Laulaja Jussi Rainion rankka elämä: ”Vaikka olisinkin kelvannut muille ihmisille, itselleni en koskaan”
Elämä on ehtinyt haastaa laulaja Jussi Rainiota, 54, jonka rakkaita kiintotähtiä ovat omat lapset. Tähdet, tähdet -voittaja keskittyy seuraavaksi uuteen Neon 2-sinkkuun sekä tuleviin keikkoihin.
Olin hädin tuskin aikuinen kun minusta tuli isä. Esikoiseni Jenni syntyi kaksi viikkoa ennen kuin lähdin armeijaan. Tytär pisti konseptit uusiksi. En ollut saanut isän mallia omalta juopolta isältäni, joka oli ollut väkivaltainen meitä lapsia ja äitiä kohtaan.
Tyttöystäväni perhe otti minut asumaan heidän luokseen jo kun olin 15-vuotias ja pidinkin appiukkoani roolimallina. He olivat kaikin puolin loistavia ihmisiä.
Olin pitkään katkera mutsilleni, joka katosi kuvioista kun olin pieni. Elämä oli ollut hänelle aivan käsittämättömän kovaa ja olen jälkeenpäin oppinut ymmärtämään mistä siinä oli kyse. Häntä on turha syyttää mistään.
Kun äiti lähti, jäimme asumaan faijan ja äidin pikkusiskon kanssa. Isälle ja hänelle oli syntynyt suhde ja sen takia mutsi lähti. Olin alle kouluikäinen, joten en ymmärtänyt tilanteesta yhtään mitään.
Päätin ettei minusta tule samanlaista isää kuin omani oli. Rakastan lapsiani. Oma poikani on nyt elämäni keskipiste, kun tyttäreni on jo onnellisesti aikuinen.
Olen syönyt 25 vuotta mielialalääkkeitä. Masennusta ne eivät ole vieneet yhtään minnekään, ne ovat lähinnä vain lamanneet mieltä. Lääkkeet ovat vieneet tunteista huiput ja pohjat. Ne ovat hillinneet ahdistusta ja hyvä niin. Masennuksen kanssa pystyn elämään, mutta ahdistuksen kanssa en.
Kävin kolme vuotta terapiassa tuloksetta. Sitten minulle kokeiltiin aivokuorta aktivoivaa transkraniaalista magneettistimulaatiota, mutta sekään ei toiminut. Sain myös kymmenen kertaa ketamiinihoitoa, joka ei myöskään toiminut.
Tämä on kovaa leikkiä. Toivon, että avoimuuteni auttaa niitä ihmisiä ymmärtämään tilannettani, jotka eivät vielä sitä ole tienneet. Kohtalotovereitani on maailma täynnä.
Sain maaliskuussa puhtaat paperit vatsasyövästä. En ollut yhtään varma tuloksesta. Minulla on itse asiassa ollut vatsa samasta kohtaa kipeä kuin syövän aikaan ja ennen kontrollia oletin, että siellä olisi taas jotain. Olen varma, että stressillä on tekemistä syövän synnyn kanssa.
Tunnustan, että yritin hypätä ulos liikkuvasta autosta 90-luvun lopulla. Kaverini yritti viedä minut sen jälkeen suljetulle osastolle, jonne minua ei otettu vastaan. Lääkäri ei kirjoittanut lähetettä osastolle, kun en kuulemma ollut tarpeeksi hullu.
Nappasin hoitovaunusta pitkän kanyylin ja sanoin kaverille, heitä minut himaan. Muistan kuunnelleeni Neon 2:sta, jolla ei siihen aikaan ollut enää keikan keikkaa, juoneeni pari olutta, polttaneeni kynttilöitä ja pimentäneeni ikkunan. Ajattelin, että tämä oli tässä.
Valutin itsestäni kolme ja puoli litraa verta. Tyttöystäväni hälytti ambulanssin ja poliisin, jotka löysivät minut tajuttomana. Sen reissun jälkeen ei enää ole tullut mieleen jouduttaa itse poismenoa. Itsetuhoiset ajatukset jäivät lopullisesti, kun sairastuin haimatulehdukseen 2000-luvun alussa. Kuin ihmeen kaupalla selvisin ja korkki on ollut kiinni nyt 16 vuotta.
Olen kaivannut sitä, että kelpaisin itselleni. Vaikka olisinkin kelvannut muille ihmisille, itselleni en koskaan. Mitkään kehut eivät ole ikinä uponneet läpi sisälläni olevasta kotelosta. Tähdet, tähdet -ohjelma teki minulle hyvää. Kilpailun voiton jälkeen olen ajatellut, että olisikohan pienen pieni säde päässyt tekemään hiusmurtuman tuohon kuoreen? Tämä tunne on yksi aarteistani.
Ennustan, että jatkan työurani loppuun saakka musiikin parissa. Neon 2:lla on kasa eri vaiheessa olevia sinkkukappaleita, joita sorvataan nyt siihen malliin, että niistä saadaan joku pian ulos. Teemme kesällä muutaman festarikeikan ja syksyllä on luvassa spesiaali konserttikiertue työnimellä Polku Neon 2:n tarina. Sillä foorumilla ei olla vielä esiinnyttykään ja sitä odotetaan innolla!
Teen loppuvuodesta myös joulukonsertteja kirkossa yhdessä ja erikseen Köpin eli Kyösti Mäkimattilan kanssa. Köpi on mahtava tyyppi!