissä, mutta muistakin lajeista on tullut vuosien aikana hyviä ystäviä. Jaamme ajatuksia ja tsempataan toinen toistamme. Kisoissa on kiva nähdä, rupatella ja kannustaa toisiamme.

Münchenissä Wilma Murto otti paineet tietyllä tavalla pois muilta, viimeistään sen jälkeen homma vapautui muilta suomalaisilta, se oli unohtumaton hetki.”

Miltä tuntui juosta tietäen, että Lasse Virén istuu katsomossa?

”Tuntui hyvältä, että hän oli kannustamassa ja aidosti iloinen suorituksesta. Tapasimme Lassen paria päivää aikaisemmin, ja oli kiva rupatella hänen kanssaan jo silloin.

Muutenkin Lassen kanssa on ollut vuosien varrella kunnia päästä keskustelemaan ja kuulemaan ajatuksia. Kisan jälkeen puhuimme urheilusta, kilpailusta ja voittamisesta.”

Mitä jos olisit kaatunut, kuten Lasse Virén 50 vuotta sitten? Kävikö se mielessä?

”Ei todellakaan. Totta kai tiesin, että se on mahdollista, jos joku minut kaataa, mutta en itse rupea kaatumaan. En missään nimessä.”

Millaisia ominaisuuksia estejuoksijalta vaaditaan voittoon nopeuden ohella?

”Kestävyys on avain asia. Tuo ei kuitenkaan ole nopeuslaji, vaan kyse on siitä, kuka pystyy vielä 2 600 metrin juoksun jälkeen tekemään riittävän kovan rytmivaihdoksen.

Tässä ei olla lähelläkään maksiminopeutta, kuten vaikka 100 metrin juoksijoilla, vaan täytyy jaksaa tehdä rytmivaihdos vielä viimeisellä kierroksella.”

Treenaat paljon fyysisesti, mutta entä henkinen puoli?

”Sitä tulee käytyä läpi henkisen valmentajan, oman valmentajan ja perheen kanssa. Kaikista hyvistä ja huonoista asioista puhutaan ja elämä opettaa.

Suhtaudutaan asioihin realistisesti. Vaikka vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja urheiluun, tiedetään että niistä kaikista selvitään kyllä.”

Kuinka rentoudut?

”Riippuu vuodenajasta. On mukavaa viettää rauhallista iltaa kotosalla ja pistää leffa päälle. Kierros golfia kesällä kisojen jälkeen ja syksyllä vievät ajatukset muualle ja siitä kyllä nauttii. Luonnossa liikkuminen rauhoittaa ja itsensä haastaminen eri lajeissa.”

Minkälaista tukea saat läheisiltäsi?

”Keskustellaan ja mietitään mitä valintoja tehdään. He ovat apuna, kun pitää rytmittää omaa henkilökohtaista elämää ja urheiluelämää.

Ihmisiähän tässä ollaan, niin täytyy tasapainotella monien asioiden kanssa ja siinä totta kai perhe on aina auttanut ja ollut tukena.”

Mitä tavoittelet tulevaisuudelta?

”Mielessä ovat seuraavat Pariisin kesäolympialaiset ja EM-kisat Roomassa vuonna 2024, jotka ovat tuloksellisesti tärkeät kisat. Haluan myös saada vielä Suomen ennätyksen omiin nimiini.

Olympialaisissa parempi sijoitus kuin viimeksi, toinen EM-mitali ja Suomen ennätys, sitten voi olla hyvin tyytyväinen.”

Mitä haluat sanoa nuorelle, joka tavoittelee samanlaista uraa?

”Usko omaan tekemiseesi ja heittäydy siihen rohkeasti. Vaatimustaso täytyy tunnistaa, pyrkiä oppimaan ja tekemään asioita mahdollisimman hyvin riittävän pitkään.

Tässä lajissa tulosta tulee, kun on pitkäjänteinen, pysyy ehjänä ja harjoittelee hyvin. Välitavoitteet pitävät mielen virkeänä, heti ei tarvitse tavoitella EM- tai MM-kultaa.”’

Lue myös: ”Uskoin, että pystyn siihen!” Seiväshyppääjä Wilma Murto on tuore Euroopan mestari – Näin suvun kannustus katsomosta siivitti ennätyksiin ja kultaan

Seiväshyppääjä Wilma Murto

Seiväshyppääjä Wilma Murto voitti EM-kultaa Suomen ennätyksellä 485 Münchenin EM-kilpailuissa 2022. © EPA-EFE/CHRISTIAN BRUNA

Lue myös: Mihin katosi kuva Lasse Virénin kaatumisesta Münchenin olympialaisissa 1972? Valokuvaaja Jorma Pouta kertoo – Katso video!

Lasse Viren kaatui Jorma Pouta kuvasi.

Lasse Virén kaatui Münchenin olympialaisten 10 000 metrillä 1972 mutta voitti. Kuvalle kävi kalpaten. Palkittu lehtikuvaaja Jorma Pouta paljastaa tarinan kuvan takana.
© Miikka Järvinen

X