Laulaja Annika Eklund rakastui bändinsä jäseneen, vaikka se oli kiellettyä: ”Siinä kohtaa rakastuminen voitti järjen”
Rakastuminen bändin jäseneen yllätti laulaja Annika Eklundin, joka yritti ensin pitää suhteen salassa muilta, mutta turhaan. Yhteistä taivalta parilla on takana jo 16 vuotta.
Annika Eklund on esiintynyt muusikkona 13-vuotiaasta lähtien.
Laulaja Annika Eklund valmistui vuonna 2005 musiikkipedagogiksi.
”Koin samalla uupumusta työssä ja pistin pillit pussiin silloisen bändini kanssa. Olin tekemättä keikkoja neljä–viisi kuukautta. Hain muskariopettajan töitä, mutta en saanut niitä. Lainasin äidiltäni rahaa, että pärjäsin.
Sitten tuli vuosi 2006. Minulle tuli tarjous Shanghain valot -kappaleesta, jonka pohjalta aloin kasata uutta bändiä.
Tapasin mieheni Jussin, kun hän oli soittamassa yhdellä laivakeikalla. Kerroin hänelle uudesta biisistäni ja kysyin, että kiinnostaisiko häntä lähteä säestämään. Hän kiinnostui heti ja tunsin sähköä siitä ensi näkemisestä lähtien.
Ongelma vain oli siinä, että olimme samassa bändissä. Sääntöhän oli se, että kuormasta ei syödä. Siinä kohtaa rakastuminen kuitenkin voitti järjen.
Alkuhuuma oli huikea. Vahva rakastuminen oli molemmin puolista, emmekä yksinkertaisesti voineet sille mitään.
Yritimme pitää suhdetta salassa kuukauden päivät, mutta emme pystyneet piilottamaan tilannetta muilta bändin jäseniltä. Kaikkihan sen arvasivat. Kerran olimme Silja Europalla ja tekstasin Jussille hyttini numeron. Laivalla kenttä oli kuitenkin huono, eikä hän saanut viestiäni. Ajattelin, että ei hitto, nyt ylitin rajani.
Hän sai viestini kuitenkin seuraavana päivänä. Olimme laivalla tuolloin useamman päivän ja muistan miten hiippailimme siellä käytävillä ja treffasimme aina kun vain pystyimme.
Kotijutut jäävät kotiin
Vuosi 2006 oli aikamoista rytinää. Meitä vietiin keikoille tosi tiuhaan.
Bändimme on pysynyt kasassa kaikki nämä vuodet, eikä parisuhteemme ole häirinnyt työntekoa.
Soittokaverimme ovatkin sanoneet, että olemme harvinainen pari siinä mielessä, että meidän kanssa pystyy tekemään yhdessä töitä. Kunnioitusta muita kohtaan löytyy, eikä keikkamatkoilla tai treenatessa koskaan riidellä kotiasioista.
Kotijutut hoidetaan kotona ja töissä ollaan töissä.
Jussin kanssa myös käyttäydymme nykyään vähän eri tavalla. Emme koskaan enää esimerkiksi kuhertele keikkareissuilla!
Liitto ilman aviota
Olemme olleet Jussin kanssa yhdessä 16 vuotta. Siinä oppii jo toisen tuntemaan, mutta toki ihmiset myös kasvavat ja muuttuvat. En usko, että olemme niitä ihan samoja kuin silloin ennen. Vahva rakastuminen ja tunne on kantanut näin pitkälle.
Olen aina uskonut rakkauteen ja siihen, että jokaiselle on joku. Ja voihan niitä olla montakin!
Se on itsestä kiinni miten avoin on missäkin tilanteessa tai onko asettanut toiselle liian korkeat kriteerit.
Naimisiin emme ole Jussin kanssa menneet. Joskus kun asiaa Jussilta tivasin, hän oli sitä mieltä, että asiat ovat ok näin, emmekä tarvitse avioliittoa. Olen itsekin niin ajatellut.
Meillä on yhteinen talolaina, lapset ja työ, eikä se avioliitto välttämättä ole tarpeen. Mutta toisaalta, olisihan oma hääjuhla kerran elämässä kiva.
En tiedä, olisiko naimisiin meneminen juridisesti järkevä ratkaisu. Mihin ikään mennessä pitäisi mennä naimisiin, että olisi oikeutettu leskeneläkkeeseen?
Kaikkia tällaisia juttuja voi miettiä, mutta olemme tyytyväisiä elämäämme näinkin.
Rakkauden kieli
En ole kauhean hyvä näyttämään tunteitani. Rakkaudenosoitukseni saattavat olla ihan arkisia, käytännön tekoja.
Passaan lapsiani mielelläni arjen keskellä ja teen heidän puolestaan asioita. Meidän Nuutti on kuitenkin jo varhaisteini, joten olisi järkevää, että hän oppisi itse viikkaamaan vaatteensa ja voitelemaan leipänsä.
Palveluhaluni kumpuaa siitä, että olen aika paljon välillä poissa kotoa. Haluan korvata menetetyn ajan ja osoittaa rakkautta.
Tiedostan kyllä, että saatan hyvää tarkoittavilla teoillani tehdä myös karhunpalveluksen.
Tarvitsen aika paljon omaa rauhaa ja aikaa. Tämän kesän vietän Hämeenlinnassa Mitä kuuluu Marja-Leena -esityksen parissa ja olen aika paljon yksin asunnolla. Nautin siitä, kun saan olla pitkän päivän jälkeen hiljaisuudessa.
Olen katsonut Netflixistä Stranger Things -sarjaa vähän liiankin myöhään, vaikka tiedän, ettei se ole järkevää.
Ohjelman katsominen tyhjentää sopivasti pään ja siihen on ihanaa uppoutua. Saan omaa aikaa myös keikoilla, vaikka tietysti aina silloin lapsiani ikävöinkin.