Kari Tapion ääni soi yhä – Laulujen uudelleen sävyttyneet sanat vahvistavat iskelmälegendan eläneen kuten lauloi
Miksi meidän on niin helppo eläytyä Kari Tapion kappaleisiin? Siksi, että mies eli kuten lauloi, nöyrästi, tummia sävyjä peittelemättä. Antti Heikkisen tuore elämäkerta legendasta piirtää kuvan miehestä, jolla työ oli siunaus mutta myös kirous.
Vuonna 1972 ilmestyneen ensi singlen jälkeen Kari Tapio painoi pitkää päivää niin studiossa kuin keikkalavoilla. Vaikka laulajan alkutaival kesti, ehti hän uransa aikana silti saavuttaa 21 kultalevyä, kahdeksan platinaista ja jopa yhden tuplaplatinan. Kuva: Ari Heinonen/Om-arkisto
Pistetään silmät hetkeksi kiinni ja mietitään, mitä tulee ihan ensimmäiseksi mieleen Kari Tapiosta?
Kenties olemus, viikset, vähän laineille kääntyvä takatukka tai piippu suunpielessä? Vai olisiko se sittenkin miehen ääni? Sellainen syvä ja lämpimän miehekäs lauluääni, joka on niin omintakeinen, että pari vuotta sitten Kari Tapiota -elokuvassa laulajaa näytellyt Matti Ristimäki päätti suosiolla jättää roolissa laulamisen väliin. Roolihenkilönsä puheääntä hän sen sijaan erään haastattelun mukaan kertoi harjoitelleensa muun muassa polttamalla askeittain tupakkaa ja ”juomalla aika paljon alkoholia”.
Kymmenen vuotta sitten kuolleen Kari Tapion ääni soi edelleen, samoin laulut: Sydän jää edelleen asuinpaikalleen ja aurinko käy hehkumaan myrskyn jälkeen niin usein radiokanavilla, että välillä melkein unohtaa, ettei mies ole enää keskuudessamme.
Mutta mistä muusta niin uskottavasti tunteita tulkinnut ääni oikein muodostui kuin alkoholista ja tupakasta? Sitä mietti muun muassa kirjailija Antti Heikkinen, jonka kirjoittama tuore elämäkerta Kari Tapio, Elämä ilmestyi juuri.
”Kyllä äänestä kuului eletty elämä, mutta myös tinkimätön harjoittelu. Karista ehkä tuntemattomampi puoli oli se, että hän oli kova tekemään töitä, niin keikkoja kuin harjoittelemaan”, Antti Heikkinen kertoo.
Ulos kaapista
Kari Tapiolle hänen laulajanäänensä ei kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvyys. Eikä hän haaveillut koululaisena laulajan urasta. Itse asiassa kun nuoren Karin piti kansakoulun laulukokeessa kajauttaa Terve metsä, terve vuori, hän ei laulanut. Nuorukaisen todistuksessa oli musiikin numeron kohdalla sinä vuonna pelkkä viiva.
Karin Jaakko-isä yritti innostaa poikaansa laulamaan ostamalle tälle mikrofonin, jonka saattoi liittää ularadioon. Kun esiintyminen silti vieläkin, etenkin vieraille, jännitti, keksi isä konstin:
”Kari meni mikrofoninsa kanssa komeroon, johto luikerteli kammarin puolelle jääneeseen radioon. Sitten Kari lauloi Bueno Sera Signorinaa ja Jaakko yritti jekuttaa vieraita uskomaan, että laulu luikerteli tupaan radioaaltoja myöten”, kuvaa Heikkinen kirjassaan.
Pesti D-tuotannossa 1970-luvun alussa vei Karilta viikset, mutta toi uuden taiteilijanimen, Kari Tapion. © D-tuotanto
Kaapista Kari Tapio pääsi kuitenkin pois ja innostui lopulta musiikista todenteolla, kun löytyi tarpeeksi suuri innostaja, Elvis ja Tutti Frutti. Sen kappaleen 12-vuotias Kari kuuli ensi kertaa serkkunsa levysoittimesta Varkaudessa. Vaikka Kari ei ymmärtänyt laulusta sanaakaan, hän oli täysin myyty:
”Levyn loputtua Kari otti jalat alleen ja juoksi lepikkoon. Varmistettuaan olevansa yksin hän ryhtyi etsimään Elvis Presleyn kurkkuääntä ja kun poika palasi serkkulasta kotiin, nosti hän mikrofoniin valjastetun ularadion kotitalonsa ikkunalaudalle, avasi lasin ja koko Kaatro sai kuulla, ettei Jalkasen poikaa enää laulaminen ujostuttanut.”
Olet ilma jota hengitän
Kun laulu alkoi kulkea, se kulki mukana koko Kari Tapion loppuelämän, vaikka elättäjäksi siitä ei ollut vielä moneen vuoteen.
Vähän rimaa hipoen suoritetun kansakoulun jälkeen Karista tuli painoalan ammattilainen, latoja. Lapsuuden Suonenjoelta perheen tie oli vienyt isän konkurssin jälkeen Pieksämäelle ja Karista oli kasvanut kavereiden keskuudessa Jami, koska hän osasi jammata.
68 pennin tuntipalkalla tehty työ oli vain elantoa varten, vapaa-ajalla Jami haaveili, soitteli ja löysi lopulta bändin, jonka kanssa ensimmäinen keikka oikean yleisön edessä vedettiin Enonkosken Makkolassa vuonna 1963. Satumaa kajautetiin alkuun, mutta sen jälkeen Kari tarttui heti Do you love me -kappaleeseen, jonka oli opetellut levyltä. Englanti sujui vähän savolaisittain, mutta kelpasi hyvin enonkoskelaisyleisölle. Jamit olivat alkaneet.
Kun Kari laulajanura lähti liikkelle, ääneen tulvahti samoihin aikoihin ihan uudenlaista lämpöä. Kari iski nimittäin kotikulmillaan Pieksämäellä silmänsä vaaleaan Pia Viheriävaaran. Koppavalta tuntuneesta rehtorin tyttärestä tuli lopulta Karin elämän rakkaus, suhde kesti Pian isän sinnikkään vastustuksen, keikkarumban, alkoholin, miehen ryöpsähtelevän mustasukkaisuuden sekä julkisuuden paineet. Ja lapsiperhearjen, joka oli nuoren muusikko-isän kanssa varmasti omintakeista. Esikoisen, Jirin, syntymästä Heikkinen kirjoittaa:
”Synnytys kesti kauan. Ponnistusten välillä Kari päätti keventää tunnelmaa. Hän tiedusteli Pialta, saisiko ostaa uuden mikrofonin. Leikkisässä utelussa oli puolet totta. Pia ähisi myöntävän vastauksen. Myöhemmin Kari kävi mikkikaupoilla.”
Rakkaus Pia-vaimoon sekä poikiin Janiin, Jiriin ja Joonaan oli Kari Tapion elämän kantavia voimia. Kari Tapion ja Pia Viheriävaaran suhde kesti keikka- ja ryyppyputket, mustasukkaisuuden ja syrjähypyt. © Pentti Vänskä/SKOY
Mä elämästä laulan
Kun 1970-luku koitti, Jalkasen Kuopioon kotiutunut perhe muutti Helsinkiin. Se oli savolaisille pikemminkin joutumista kuin pääsemistä, mutta latojalle hommia löytyi pääkaupunkiseudulta paremmin.
Muuttoa voi pitää onnenpotkuna, sillä se mahdollisti lopulta myös miehen musiikkiuran. 1972 ilmestyi ensimmäinen single ja pian sen perään Kari pestattiin Dannyn Käärme-show´hun mukaan. Lavalla riitti meininkiä, Elvis-käärme kiemurteli, ja Kari saisi laulaa illassa neljä kappaletta sekä hoitaa tekniikkaa.
Tosin pestiin Dannylla oli pari ehtoa, joista Kari ei juuri innostunut: viikset oli höylättävä pois ja laulajanimen muututtava vetävämmäksi. Viikset tosin kasvoivat takaisin heti kiertueen jälkeen, mutta nimi jäi, Kari Jalkasesta tuli yleisölle Kari Tapio.
1970-luvulla keikkakilometrejä kertyi erilaisissa kokoonpanoissa, mutta vasta 1980-luvun alussa eetterit todella täyttyivät Kari Tapion äänestä. Olen suomalainen -kappale, Raul Reimanin suomeksi sanoittama italialaisiskelmä, osui suomalaiskorviin ja -tuntoihin. Siitä tuli laulajansa kestohitti. Vaikka kappale ja Täällä pohjantähden alla -levy möivät kultaa ja keikkoja myytiin, Kari Tapion piti otsikoissa kuitenkin lähivuodet ihan toinen asia, alkoholi.
”80-luku oli monista menestyshetkistään Karille varmasti todella vaikeaa aikaa, ehkä vaikeinta. Alkoholismi oli kierre, josta oli vaikea irrottautua. Koti-ikävä kaihersi keikoilla, työ väsytti, mutta sitä oli tehtävä, jotta viisihenkinen perhe saatiin elätetyksi”, Heikkinen kertoo.
Kari ei peitellyt ongelmaansa, ja se oli Heikkisen mielestä osa hänen laulajapersoonaansa, kaunistelematon rehellisyys. Kun keikka ryyppäämisen takia jäi soittamatta, Kari ei keksinyt tekosyitä, vaan pyysi möhläyksiään aina anteeksi ja myös aina sai.
Kari Tapio luotti nuorena miehenä oopperalaulaja Ture Aralta saamaansa oppiin, että mieslaulajan ääni paranee 40 ikävuoden jälkeen, ja se myös piti hänen kohdallaan paikkansa. © KAI GUSTAFSSON/SKOY
Juna kulkee vaan
Keikkoja oli tahkottava, vaikka pahimpina vuosina Kari Tapiolla ei 80-luvulla ollut edes omaa taustabändiä. Mies oli Antti Heikkisen mielestä ennen kaikkea yleisön palvelija. Hän soitti mitä yleisö halusi, ainoastaan jenkassa meni raja, siihen hän, Jami-jammailija, ei taipunut. Mutta välillä rimaa piti tiputtaa roimasti, eikä se johtunut omasta kunnosta tai taidoista.
”Nuottimappiensa kanssa saapunutta laulajaa saattoi odottaa millainen orkesteri tahansa. Pahimmillaan paikalla oli hanuristi, joka osasi soittaa yhden soinnun. La Palomassa sointuja oli kaksi. Kari taputtii pelimannia olalle ja sanoi, että mennään tänään yhdellä soinnulla.”
Vaikka alkoholi, tiukka keikkatahti ja vetoisat takahuoneet pysyivät Kari Tapion elämässä loppuun saakka, seuraavat vuosikymmenet olivat silti ihan toisenlaisia. 1990-luvun puolivälissä julkaistu Myrskyn jälkeen -kappale ja levy räjäyttivät potin ja sen jälkeen hittejä riitti. Tanssilavojen tilalle alkoi keikkalanteriin tulla suurlavoja ja konserttisaleja, kirkkojakin.
”Karille riitti kuitenkin menestysvuosinakin se, että keikkapaikalta löytyi röökipaikka ja vessa. Ei siihen kummempia tarvittu.”
Ja keikkatahti pysyi loppuun asti tiukkana, sillä mihin koko ikänsä lavoja tahkonut mies tavoistaan olisi päässyt. Viimeiset vuodet Kari Tapio hoiti ne myös jämptisti. Enää ei perumisia tullut ja äänikin kantoi hyvin. Itse asiassa se vain parani iän myötä, vaikka:
”Karille riitti kuitenkin menestysvuosinakin se, että keikkapaikalta löytyi röökipaikka ja vessa. Ei siihen kummempia tarvittu.”
”Kari tupakoi rutkasti ja esiintymistä edellyttävä äänenavaus tarkoitti yskäisyä. Hän hoiti kurkkuaan ainoastaan pikiöljytipoilla. Ne kuulemma auttoivat, alaääniin etenkin.”
Niin se soi viimeisellä keikalla, Hämeenlinnassa, joulukuun 5. päivänä 2010. Ja vielä viimeisenä yönäkin, kun Kari oli lähtenyt nakkikioskin jonosta jatkoille entuudestaan tuntemattoman porukan kanssa. Juhlaseurueen seinänaapurit olivat pistäneet yöllä merkille asunnosta kantautuneen harvinaisen tasokkaan kuuloisen laulannan. Ne jäivät Kari Tapion viimeisiksi säveliksi, sillä jatkoilta palatessa hän nuokahti taksiin, ja kotipihassa Pia-vaimon syliin valahti kuollut mies.
Kari Tapio päätti maallisen vaelluksen 65-vuotiaana, mutta ääni säilyy. Laulujen sanat ovat saaneet uudenlaisia sävyjä, mutta myös osoittavat, että laulaja eli kuten lauloi.
Kirjasitaatit: Antti Heikkinen, Kari Tapio, Elämä. WSOY 2020.
Lue myös: Kari Tapion leski Pia Viheriävaara ei koskaan toipunut surusta