Lapsuuden parhaasta ystävästä tulikin Mira Luodin oma sisko: ”Pikkuhiljaa vanhempamme rakastuivat – heidän suhteensa tuli osaksi elämäämme luontevasti”

Ensin paras ystävä, sitten sisko. Mira Luoti oli vasta neljävuotias, kun hän kohtasi elämänsä kenties merkityksellisimmän ihmisen, Kikan eli Kirsi Ailion.

Kaikki alkoi ystävyydestä, mutta se syveni myöhemmin sisarussuhteeksi, kun heidän vanhempansa löysivät toisensa ja perustivat uusperheen.

Nyt Mira kertoo uudessa Sydämessä-sarjassa yhteisistä onnen hetkistä sekä elämää varjostaneista suruista.

Kukkaseppele yhdisti

”Olin neljävuotias, kun kuulin, että pihaamme oli tullut uusi tyttö nimeltä Kirsi, joka osasi sylkeä keinusta pitkälle. Ryhdyin heti haastamaan häntä ja harjoittelin mahdollisimman pitkiä sylkikaaria.

Asuimme silloin Turussa äitini ja 10 vuotta vanhemman isoveljeni Mikan kanssa. Isäni kuoli auto-onnettomuudessa Porissa, kun olin kuukauden ikäinen.

Kikan vanhemmat olivat eronneet, kun hän muutti isänsä kanssa lähelle meitä.

Kun tapasin Kikan ensimmäistä kertaa, väitin hänelle osaavani tehdä kukkaseppeleen, mikä ei ollut totta. Ryhdyimme yhdessä väkertämään niitä ja meistä tuli bestikset.

Ystävästä siskoksi

Eräänä päivänä Kikan isä tuli ovellemme kysyäkseen, saisinko mennä heille yökylään.

Halusimme olla koko ajan toistemme luona ja pukeuduimme samanlaisiin vaatteisiin. Pikkuhiljaa vanhempamme rakastuivat. Heidän suhteensa tuli osaksi elämäämme luontevasti. He alkoivat yöpyä meillä perheenä: Kikka, hänen pikkusiskonsa Sari ja heidän isänsä, jota minä ja lapseni kutsumme nyt Papaksi.

Oli ihanaa, että parhaasta ystävästäni tuli siskoni. Siihen aikaan uusioperheet olivat harvinaisia. Ala-asteen ajan muut lapset kiusasivat meitä, koska emme olleet tavanomainen ydinperhe. Jos sanoimme olevamme sisaruksia, joku kiirehti heti huutelemaan väliin, että se ei ole totta.

Asuimme pitkään eri kodeissa, mutta vietimme paljon aikaa yhdessä kesämökillä Loimaalla. Siellä kokeilimme yhdessä alkoholia ja tupakkaa teini-ikäisinä. Karkasimme yöllä Loimaan keskustaan pyörillämme, kun vanhemmat nukkuivat.

Vanhempamme muuttivat virallisesti saman katon alle Littoisiin vasta, kun olimme 15-vuotiaita. Ehdimme asua yhdessä vain vähän aikaa, koska Kikka lähti 16-vuotiaana au-pairiksi Tukholmaan ja minä muutin yhteen poikaystäväni kanssa.

Yhdessä maailmalle

Parikymppisenä olin kiukkuinen, koska en saanut haluamaani teatteri- ja musiikkialan opiskelupaikkaa. Kikka opiskeli ammattikorkeakoulussa vaatesuunnittelijaksi.

Päätimme pitää yhdessä välivuoden. Jätin poikaystäväni ja ostimme lentoliput Lontooseen.

Päädyimme Brightoniin. Kolmen kuukauden ajan siivosimme hotelleja ja olimme töissä sokeiden sotaveteraanien hoitokodissa.

Kun saimme tarpeeksi rahaa, ostimme liput Gran Canarialle. Työskentelin baarissa ja jaoin mainoksia.

Olin haaveillut urasta musiikkimaailmassa aina. Kävin musiikkiluokkaa, soitin klarinettia, ja olin puhallinorkesterissa. Pääsin 17-vuotiaana cover-bändi Super Trouperiin taustalaulajaksi ja tanssijaksi.

Myöhemmin veljeni Mika tuuppasi minut osallistumaan Popstars-ohjelmaan vuonna 2002. Tapasin siellä Paula Vesalan, jonka kanssa perustimme PMMP-yhtyeen. Kikka ja hänen ystävänsä suunnittelivat ja ompelivat meille asut ensimmäisen levyn kanteen ja keikoille.

Mira Luoti kuvailee siskoaan Kikkaa rakastavaksi ja lämpimäksi ihmiseksi, johon hän voi tukeutua. ”Vaikka emme ole biologisia siskoksia, olemme kokeneet yhtä vahvaa yhteenkuuluvuutta.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Samassa syklissä

Kikka sai meistä ensimmäisenä lapsen 14 vuotta sitten. Minusta tuli hänen tyttärensä kummitäti. Työntelin vauvaa rattaissa ylpeänä.

Sain esikoiseni, nyt 12-vuotiaan Eirikin paria vuotta myöhemmin. Tyttäreni Trine on nyt 10-vuotias ja Kikalla on vuotta nuoremmat kaksostytöt. Nuorimmaiseni Urho on 5-vuotias.

Elämäntilanteemme tuntuvat menevän samoja reittejä lähes samoissa sykleissä. Olemme tukeneet toisiamme äitiyteen ja lapsiin liittyvissä asioissa, mutta myös sydänsuruissa.

Erosimme lastemme isistä vuosia sitten samoihin aikoihin. Kumpikin on osannut lausua vaikeissa tilanteissa oikeita sanoja ja kannustanut jatkamaan elämää.

Vaikeita hetkiä

Yhteisen elämämme vaikein aika oli alkuvuodesta 2015, kun veljemme Mika kuoli syöpään 48-vuotiaana. Hän menehtyi vain kolme kuukautta diagnoosin saamisen jälkeen.

Alun perin syöpä oli alkanut suolistosta, mutta se oli levinnyt koko kehoon, kun se löydettiin. Mika oli kaatunut töissä, ja kun murtunutta lonkkaa ruvettiin operoimaan, kävi ilmi, että syöpä oli jo kaikkialla.

Sokki oli valtava. Hänellä oli ollut jatkuvia poskiontelontulehduksia ja kurkkukipua, mutta hän oli kova jätkä ja entinen jääkiekkoilija, joka ei valittanut vähästä.

Kävimme Kikan kanssa yhdessä sairaalassa, ja purimme paljon suruamme puhumalla.

Menettämisen pelko

Tilanne oli henkisesti hyvin raskas, sillä pojallani Urholla todettiin synnynnäinen sydänvika edellisenä kesänä, vain paria kuukautta ennen Mikan sairauden löytymistä.

Ihmettelin, kun yhtenä iltana poika oli vaisu eikä suostunut syömään juuri mitään. Soitin Kikalle ja kysyin häneltä neuvoja, miten minun tulisi toimia. Kikka kehotti minua soittamaan lääkäriin ja noudattamaan heidän ohjeitaan.

Minun käskettiin odottaa aamuun. Aamulla vei pojan sairaalaan ja siellä hänen sydämensä pysähtyi.

Tein silloin ensimmäistä soololevyäni. Vietin päiviä lapseni kanssa teho-osastolla ja minua kehotettiin elämään mahdollisimman normaalia elämää. Yritin muistaa lääkärin sanat ja usein menin studiolle, jos en saanut olla sairaalassa.

Purin Kikalle menettämisen pelkoani. Pian sen jälkeen, kun Urho pääsi sairaalasta kotiin, saimme tiedon Mikan sairaudesta.

Urhon sydänvika voidaan operoida vasta, kun hän on vanhempi. Hänen sydämensä on pysähtynyt useamman kerran. Viime kesänä hänelle tuli tauon jälkeen uusia rytmihäiriöitä. Nyt hänen mukanaan kulkee laite, joka välittää peukalon kautta dataa suoraan Lastenklinikalle kohtauksen yllättäessä.

Urholle tehdään lisää tutkimuksia lähiaikoina. Tietenkin tilanne ahdistaa, mutta pidän edelleen lääkärin neuvot normaalin arkielämän jatkamisesta mielessäni.

Olimme hiljattain Urhon kanssa uimahallissa ja hän sai siellä rytmihäiriökohtauksen.

Onneksi se meni pian ohi. Viikon kuluttua vein hänet takaisin uimahalliin. Minulle on tärkeää, että elämä jatkuu enkä luo mörköjä asioista tai paikoista.

Kikka eli Kirsi Ailio asuu Turussa. Siskokset raivaavat kerran kuukaudessa kalenterista tilaa ja soittavat puhelinmaratoneja. Tommi Tuomi / Otavamedia

Suru tiivisti

Urhon sairastuminen ja Mikan kuolema toivat meitä perheenä yhteen entistä enemmän.

Mika oli kova kiroamaan, ja hän oli suloinen yhdistelmä kovaa jätkää ja pehmeää junttia. Hän on läsnä puheissamme ja kaipaan häntä paljon. Minulla ei ole esillä hänen kuvaansa, mutta Urho puhuu ihmisille paljon Mika-enosta ja väittää joskus Mika-enon puhuneen hänelle. Urho oli alle 2-vuotias, kun Mika kuoli eikä voi muistaa häntä.

Olemme Kikan kanssa osanneet sanottaa tunteitamme. Meitä yhdistää ajatus, että kuoleman jälkeen vielä tavataan. Se helpottaa, koska silloin lähtö ei tunnu niin lopulliselta.

Kun julkaisin Tunnelivisio -esikoisalbumini vuonna 2016, kokemani murheet kuuluivat siitä läpi.

Tänä syksynä julkaistu kakkosalbumini Haureuden valtatiel kertoo jo elämänmyönteisempää tarinaa. Uudella levylläni on toiveikkaampi ja iloisempi meininki – kuten elämässäni juuri nyt.”

Aikaa hihhuloinnille

Pohdimme Kikan kanssa usein elämän tarkoitusta. Juttutuokiomme lipsahtavat helposti hihhuloinniksi.

Vanhempiamme yhdistänyt henkisyys tarttui jollain tavalla meihin jo lapsuudessa. He ottavat säännöllisesti yhteyttä täältä lähteneisiin ja uskovat enkeleihin. En ole löytänyt itsestäni kykyjä kontaktin luomiseen tuonpuoleiseen, mutta uskon sen olevan mahdollista.

Ainakin kerran kuussa raivaamme toisillemme tilaa ja horisemme puhelinmaratoneja.

Kikka asuu lastensa kanssa yhä Turussa ja minä Helsingissä. Keikkatyöni vuoksi tapaamme harvoin. Lasten syntymäpäiväjuhlat vietämme aina yhdessä.

Kikka on maailman paras kuuntelija. Hän uskaltaa torua minua ja sanoa suoraan, jos on eri mieltä kanssani.

Olemme sopineet, että emme koskaan rupea riitelemään perinnöistä tai asioista, joista monet sisarukset taistelevat. En usko, että eteemme voisi tulla ikinä mitään sellaista, mikä rikkoisi välimme.”

Miran neule, farkut, nilkkabootsit ja hattu Mango.